Finland

Raju syöksykierre! Baywatchista tutun Jeremy Jacksonin ex-vaimo on nykyään koditon - kuvat

Lonie Willison, ent. Lonnie Wilkinson on ajautunut pahoihin ongelmiin. Baywatchista tutun Jeremy Jacksonin ex-vaimo ja entinen fitness-malli on ollut kodittomana vuodesta 2016.

Lonie Willison Jeremy Jackson
Jeremy Jackson ja Lonie Willison kuvattuna Bora Boralla 2013.

Vaikeudet alkoivat avioerosta

Daily Mail -lehdelle vuonna 2018 antamassaan haastattelussa Lonie kertoi ajautuneensa kodittomaksi menetettyään kaksi työtä lyhyen ajan sisään. Lonie kertoi myös, että hänen vaikeutensa mielenterveysongelmien kanssa alkoivat vuonna 2014, kun hänen ja Jeremyn avioero astui voimaan.

Lonie Willison
Lonnie Willison kuvattuna aiemmin tällä viikolla Los Angelesissa.


Ensimmäinen menetetty työpaikka oli assistenttina Kalifornialaisella kauneusklinikalla. Tämän jälkeen entinen malli työskenteli lyhyen aikaa välitysfirmassa, josta hän ei oman kertomansa mukaan kuitenkaan saanut palkkaa sovitusti. Tämä lisäsi jo ennestään entisen Hollywood-tähden taloudellista ja henkistä ahdinkoa. 

Lonie Willison

Pahenevat mielenterveysongelmat piinasivat

Lopulta rahattomana ja ahdistuneena Lonie alkoi kärsiä myös jatkuvasti pahenevista mielenterveysongelmista. Hän kertoi vakuuttuneensa siitä, että häntä kidutettiin kotonaan sähköllä. 

Lopulta kun Lonie ei pystynyt käymään töissä ja maksamaan vuokraansa, hän menetti kotinsa ja muutti pakon sanelemana kadulle. 

Lonie Willison
Entinen fitness-malli on kärsinyt riippuvuuksista ja vaikeista mielenterveysongelmista.

Katosi mystisesti 2018

Vuonna 2018 Lonie katosi täysin, eikä kukaan nähnyt naista pariin vuoteen. Metamfetamiiniriippuvuudesta kärsinyt nainen havaittiin ensimmäisen kerran vasta viime vuoden lopulla, kun paparazzi löysi hänet sattumalta Venice Beachilta, Los Angelesissa.

Lonie Willison

Ei halua ulkopuolisten apua

Lonie kertoi aiemmin Daily Mail -lehdelle, että hänellä on asiat omasta mielestään hyvin, eikä hän halua ulkopuolisten apua.

 Lue myös: Muistatko nämä kuvat? Samuli Edelmann kävi täysin pohjalla – taisteli päihdekierteestä takaisin jaloilleen!
 

Lonie Willison

– Minulla ei ole kännykkää, mutta minulla on paikka, jossa nukkua. Minulla on myös ruokaa. Saan rahaa sieltä täältä, ja ruokaa löydän roskiksista ja kauppojen läheltä, entinen malli kertoi lehdelle.

Lue myös: Takavuosien tv-sarjoista tuttu seksipommi ajautui rajuun syöksykierteeseen – karu pidätyskuva!
 

Football news:

Former Liverpool striker Ian St John has died at the age of 82
Koeman on the situation with Bartomeu: It's bad for the image of the leopards. For me, he has always been an exceptional person
Fiorentina Kokorina hosts Roma from the European Cup zone. Any chance of success?
Bartomeu was released on bail. He used the right not to testify against himself
Pedri returned to training with Barca. It was expected that he will miss 2-3 weeks due to injury
A representative of Laporte's headquarters: We have not communicated with Arteta. Koeman's work deserves praise
Investing in solar energy, healthy food, and Weddings: A guide to Levandowski's immense business empire