Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Taiwan | Taiwan: Kymmeniä kiinalais­aluksia havaittu Taiwanin­salmessa sota­harjoitusten viimeisenä päivänä – Kiina aloittaa uudet harjoitukset Keltaisella­merellä

Kiinan uskotaan harjoitelleen nelipäiväisissä harjoituksissaan Taiwanin valtaamista. Kyse oli vastauksesta Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen tiistaiseen vierailuun itsehallinnollisella saarella.

Taiwanin ilmavoimien Mirage 2000-5 -hävittäjä laskeutui Hsinchun lentotukikohtaan Taiwanin Hsinchussa Kiinan sotaharjoitusten viimeisenä päivänä 7. elokuuta. Kuva:  Ann Wang / Reuters

Kiina ilmoitti aiemmin päättävänsä massiiviset Taiwania ympäröivät sotaharjoituksensa sunnuntaina puolenpäivän aikaan eli Suomen aikaa aikaisin aamulla.

Harjoitusten viimeisenä päivänä Kiinan sotalaivat, lentokoneet ja lennokit simuloivat jälleen hyökkäystä Taiwanin saarelle. Kuten lauantaina, myös sunnuntaina osa Kiinan joukoista ylitti Taiwanin määrittämän aluerajan eli demarkaatiorajan, jota Kiina ei tunnusta.

Taiwan vastasi ”asianmukaisesti” lähettämällä sotalaivoja ja lentokoneita. Lisäksi saaren tiedusteluvalvonta seurasi tarkasti vihollisen toimintaa. Asiasta kertoo Taiwanin puolustusministeri tiedotteessaan ja siitä uutisoivat muun muassa uutistoimistot AFP ja Reuters.

Kiinan ja Taiwanin alusten toiminta muistutti sunnuntaina ”kissa ja hiiri -leikkiä”, yksi Reutersin asiantuntijalähde kuvailee. Leikissä osapuolet ottivat mittaa toisistaan, mutta maltillisesti, pidättyneisyyttä osoittaen.

Kiina aloitti nelipäiväiset sotaharjoituksensa torstaiaamuna vastauksena Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen Nancy Pelosin tiistaiseen Taiwanin-vierailuun. Pelosi osoitti Taiwanissa tukensa itsehallinnollisen saaren demokratialle. Kiina koki korkea-arvoisen vieraan rikkovan niin kutsutusta yhden Kiinan politiikasta solmittua sopimusta.

Nelipäiväiset harjoitukset ovat olleet historiallisen suuret ja tunkeutuneet laajemmalle alueelle kuin kolmannessa Taiwanin salmen kriisissä vuosina 1995–1996. Asiantuntijat ovat varoittaneet, että harjoitukset ovat paljastaneet yhä rohkeamman Kiinan armeijan, jonka laivasto on Taiwania ympäröivällä alueella vaarallinen vastustaja.

”Joillain alueilla Kiinan Kansan vapautusarmeija saattaa jopa ylittää Yhdysvaltain kyvyt”, sanoi japanilaisen Japan Forum for Strategic Studies -ajatushautomon tutkija Grant Newsham AFP:lle. Newsham toimi aiemmin Yhdysvaltain laivastossa.

Taiwanin puolustusministeriö ilmoitti havainneensa Taiwaninsalmella sunnuntaina 66 kiinalaista ilma-alusta ja 14 sotalaivaa.

Kiinalaisdiplomaatti Wang Yi puolestaan kommentoi uutistoimisto Reutersin mukaan, että Kiinan toimet ovat perusteltuja, asiaankuuluvia ja laillisia. Diplomaatin mielestä sotaharjoitusten tarkoitus on turvata Kiinan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta.

Vaikka harjoitukset päättyivät sunnuntaina, on Kiina AFP:n mukaan ilmoittanut uusista sotaharjoituksista Keltaisellamerellä.

Keltainenmeri sijaitsee Kiinan ja Korean niemimaan välillä. Uusien harjoitusten on määrä kestää 15. elokuuta saakka.