logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo
star Bookmark: Tag Tag Tag Tag Tag
Finland

Sosialistit pitivät pintansa Espanjan vaaleissa –  äärioikeistolainen Vox nousee kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi

Espanjassa sosialistit ovat onnistuneet puolustamaan asemaansa suurimpana puolueena maan ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa, mutta johtoasema on yhä niukempi.

Lopullisten tulosten mukaan sosialistit ovat saaneet äänistä 28 prosenttia. Kannatus putosi hieman huhtikuun vaaleista ja puolue menetti kolme paikkaa parlamentissa. Nyt se olisi saamassa 120 paikkaa. Kaikkiaan jaossa parlamenttiin oli 350 paikkaa.

Toiseksi suurimpana puolueena jatkaa toinen vanha valtapuolue konservatiivinen PP. Se on saanut vajaat 21 prosenttia äänistä, mikä antaisi puolueelle 88 paikkaa. Puolue paransi asemaansa selkeästi kevään vaaleista.

Sunnuntain suurin voittaja oli kuitenkin äärioikeistolainen Vox, joka nousee parlamentin kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Se sai äänistä 15 prosenttia ja yli tuplasi paikkamääränsä parlamentissa. Puolue nousi ensimmäistä kertaa parlamenttiin huhtikuun vaaleissa.



Euroopan maiden äärioikeiston johtajat riensivät onnittelemaan Voxia. Ranskan Marine Le Pen kuvaili puolueen menestystä vaikuttavaksi. Myös Italian Matteo Salvini yhtyi riemuun.

Poliittinen myllerrys vain jatkuu

Espanjassa järjestettiin sunnuntaina ennenaikaiset parlamenttivaalit, sillä kevään vaalit voittanut sosialistinen PSOE ei onnistunut muodostamaan hallitusta. Pääministerikandidaatti Pedro Sanchezin tehtävä ei näytä nyt yhtään helpommalta.

Analyytikko Antonio Barroso arvioi uutistoimisto AFP:lle, että poliittinen myllerrys Espanjassa vain pitkittyy.

–Tulos tekee hallituksen muodostamisesta entistä vaikeampaa parlamentin syvän sirpaloitumisen ja Voxin nousun takia, Barroso arvioi ja pelotteli jopa uusien vaalien mahdollisuuksilla. Ne olisivat jo kolmannet vaalit tänä vuonna.

Maan poliittinen kuplinta alkoi vuonna 2015, kun vasemmistolainen Unidas Podemos ja keskustaoikeistolainen Ciudadanos nousivat järisyttämään PP:n ja sosialistien vuosikymmeniä kestänyttä hegemoniaa. Nyt tilannetta mutkistaa vielä Voxin nousu.

Sunnuntain vaaleissa sekä Unidas Podemos että Ciudadanos kärsivät tappion. Unidas Podemos putosi kevään 42 paikasta 35:een. Ciudadanos romahti kevään 57 paikasta kymmeneen.

Vaalipäivä vaikutti sujuneen rauhallisesti. Levottomuuksia pelättiin Kataloniassa, missä itsenäistymisliikkeen johtajien vankeustuomiota vastustavat protestit ovat viime viikkoina muuttuneet aika ajoin väkivaltaisiksi mellakoiksi. Alueen kaikki noin 8 000 poliisia oli määrätty turvaamaan vaalipäivän kulkua.


Themes
ICO