Huokoistaminen voi olla vaikkapa seksiä. MOSTPHOTOS

Seksitauko kesken työpäivän? No miksikäs ei ! Rovaniemen vihreä valtuustoryhmä ja 16 muuta valtuutettua jättivät Rovaniemen kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina valtuustoaloitteen, joka on herättänyt jopa valtakunnan tasolla huomiota .

Valtuustoaloitteessa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä . Siinä puhutaan työpäivän huokoistamisesta, joka tarkoittaa käytännössä esimerkiksi mahdollisuutta pitää epäsäännöllisiä taukoja, rytmittää vaikeita ja helppoja työtehtäviä sekä pitää ylitöitä vapaina .

Koska huokoistaminen on sanana kuitenkin tylsä, päätti Rovaniemen vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Miikka Keränen puhua seksistä . Tähän herätti tietysti kaikkien mielenkiinnon .

Lapin Kansassa julkaistussa mielipidekirjoituksessa Keränen kirjoittaa, että yksi tapa viettää taukoa keskellä työpäivää olisi niin sanottu seksitunti . Aiemmin vastaavaa on ehdotettu vuonna 2017 Ruotsissa, jossa Övertorneån kunnanvaltuutettu Per - Erik Muskos esitti, että ruotsalaisten pitäisi saada tunnin palkallinen vapaa kesken työpäivän . Tuo aika pitäisi käyttää seksin harrastamiseen .

Nyt samalla ajatuksella ollaan liikenteessä siis Rovaniemellä .

– Pidemmän tauon voisi käyttää puolisonsa kanssa : seksi on hyvä liikuntamuoto, se parantaa ihmisten parisuhteita, vähentää stressiä, parantaa unen laatua ja vahvistaa immuniteettia, Keränen kirjoittaa Lapin Kansassa .

Kulmat kurttuun

Keränen kertoo Iltalehdelle, että on opinnoissaan perehtynyt johtamiseen ja sitä kautta kiinnostunut valtuutettuna henkilöstön hyvinvoinnista . Keränen kuitenkin arvasi, että huokoistaminen ei kiinnosta ketään . Se on tylsää jargoniaa . Kun Keränen sitten puhui valtuuston kokouksessa seksistä, päät kääntyivät .

– Arvasin, että huokoistaminen ei jää kenellekään mieleen, vaikka kuinka kertoisin, että se on monipuolisia taukoja, liukuvaa työaikaa ja ylitöiden pitämistä vapaina . Kun puhuin tästä seksitunnista, niin sehän tietysti herätti naureskelua ja kurttuisia otsia, että mitä, valtuutettu puhuu seksistä !

Keränen kertoo, että viime budjettikokouksessa valtuustoenemmistö leikkasi henkilöstöltä liikunta - ja kulttuuriedun pois tältä vuodelta .

– Meidän ryhmä esitti sen säilyttämistä ja kritisoi kovasti sitä, että se on lyhytnäköistä ja voi kostautua . Lisäksi se rankaisee paikallisia toimijoita, joihin seteleitä on käytetty .

Keränen halusi keksiä kustannustehokkaan tavan, jolla työhyvinvointia voitaisiin parantaa ja keksi huokoistamisen . Ja sitten seksitunnin, koska kuten sanottua, huokoistaminen ei kiinnosta kiviäkään .

– Tämä on yksi keino . Ei se varmaan kaikilla työpaikoilla toimi eikä kaikki halua sitä tuntia näin viettää . Työpäivän aikana pitäisi olla myös niin paljon aikaa, että ehtisi kotona käydä tämmöisissä puuhissa .

Tabermannin rakkausloma

Keränen on yllättynyt, että asia on herättänyt kiinnostusta myös Rovaniemen ulkopuolella . Aloitetta on kritisoitu muun muassa Twitterissä .

– Jos työhyvinvoinnin ammattilaisilta kysyisi mielipidettä huokoistamiseen, luultavasti suurin osa sanoisi, että tutkimustenkin mukaan työpäivä olisi hyvä rytmittää vähän eri tavalla .

Vaikka aloitteen muusana on toiminut ruotsalainen Per - Erik Muskos, joka oli huolissaan synkistä syntyvyysluvuista, ei rovaniemeläisten aloitteen taustalla ole Keräsen mukaan huolta syntyvyydestä .

– En ole huolissani syntyvyydestä . Mietin, että pitäisikö se laittaa mielipidekirjoitukseen, mutta se on vähän huono narratiivi .

Seksi ja rakkaus ei ole lainsäädännässä ensimmäistä kertaa esillä .

Rakkauden asialla oli myös Tommy Tabermann jo reilut kymmenen vuotta sitten, kun hän toi eduskuntaan rakkausloma - aloitteen, joka lähti tuolloin käsiteltäväksi työelämä - ja tasa - arvovaliokuntaan .

Tabermannin mukaan viikon mittaisen rakkausloman tarkoituksena on ennaltaehkäistä parisuhteen rapautuminen ja erilleen ajautuminen .

Tabermannin aloitetta kiiteltiin tuolloin lämpimästi .

– Rakkauslomalla pari palaa kaksistaan suhteen ytimeen, toisilleen omistautumisen sekä eroottisella että emotionaalisella tasolla . Sillä tavalla on mahdollista löytää uudelleen rakkauden polulle ja lähteelle, Tabermann selvitti asiaa eduskunnalle vuonna 2008 .