Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Pohjois-Atlantin oskillaatio voi tuoda Suomeen kylmän sään ja hurjat energialaskut

– Kaikki merkit viittaavat nyt siihen, että energiasää on lähiaikoina Euroopan pohjoiskolkassa haastavaa ja pörssisähkön käyttäjiä uhkaavat hintapiikit, kirjoittaa meteorologi Markus Mäntykannas Forecan sääblogissa.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen (ECMWF) mukaan Pohjois-Euroopassa on edessä vuodenaikaan nähden hyytävä ajanjakso. Joulukuun ensimmäisenä päivänä julkaistun kuukausiennusteen mukaan kylmä suursäätilanne voi jatkua viikkoja.

Kotimainen kantaverkkoyhtiö Fingrid on kehottanut suomalaisia pyrkimään sähkön käytön vähentämiseen ja siten osallistumaan sähköpulan torjumiseen.

Fingridin mukaan vallitseva säätila ja kireä Etelä-Suomeen ulottuva pakkasjakso ovat merkittävin sähkönriittävyyteen vaikuttava tekijä. Muita yhtiön listaamia tulevan talven sähkönriittävyyteen vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa häiriötön sähköntuotanto kotimaassa sekä sähköntuonti Ruotsista ja Virosta.

Jos haluat jatkossa seurata tarkemmin sään kehittymistä ja ennusteita, lataa älypuhelimeesi Iltalehden Paras Sää -sovellus.

Jopa 6 astetta tavallista kylmempää

Marraskuu oli Suomessa tavanomainen tai hieman normaalia lämpimämpi, mutta kuluvan joulukuun aikana tilanne näyttää muuttuvan.

Forecan meteorologi Markus Mäntykannaksen mukaan lämpötilan odotetaan jäävän Pohjois-Euroopassa sekä 5. että 12. joulukuuta alkavilla viikoilla laajalti 1–6 astetta tavanomaista alhaisemmaksi.

Joulukuisen kylmän asetelman taustalla vaikuttavat Mäntykannaksen mukaan negatiivinen NAO-indeksi sekä tavanomaista korkeampi ilmanpaine Skandinaviassa.

NAO (North Atlantic Oscillation) kuvastaa Pohjois-Atlantin oskillaatiota eli sään vaihtelua ja ilmanpainepoikkeamia Pohjois-Atlantin alueella.

Negatiivisen NAO-indeksin aikaan ilmanpaine-ero Islannin ja Azorien välillä on keskimääräistä pienempi. Tällöin sää on pohjoisessa yleensä tavallista kylmempi, ja kireän pakkasen todennäköisyys on Suomessa suurempi kuin positiivisen NAO-indeksin aikaan, Forecan sivuilla kerrotaan.

Ei merkkejä pitkäkestoisesta lauhtumisesta

Pohjois-Eurooppaan ennustetun kylmän sääasetelman voidaan odottaa heijastuvan sähkönkulutukseen ja pörssisähkön hintaan.

– Fingridin aineiston perusteella sähkönkulutus on ollut marraskuun alusta lähtien tarkasteltuna lievässä kasvussa, mutta toistaiseksi merkittäviä kulutuspiikkejä ei olla vielä nähty, Mäntykannas kirjoittaa.

Vaikka Pohjois-Eurooppa näyttääkin olevan korkeapainevoittoinen, voi eteläisemmästä Euroopasta Mäntykannaksen mukaan ajoittain nousta matalapaineita lumisateineen, mikä aiheuttaisi sään tilapäisen lauhtumisen.

Pitkäkestoinen lauhtuminen ja tuulinen sää eivät kuitenkaan näytä meteorologin mukaan kovin todennäköisiltä vaihtoehdoilta ennustetussa asetelmassa.

IL Paras Sää - Säätiedot ja sääennusteet