Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

PÖRSSI: Helsingissä lähes kahden prosentin laskupäivä – Yleisindeksi laski jälleen alle 10 000 pisteen rajan

Helsingin pörssin yleisindeksi päätyi perjantaina 1,97 prosentin laskuun 9 969 pisteeseen. Viikko sitten perjantaina yleisindeksi sulkeutui 9 935 pisteeseen.

Kaikki päivän vaihdetuimmat osakkeet päätyivät laskuun. Vaihtokärjen ensimmäisellä sijalla oli Nordea, joka laski 0,48 prosenttia 8,775 euroon. Toiseksi eniten vaihdettiin Nestettä, joka päätyi 3,44 prosentin laskuun 44,89 euroon. Kolmanneksi eniten vaihdetuin osake oli Nokia, joka päätyi 1,62 prosentin laskuun 4,526 euroon.

Tänään julkaistu odotettua parempi Yhdysvaltojen työmarkkinadata on ravistellut markkinoita. Wall Street lähti syvään syöksyyn avauduttuaan, ja korot ovat ympäri maailman nousussa.

Myös Helsingin pörssi kääntyi työmarkkinadatan julkistuksen jälkeen entistä syvempään laskuun.

Teräsyhtiö Outokumpu kertoi suunnittelevansa ferrokromituotannon rajoittamisen jatkamista ja käynnistävänsä siihen liittyvät muutosneuvottelut.

Outokumpu kertoi syyskuun alussa viivästyttävänsä yhden kolmesta ferrokromiuunistaan uudelleenkäynnistämistä kunnossapitoseisokin jälkeen. Syynä oli poikkeuksellisen korkea sähkön hinta. Yhtiön mukaan tilanne ei ole energiamarkkinoilla helpottanut sen jälkeen.

Outokumpu kutsuu tilannetta hyvin poikkeukselliseksi ja suunnittelee kyseisen uunin tuotannon uudelleenkäynnistämisen viivästyttämistä ainakin vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen loppuun asti. Muutosneuvottelut koskevat koko ferrokromiliiketoiminnan henkilöstöä, ja suunnitellut toimenpiteet tulevat koskettamaan enintään 70 henkilöä.

Deutsche Bank laski tänään Outokummun suositushinnan 6,50 euroon 7,00 eurosta, toistaen osta-suosituksen.

Outokummun osake päätyi 2,44 prosentin laskuun 3,641 euroon.

Suunnitteluyhtiö Etteplan kertoi ostotarjouksensa Tukholman pörssissä olevasta Semconista rauenneen, koska Etteplan ei saavuttanut eilen päättyneessä ostotarjouksessa yli 90 prosentin omistuspottia Semconin osakkeista. Ruotsalainen pääomasijoittaja Ratos teki Semconista noin viisi prosenttia Etteplania korkeamman tarjouksen, eikä Etteplan halunnut korottaa omaa tarjoustaan.

Etteplanin osake päätyi 4,70 prosentin laskuun 14,20 euroon.

Henkilöstöpalveluyhtiö Eezyn viime vuoden tuloksesta jaettavan osingon toinen erä, 0,05 euroa osakkeelta, maksetaan 27. lokakuuta. Osingon täsmäytyspäivä on 20. lokakuuta. Ensimmäinen 0,10 euron osinkoerä maksettiin huhtikuussa 2022.

Eezyn osake päätyi 2,14 prosentin laskuun 3,66 euroon.

Taloushallinnon ohjelmistoihin erikoistuneen Baswaren hallitus on tänään päättänyt hakea julkisen kaupankäynnin lopettamista Baswaren osakkeilla ja osakkeidensa poistamista Nasdaq Helsingin pörssilistalta.

Sapphire BidCo Oy omistaa yli 90 prosenttia kaikista Baswaren osakkeista ja niiden tuottamista äänioikeuksista ja se käynnisti elokuussa Baswaren vähemmistöosakkeita koskevan lunastusmenettelyn saadakseen omistukseensa kaikki yhtiön liikkeeseen lasketut ja ulkona olevat osakkeet.

