Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Shokkiero! Siivous­tähti Auri Kanasen ja Sami-kihlatun häät peruttu

Tiktok-tähti Kananen kertoo päätöksen olleen enimmäkseen hänen.

Auri Kananen edusti yhdessä Sami-puolisonsa kanssa Tubecon-gaalassa alkuvuodesta. Kuva:  JUSSI HELTTUNEN / IS

Somessa suosittu siivoustähti Auri Kananen eroaa kihlatustaan Sami Salmisesta.

Kananen kertoo asiasta Instagramin tarinat-osiossa.

– Olemme päättäneet erota, Kananen kirjoittaa julkaisemansa yhteiskuvan yhteydessä.

Kananen kertoo, että päätös oli enimmäkseen hänen.

– Tunnen, että olemme liian erilaisia jatkaaksemme yhdessä.

Kananen kertoo molempien olevan surullisia, mutta he ovat käsitelleet asiaa yhdessä.

– Tämä on surullista, mutta olen kiitollinen näistä vuosista ja tietysti Samista.

Kananen ja Salminen kihlautuivat helmikuussa, ja häitä suunniteltiin tanssittavaksi ensi kesänä. Tuolloin Kananen kertoi kihlauksesta somen lisäksi myös Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa.

– Oltiin hotellissa, ja tultiin saunasta. Sitten hän (Sami) alkoi kertomaan, kuinka hyvä mun kanssa on olla ja että hän haluaisi olla mun kanssa aina, Kananen kuvaili kosintaa.

SAMAISESSA lähetyksessä Kananen kertoi pariskunnan rakkaustarinan alkaneen Tinder-treffeiltä puolitoista vuotta sitten. Ensitapaaminen ei kuitenkaan ollut kaikista tavallisimmasta päästä, sillä Kananen tarjoutui siivoamaan mieskokelaansa asunnon heti ensitreffeillä.

– Me mätsättiin Tinderissä, ja hänellä oli tulossa 30-vuotissynttärit. Hän asui paritalossa, ja ajattelin, että siellä on varmasti ihanaa siivottavaa.

– Ehdotin hänelle, että voisinko tulla siivoamaan ja kuvata sen (siivouksen). Hän sanoi, että joo, miksipä ei.