Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Sara Kuiviston puoliso makasi neljä päivää koomassa – kertoo nyt karmeasta onnettomuudestaan: ”Ilman kypärää ei olisi ollut toivoa”

Olli Lappalainen on toipunut hyvää vauhtia pyöräilykisassa tulleesta aivovammasta.

Olli Lappalaisen kesäsuunnitelmat menivät uusiksi. Nyt jääpallomaalivahti haaveilee Saksan-matkasta. Kuva:  Olli Lappalaisen kotialbumi

Jääpallomaalivahti Olli Lappalaisen kesäsuunnitelmat menivät yhdessä hetkessä täysin uusiksi Porvoossa 19. kesäkuuta.

33-vuotias Lappalainen kaatui vakavasti maantiepyöräilyn SM-kisoissa. Päänsä pahoin lyöneen urheilijan kallonpohja murtui, ja hän vietti seuraavat neljä päivää koomassa Töölön sairaalassa.

Nyt kotona hyvää vauhtia toipuva Lappalainen tiivistää onnettomuutensa vakavuuden lakoniseen sävyyn.

– Laadukkaasta kypärästä huolimatta kallonpohja murtui. Se kertoo, että isku päähän on ollut raju. Ilman kypärää ei olisi ollut mitään toivoa, että tarvitsisi tätäkään puhelua käydä, Porvoon Akillesta jääpallokentillä edustava kolminkertainen Suomen mestari Lappalainen sanoo.

Avopuolisonsa, huippujuoksija Sara Kuiviston kanssa Porvoossa asuva Lappalainen innostui maantiepyöräilystä tosissaan vuonna 2019. Lappalaista kiehtoi lajin joukkueaspekti ja se, kuinka hurjaa vauhtia pyörällä voi pelkkää lihasvoimaa käyttäen päästä.

Kuva:  Olli Lappalaisen kotialbumi

Laji vilautti nurjaa puoltaan Lappalaiselle jo huhtikuussa, kun 33-vuotias urheilija törmäsi toiseen kilpailijaan Turussa käydyssä kilpailussa. Aiemmista kaatumisistaan pelkillä naarmuilla selvinnyt pyöräilijä mursi solisluunsa ja muutamia kylkiluita.

Kotikaupungin SM-kisat oli kuitenkin ympyröity kalenterista paksulla tussilla, ja Lappalainen kuntoutti itsensä kiireellä kisakuntoon. Porvoossa matkaa ehti karttua reilut 30 kilometriä, ennen kuin rysähti, ja tällä kertaa vielä pahemmin.

Itse onnettomuudesta Lappalainen tietää vain sen, mitä muut ovat hänelle kertoneet. Kohtalokas hetki tapahtui aivan kilometrin mittaisen soratieosuuden alussa. Lappalainen kiisi alas viettävää ja oikealle kaartavaa tietä arviolta 40–50 kilometrin tuntivauhtia, kun matkaan tuli pikainen pysähdys.

– Olen kuullut takanani ajaneilta, että yhtäkkiä on pyörän keula kääntynyt poikittain, ja olen lentänyt siitä pyörän yli, Lappalainen kertoo.

Tarkkaa syytä kaatumiselle ei tiedä kukaan.

– Hiekkatiellä riittää, että on muutama kivenmurikka vähän väärässä kohdassa, niin eturengas voi alkaa luistaa. Jotain semmoista siinä on tapahtunut.

Jälki oli joka tapauksessa rumaa.

Kallonpohjan murtuman lisäksi Lappalaiselta murtui useita kylkiluita ja lapaluu. Juuri kuntoon tullut solisluu pirstaloitui pahasti, tällä kertaa vasemmalta puolelta.

Lappalainen kiidätettiin ambulanssilla Töölön sairaalaan, jossa hänet nukutettiin. Omaisille luvassa oli piinaava odotus, kun lääkärit eivät osanneet sanoa koomassa nukkuvan miehen voinnista mitään varmaa.