Baswaren osake päätyi 0,25 prosentin laskuun 39,60 euroon.

Hopeakaivosyhtiö Sotkamo Silverin syyskuun alussa käynnistämät muutosneuvottelut ovat päättyneet. Muutosneuvottelujen piirissä oli yhtiön koko henkilöstö, noin 50 henkilöä. Edessä on mahdollisia lomautuksia.

Muutosneuvotteluissa sovittiin rikastamon jaksottaisesta ajosta, mikäli yhtiö pitää sitä tarpeellisena muun muassa epätavallisen korkeiden sähkönhintojen vuoksi. Lisäksi Sotkamo Silver on käynnistänyt ohjelman, jonka tavoitteena on parantaa toiminnan kustannustehokkuutta.

Yhtiö ilmoitti myös nimittäneensä Pasi Määtän uudeksi operatiiviseksi johtajakseen. Tehtävässä Määttä vastaa Hopeakaivoksen operatiivisesta toiminnasta ja kuuluu Yhtiön johtoryhmään.

Sotkamo Silverin osake päätyi 3,01 prosentin laskuun 0,0612 euroon.

Fellow Pankki kertoi myöntäneensä syyskuussa rahoitusta 29 miljoonalla eurolla. Pankin luottokanta oli syyskuun lopussa yhteensä 141,3 miljoonaa euroa. Talletuskanta kuukauden lopussa oli 265,0 miljoonaa euroa.

Fellow Pankin osake päätyi 2,04 prosentin nousuun 0,3495 vähäisellä vaihdolla.

Konepajayhtiö Raute kertoi muutosneuvottelujensa päättyneen. Neuvotteluissa sovittiin yhtiön irtisanovan yhteensä enintään 25 toimihenkilöä ja ylempää toimihenkilöä Suomen yksiköissä neuvotteluesityksen enintään yhteensä 30 henkilön sijasta. Henkilöstösopeutuksilla saavutetaan noin 1,5−2 miljoonan euron vuotuiset säästöt.

Rauten A-osake päätyi 1,07 prosentin laskuun 9,28 euroon vähäisellä vaihdolla.

Ruotsalainen Inission käynnistää Enedon vähemmistöosakkeiden lunastusmenettelyn. Ruotsalaisen Inissionin ostotarjouksen toteuttamisen seurauksena Inissionin omistusosuus Enedossa nousee yhteensä noin 95,85 prosenttiin Enedon osakkeista ja niiden tuottamista äänistä.

Inission tulee Enedon tiedotteen mukaan vaatimaan, että jäljellä olevien Enedon osakkeiden lunastushinnaksi vahvistetaan 0,26 euroa osakkeelta. Inission aikoo hakea Enedon osakkeiden poistamista Nasdaq Helsingin pörssilistalta niin pian kuin mahdollista.

Muutoksia analyytikoilta

Citi laski Koneen tavoitehintaa 47,60 eurosta 42,60 euroon, toistaen pidä-suosituksen. Koneen osake päätyi 2,67 prosentin laskuun 39,69 euroon.

Citi laski myös Metso Outotecin tavoitehintaa 10,60 eurosta 9,00 euroon, toistaen osta-suosituksen. Metso Outotecin osake päätyi 3,15 prosentin laskuun 7,144 euroon.

Pankki laski myös Wärtsilän tavoitehintaa 8,50 eurosta 7,50 euroon, toistaen pidä-suosituksen. Wärtsilän B-osake päätyi 3,12 prosentin laskuun 6,76 euroon.

Inderes laski tänään Loihteen tavoitehinnan 13,50 euroon aiemmasta 14,50 eurosta ja toisti yhtiön lisää-suosituksen. Loihteen osake päätyi 3,40 prosentin laskuun 11,35 euroon.

OP laski tänään Olvin tavoitehinnan 38,00 euroon 38,50 eurosta ja nosti suosituksen osta-tasolle lisää-tasolta. Olvin A-osake päätyi 1,43 prosentin nousuun 31,95 euroon.