Finland

Sdp:n eduskunta­ryhmän työn­tekijä sai koronan 3 kk sitten, kertoo yhä rajuista jälki­oireista – Lindtman: ”Tauti voi olla todella kova”

Sdp:n eduskuntaryhmän palvelu- ja hallintopäällikkö on ollut toukokuusta lähtien sairauslomalla rajujen koronavirusoireiden vuoksi.

Sdp:n eduskuntaryhmän palvelu- ja hallintopäällikkönä työskentelevä Leila Vasama kertoo Twitter-tilillään saaneensa keväällä koronatartunnan, jonka oireista hän kärsiin edelleen.

– Sairastuin 3 kuukautta sitten koronaan. Tauti oli kova ja niin on nämä jälkioireetkin: ei haju- ja makuaistia, vatsakivut, kamalat nivelkivut ja loputon väsymys. Onneksi jo edistysaskelia ja parempaa kohti menossa. #korona #jälkioireet, hän kirjoittaa maanantaina julkaisemassaan viestissä.

Vasaman mainitsemat oireet ovat tuttuja aiemmin tiedetyistä vakavista covid-19-sairaustapauksista, joissa oireet ovat voineet jatkua jopa kuukausia.

Eduskunnassa työskentelevän Vasaman tartunta ei aiheuttanut uusia tartuntoja tai altistumisia työyhteisön sisällä, sillä Sdp:n eduskuntaryhmä oli siirtynyt jo maaliskuussa etätyöskentelyyn. IS:n tietojen mukaan Vasama ei olisi sen jälkeen osallistunut työtapaamisiin, joissa tauti olisi voinut päästä leviämään.

IS tavoitti tiistaina edelleen sairauslomalla olevan Vasaman, joka viestitti, ettei vielä jaksa antaa haastatteluja.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman vahvistaa ryhmäkanslian työntekijän sairastumisen. Hänen mukaansa tieto tartunnasta ei aiheuttanut enempää toimenpiteitä eduskuntaryhmässä tai eduskunnassa, sillä sairastunut ei ollut altistanut muita ihmisiä.

– Tällainen sairaustapaus meidän ryhmäkanslian työntekijällä on tosiaan ollut. Hän on sairastunut eduskunnan ulkopuolella, ja tästä on hänen luvallaan informoitu myös eduskuntaryhmää, Lindtman kertoo IS:lle.

Lindtmanin mukaan tieto sairastumisesta tuli toukokuun alussa.

– Hän oli ollut jo maaliskuun puolivälistä eteenpäin etätöissä, eli se ei aiheuttanut mitään altistumisia tai muuta riskiä eduskunnassa.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan tieto Vasaman sairastumisesta tuli toukokuun alussa ja tartunnalle ei altistunut ketään.

Kevään ja kesän kuluessa eduskunnassa työskennelleiden keskuudessa on Lindtmanin mukaan todettu pari muutakin koronatartuntaa.

– Kaikki ne on pystytty eduskunnassa hoitamaan niin, ettei mitään laajoja altistumisia ole ollut. Sikäli voidaan sanoa, että eduskunta kokonaisuudessaan selvisi tästä keväästä varsin hyvin tämän koronan osalta. Kaikki tietävät, että tapaukset tai laaja altistuminen eduskunnassa tarkoittaisi riskiä lainsäädäntötyön häiriintymisestä.

Huhtikuussa myös Sdp:tä edustava pääministeri Sanna Marin joutui siirtymään etätöihin, kun pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa työskennelleen henkilön lähipiirissä oli todettu koronatartunta. Kyseinen tapaus ei liittynyt eduskuntaryhmän hallintopäällikön sairastumiseen.

Lindtman sanoo olleensa itse yhteydessä Vasamaan ja toivottaneen tälle pikaista paranemista. Hänen mukaansa Vasama ei ole vielä kyennyt palaamaan takaisin töihin.

– Kaikki me kansanedustajat ja muut työtoverit lähetimme hänelle kovasti voimia toipumiseen. Tärkeintä tässä on tietysti että meidän työtoverimme toipuu. Odotamme innolla että hän palaisi töihin, mutta samaan aikaan täytyy mennä terveys edellä ja hoitaa se tauti loppuun asti asiantuntijoiden ohjeiden mukaan, Lindtman sanoo.

– Hänen tapauksensa muistuttaa meitä kaikkia siitä, että tämä tauti saattaa olla todella kova. Se on myös hyvä esimerkki siitä, miksi niin varhaisessa vaiheessa etätyöhön siirtyminen oli järkevä varotoimi.

Football news:

Barcelona announced Suarez's move to Atletico
Barcelona will receive 2 million euros for the transfer of Suarez in the seasons when Atletico reaches the 1/4 finals of the Champions League
Chelsea's newcomers came off in the League Cup: Havertz scored a hat-trick (the first of his career), Chilwell an assist, Silva played an hour
Manchester United will lose 139.39 million pounds if the Premier League season is held without spectators - the most in the League
Ruediger - Barcelona's priority transfer target
Arsenal have won 6 matches in a row
Inter midfielder vesino is In talks with Napoli. He was offered to Zenit