– Ihan ekat päivät onnettomuuden jälkeen oli läheisille aika raskaita. Kukaan ei voinut tietenkään absoluuttisesti sanoa, että minkälainen mies sieltä herää.

Olli Lappalaista pidettiin neljä päivää nukutettuna Töölön sairaalassa. Kuva:  Olli Lappalaisen kotialbumi

Neljän päivän jälkeen Lappalainen herätettiin, ja hänet siirrettiin Porvoon sairaalaan.

Tuolta torstailta Lappalaisen mieleen on jäänyt vain yksi hämärä muistikuva, mutta se on sitäkin arvokkaampi.

– Sara oli saanut tiedon, että minut tuodaan Porvooseen, ja hän tuli omalla juoksulenkillään katsomaan, että jos sattuisin sopivasti kohdalle. Hän sattui olemaan juuri ulkona, kun minua laitettiin ulos ambulanssista. Muistan ainoastaan sen, että näin kun Sara oli minua vastassa.

Myös seuraavista päivistä Lappalaisen muistikuvat ovat sekavat. Vahvoissa lääkkeissä Lappalainen kertoili Kuivistolle juttuja, jotka nyt jälkeenpäin ovat naurattaneet.

– Ekoina päivinä tuli kerrottua vähän kaikenlaisia juttuja, kun en ihan tiennyt, mikä on totta ja mikä unta. Olen kuullut Saralta, että joka päivä olin menossa johonkin pyöräilykisoihin. Mielestäni olin käynyt ainakin Oulussa, Tallinnassa ja Sipoossa, Lappalainen muistelee.

Urheilijapariskunnalle Lappalaisen onnettomuus oli isojen takaiskujen kierteen huipentuma. Kuivisto kärsi keväällä sitkeästä suolistoloisesta, joka pilasi valmistautumisen kaksien arvokisojen kesään ja uhkasi aiheuttaa koko kisakauden väliin jäämisen.

– Urheilijana vuodet eivät ole veljiä, viime vuosi oli minulla tosi hyvä ja Saralla tuli SE-tuloksia liukuhihnalta ja olympialaisissa meni tosi hyvin. Jostain syystä tänä vuonna on ollut enemmän vastoinkäymisiä, Lappalainen sanoo.

Lappalaista ja Kuivistoa vastoinkäymiset ovat kuitenkin lähentäneet entisestään.

– Toisaalta on ollut hyvä, että tukena on puoliso joka ymmärtää miltä tuntuu, kun ei menekään hyvin. Kotona pystyy purkamaan juttuja puhumalla. Se on auttanut tosi paljon, että vertaistuki löytyy viereltä.

Lappalainen pääsi muutaman päivän jälkeen Töölöstä Porvoon sairaalaan toipumaan. Kuva:  Olli Lappalaisen kotialbumi

Nyt onni vaikuttaa kääntyneen. Kuivisto pääsi aloittamaan kisakautensa heinäkuun lopulla ja matkaa Münchenin EM-kisoihin jopa yllättävän lupaavassa kunnossa.

Sairaalasta heinäkuun alussa kotiutunut Lappalainen toipuu hyvää vauhtia, vaikka lähimuisti ei ole vielä palautunut aivan entiselleen. Viime viikolla hän sai myös kauan kaivatun luvan lääkäriltään: Lappalainen pääsi takaisin pyörän selkään.

– Ei siinä pelkotiloja ollut, enemmänkin puhdasta innostusta. Kävin ajamassa heti onnettomuuspaikan ohi. Ei siinä mitään kummempia fiiliksiä tullut, mutta halusin kuitenkin hetkeksi pysähtyä siihen.

Lääkärit arvioivat, ettei Lappalaiselle jää onnettomuudesta pysyviä vammoja. Hän uskaltaa jo puhua urheilu-uransakin jatkamisesta, mutta sitä ennen tähtäimessä on akuutimpi haave, jonka mahdollinen toteutuminen ratkeaa lähipäivinä.

– Ulkomailla en ole Saran kisoissa ollut mukana, mutta katsotaan jos sinne Saksaan pääsisi, Lappalainen toivoo.