Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Powerparkissa ruotsalais­yllätys: +400%! – Isoissa huvipuistoissa riittää nyt väkeä

Linnamäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin kertoo, että huvipuiston kävijämäärissä ollaan nyt hyvin paljon edellä viime kauden luvuista.

– Kävijämäärissä ollaan noin 60 prosenttia edellä viime kesää. Koronaepidemian takia Helsinki ja Uudenmaan alue olivat pari vuotta kävijämäärissä häviäjä, mutta nyt se näyttää korvautuvan, Adlivankin iloitsee.

Hänen mukaansa osittain kasvuun vaikuttaa tänä vuonna pidempi huvipuistokausi, kun Linnamäki päästiin kahden vuoden tauon jälkeen avaamaan vapuksi.

Pia Adlivankin arvioi, että Linnamäellä voi olla yli miljoona kävijää tänä vuonna. PEKKA KARHUNEN

Vuonna 2019 Linnamäellä oli 1,2 miljoonaa kävijää.

– Meillä on syyskuussa tulossa kauhuun liittyvät teemaviikot sekä lokakuussa valokarnevaalit ja mikäli ne vetävät toivotulla tavalla, niin miljoonan kävijän raja voi ylittyä tänä vuonna, Adlivankin arvioi.

Linnamäellä on kuitenkin tälläkin kaudella rajoitettu päivittäisten kävijöiden määrää.

– Se on jäänyt koronavuosista, sillä ihmiset eivät pidä tungoksesta. Ihmisillä on nykyisin korkea herkkyys lähteä ihmispaljouteen. Toisaalta kävijämäärää rajoittamalla jonot laitteisiin ja ruokapaikkoihin pysyvät lyhyempänä, Adlivankin toteaa.

Ruotsalaiset liikkeellä

Mikko Kiviluoman mukaan Powerparkin kävijämäärä on palannut koronapandemiaa edeltävälle tasolle. Timo Aalto

Myös Kauhavan Alahärmässä sijaitsevan Powerparkin huvikausi on ollut erittäin vilkas tänä kesänä.

– Huvipuisto on yltänyt takaisin pandemiaa edeltävälle tasolle kävijämäärissä. Kesän epävakainen sää on aiheuttanut isoja vaihteluita päiväkohtaisessa kävijämäärässä, mutta kokonaisuutena olemme tyytyväisiä kesän sesonkiin, Powerparkin toimitusjohtaja Mikko Kiviluoma luonnehtii.

Kiviluoma on erityisen iloinen, että koronavuosien jälkeen ulkomaalaiset asiakkaat ovat löytäneet sankoin joukoin takaisin huvipuistoon.

– Wasalinen upea uusi laiva ja yhden kanavan selkeä ostopolku on siivittänyt ruotsalaisten ja norjalaisten osuuden Powerparkin asiakkaista täysin uusiin lukemiin. Kasvu viime vuoteen on 400 prosenttia, Kiviluoma hehkuttaa.

Särkänniemi houkutellut

Särkänniemen huvipuiston kävijämäärät ovat nousseet noin 30 prosenttia. OUTI JÄRVINEN

Särkänniemen huvipuiston kehitysjohtaja Ville Aarresuo katselee tyytyväisenä tilastoja kuluvan kesän kävijämääristä.

– Ihmisiä on käynyt tänä kesänä huomattavasti paremmin kuin viime kesänä. Lisäystä on noin 90000 eli kasvua on noin 30 prosenttia, Aarresuo esittelee.

Tampereella sijaitsevan huvipuiston kävijämäärä on tänä kesänä lähes noin 450000.

Heinäkuussa Särkänniemen kävijämäärän kasvu tasoittui 11 prosenttiin viime vuoden määrään verrattuna.

– Toiminta alkaa näyttää siltä kuin ennen koronapandemiaa, Aarresuo myhäilee.

Tykkimäellä vähennystä

Sateinen kesä on vähentänyt Tykkimäen asiakkaiden määrää tänä vuonna. Marja Seppälä

Kouvolan Tykkimäen huvipuistossa asiakasmäärässä on tapahtunut pieni notkahdus viime kesään verrattuna.

– Meillä on ollut tänä vuonna noin kymmenen prosenttia vähemmän kävijöitä. Sateiset kelit ovat vaikuttaneet ihmisten valintoihin mitä he haluavat tehdä kesäpäivänä, toteaa Tykkimäen huvipuistopäällikkö Pilvi Serola.

Viime kesä oli yksi Tykkimäen ennätysvuosista kävijöiden määrällä mitattuna.

– Se oli erityisen kova vuosi kotimaan matkailussa ja se nosti kävijämäärää. Silloin ei ollut ulkomaan matkustusta ja liikuttiin kotimaassa, Serola selvittää.

Tykkimäen huvipuistossa kävi viime huvikaudella yli 250 000 ihmistä.