Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Sinunkin sähkösi saattavat katketa ensi talvena energiapulan takia – näin varaudut kiertäviin sähkökatkoihin

Energiapula voi iskeä kovaa suomalaisten arkeen. Vaikka ennalta suunnitellut sähkökatkot ovat epätodennäköisiä, kannattaa kotiin varata ainakin vettä, ruokaa ja valonlähde niiden varalle.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) aikoo käynnistää elokuussa kampanjan, jossa suomalaisia pyydetään säästämään energiaa. Hankkeessa ovat mukana myös ympäristöministeriö, valtioneuvoston kanslia, Motiva, Sitra sekä energiavirasto. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Euroopan energiakriisi voi kärjistyä jopa niin, että Suomessa joudutaan turvautumaan kiertäviin sähkökatkoihin ensi talvena. Ennakkoon tiedossa olevilla sähkökatkoilla pyrittäisiin turvaamaan sähkön riittävyys.

Kotitalouksien sähkön saannin rajoittaminen olisi aivan viimesijainen keino, mutta asiantuntijat eivät ole poissulkeneet sähkökatkojen mahdollisuutta. Sähkön hinta lähti nousuun jo viime vuonna, ja Ukrainan sota on sekoittanut Euroopan energiamarkkinoita entisestään.

– Sähkön saatavuus on hyvin riippuvainen tulevista sääolosuhteista ja tuotantotilanteesta. Sitä on hyvin vaikea ennustaa pitkällä aikavälillä, kun emme esimerkiksi tiedä, onko talvella kylmää vai lauhaa, sanoo Motivan energiatehokkuuden asiantuntija Päivi Suur-Uski. Energiatehokkuutta edistävä Motiva on valtionyhtiö, joka myös neuvoo yrityksiä ja kotitalouksia energia-asioissa.

Ennalta suunnitellut sähkökatkot kestäisivät luultavasti noin puolesta tunnista kahteen tuntiin, ja niistä tiedotettaisiin etukäteen kotitalouksille. Suur-Uskin mukaan sähkökatkoja suunnattaisiin vuorotellen eri alueille, jolloin vältettäisiin kulutuspiikki tarjonnan ollessa niukkaa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla sähkökatko koskisi aina rajattua aluetta eikä koko seutua.

– Suomessa alueet ovat hyvin erilaisia asukasmäärien ja sähkönkulutuksen osalta. Todennäköisesti sähkökatkot koskisivat tiheästi asuttuja alueita, koska sillä saataisiin enemmän vaikutusta.

Olkiluoto 3 -ydinvoimala on otettu uudelleen koekäyttöön tällä viikolla. Laitosyksikön säännöllisen sähköntuotannon on tarkoitus alkaa joulukuussa. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on arvioinut, että Suomessa ei nähdä suunniteltuja sähkökatkoja, jos Olkiluoto 3 toimii suunnitelmien mukaan. Kuva: Lucas Ekblad / Yle

Varaa kotiin vettä, ruokaa ja valonlähde

Vaikka ennalta suunnitellut sähkökatkot ovat epätodennäköisiä, on kotitalouksien hyvä varautua niihin.

– Silloin jos kotona ei ole sähköä, voi sanoa, että siellä ei toimi yhtään mikään. Yleensä se tarkoittaa, ettei vettä saa, kodin lämmitys ei toimi tai mikään muukaan kodinlaite. Kotona voi vain istua ja lukea kirjaa, jos ei ole liian pimeää.

Suur-Uski sanoo, että kotiin kannattaa varata ainakin vettä, ruokaa ja valonlähde sähkökatkon varalle. Sinällään parin tunnin sähkökatkosta ei ole mitään haittaa kodille. Esimerkiksi pakastin ei ehdi sulaa tai kodin lämpötila juurikaan laskea lyhyen katkon aikana.

Verkkosähköä ei voi kotona korvata mitenkään, mutta paristo- ja akkukäyttöisien laiteiden käyttöä voi jatkaa. Näin esimerkiksi puhelimella soittaminen tai radion kuunteleminen onnistuu myös sähkökatkon aikana.

– Latauksella toimivat laitteet kestävät melko varmasti sen kaksi tuntia, jonka suunniteltu sähkökatko voisi kestää, Suur-Uski arvioi.

Hän muistuttaa, että kotitalouksien olisi hyvä olla aina yhtä lailla varautunut myös odottamattomiin sähkökatkoksiin.

Yhteydenottojen määrä tuplaantunut

Kallistunut sähkö kannustaa monia kotitalouksia ja yrityksiä miettimään energiankulutustaan. Suur-Uskin mukaan Motivan saamat yhteydenotot ovat kasvaneet valtavasti.

– Kuluttajien energianeuvonnassa kysymysmäärät ovat tuplaantuneet viime vuoteen verrattuna ja sama koskee myös yrityksiä, joissa on myös tarvittu apua.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) aikoo käynnistää vielä tässä kuussa kampanjan, jossa suomalaisia pyydetään säästämään energiaa. Hankkeessa ovat mukana myös ympäristöministeriö, valtioneuvoston kanslia, Motiva, Sitra sekä energiavirasto. Motivan energiatehokkuuden asiantuntija Päivi Suur-Uski osallistuu kampanjan suunnitteluun.

Suomessa energiankäytöstä noin kolmannes menee rakennusten lämmittämiseen. Patterin kääntäminen pienemmälle onkin hyvä tapa säästää energiaa. Kuva: Anu Heikkinen / Yle

Hän korostaa, että kotitalouksien toiminnalla on väliä. Sähköä säästämällä kuluttajat vaikuttavat sekä sen hintaan että riittävyyteen. Jos sähköntuotantoa ei saada nostettua tai sähköä tuotua maahan, on kulutuksen säätäminen ainut tapa vaikuttaa.

– Jokaisen olisi hyvä tutustua kotinsa sähkönkäyttöön oman energiayhtiön tarjoaman verkkopalvelun kautta. Pörssisähkön käyttäjät ja sähkölämmittäjät tuntevat yleensä hyvin sen, milloin ja mihin kotona sähköä kuluu, mutta monella muulla seuranta on ollut aiemmin aika vähäistä.

Voit keskustella aiheesta maanantaihin 8.8. klo 23:een asti.