Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Tällainen oli maailmanmestari Kalle Rovanperän huima tie supertähdeksi – teki nyt historiaa

Kalle Rovanperä on edennyt määrätietoisesti kohti huippua. Kuva:  Hanna-Kaisa Hämäläinen, Hannu Rainamo, Zuma / MVPhotos

Kalle Rovanperä on edennyt johdonmukaisesti maailmanmestariksi, mutta täysin suoraa baanaa ja ilman kuoppia hän ei MM-titteliin käsiksi päässyt.

Maailmanmestari Kalle Rovanperä, 22, on kasvanut moottoriurheiluun ja ralliin jo vauvasta. Bensaa suonissa jo pienestä pitäen voi kuulostaa kuluneelta fraasilta, mutta Kallen – jos jonkun – kohdalla se pitää liki täysin paikkansa.

Kun Kalle syntyi syksyllä 2000, hänen isänsä Harri Rovanperä ajoi rallin ammattilaisena MM-sarjassa.

Harri Rovanperä, 56, korostaa, ettei hän ole koskaan patistellut Kalle-poikaansa rallin pariin. Harrilla on muutenkin tapana vähätellä osaansa poikansa menestyksessä ja urakehityksessä.

Vaikka Harri ei ole Kallea suoraviivaisesti autoiluun ohjannut, on täysin selvää, että isän merkitys pojan polulla on suuri. Pikku-Kalle kun seurasi rallin ammattilaisena työskennelleen isänsä touhuja äärimmäisen tarkasti. Hän oppi muun muassa vasemman jalan jarrutuksen isäänsä tarkkailemalla.

Isä ja poika vuonna 2003. Molemmat ovat piinkovia rallimiehiä. Kuva:  Risto Almonkari

Lisäksi Rovanperän pihasta Puuppolasta löytyi Kallelle aina jokin menopeli, millä saattoi kokeilla ja hioa omia taitoja. Perheen lähipiiriin kuului myös sellaisia rattimiehiä kuin Juha Kankkunen ja Tommi Mäkinen.

Ensimmäisen kerran Peugeot 206 WRC -huippuautoa Kalle ajoi isänsä sylistä jo kaksi ja puolivuotiaana Jyväskylän MM-rallin testeissä Päijälässä 2003.

– Ajettiin sillä tavalla, että auto kävi ilmassakin välillä. Kalle ohjasi. Toki minä autoin, Harri Rovanperä kertoi taannoin Urheilulehdessä.

– Kallelle tärkein juttu oli se, että vedetään käsijarrukäännös eli käkkäri. No tietenkin tien päässä sitten vedettiin oikein kunnon käkkäri. Itse käännös sujui oikein hyvin, mutta Kalle löi siinä samassa päänsä pöson rattiin, isä-Rovanperä jatkaa.

Rauhallisuudestaan tunnettu Harri huolestui, kuten joka ikinen isä olisi huolestunut vastaavassa tilanteessa. Isä tiedusteli poikansa vointia.

– Kalle vakuutti, ettei sattunut yhtään. Hän sanoi minulle, että anna mennä vaan!

– Punainen rantu jäi siitä Kallen otsaan…

Tarina sai jatkoa samana vuonna.

– Suomen rallin jälkeiseen Australian MM-osakilpailuun huoltomiehet toivat minulle täydellisen rallipösön ratin, jossa oli läppävaihteet ja kaikki. He sanoivat, että vie tuo Kallelle äläkä puhu muille mitään, Harri kertoo.

– Sillä ratilla Kalle sitten treenaili monta viikkoa putkeen makuuhuoneen lattialla istuen, isä-Rovanperä naurahti.

Jo 8-vuotiaana Kalle porhalsi F-ryhmän Toyota Starletilla 150 km/h:n vauhtia ajoharjoitteluradalla. Autonkäsittelytaitoa hämmästeltiin. Kun nettiin ilmestyi pätkiä Rovanperän ajamisesta, epäiltiin, että autoa ajaa tosiasiassa Harri-isä.

–Muistan kun sellaisia puheita ja epäilyksiä oli. Ei se toisaalta mikään ihmekään ollut, että porukka epäili. Oli se ihan hauskaa, kun naureskelimme epäilyksille siitä, etten muka itse siinä ajaisi, Kalle Rovanperä tuumi muutama vuosi sitten Ilta-Sanomille.

Liikkuvien laitteiden kanssa touhuaminen on ollut Rovanperälle luontevaa aivan pikkupojasta lähtien.

– En ole vielä sellaiseen ajokkiin istunut, jossa olisi epävarma tunne. Se johtunee siitä, että olen aina ollut tekemisissä erilaisten moottorivehkeiden kanssa, Kalle sanoi 19-vuotiaana IS:lle.

Aivan suoraa baanaa Rovanperä ei ole kohti rallimaailman huippua kuitenkaan porhaltanut. Varhaisteininä hänellä oli vaihe, jolloin ajaminen ei kiinnostanut.

Autot seisoivat tallissa kuukausikaupalla pölyttymässä, kun Kalle kävi laskettelurinteessä ja teki muita juttuja kavereidensa kanssa.

Lopulta liekki rattihommiin roihahti uudestaan ja Kalle jatkoi ajamista. Harri-isä on painottanut, ettei hän tuolloinkaan patistellut poikaa takaisin autoiluun.

Minirallissa 2016. Kuva:  Erja Niemelä

Luumäellä 2017. Kuva:  Juha Metso

Totta kai kyse on myös resursseista ja mahdollisuuksista, joita lapselle ja nuorelle voi tarjota. Ihan kaikkien tallissa ei ole ralliautoa, jolla 8-vuotias voisi ajaa sataaviittäkymppiä ajoharjoitteluradalla.

Ihan kaikkien perheessä isä ei voi myöskään istua vieressä ja antaa vuosien kokemuksella vinkkejä ralliteiden nuotituksesta.

Mutta Rovanperän perheessä ralli on ollut elämäntapa. Siellä on pukattu F-ryhmän Toyota Starlet trailerille ja lähdetty viettämään viikonloppua ajoharjoitteluradalle siinä kun jossain muussa perheessä on tungettu pelikassit farmariauton takaluukkuun ja suunnattu kohti jäähallia.

Hypetys nuoremman Rovanperän ympärillä on ollut huimaa jo vuosia. Debyytti SM-tasolla oli mykistävä. Rovanperä porhalsi Mikkelissä 16-vuotiaana voittoon kypsällä ja vauhdikkaalla ajolla rengasrikosta piittaamatta.

Tätä ennen hän oli valloittanut Latvian mestaruuden ensin kaksivetoisissa vuonna 2015 ja sen jälkeen nelivetoautolla 2016. Sittemmin on tullut MM-sarjan WRC2 Pro -luokan mestaruus, jonka jälkeen aukesi paikka MM-sarjan pääluokkaan Toyotan tehdastalliin.

– Silloin kun Kalle ajoi ensimmäiset rallinsa nelivetoisella, ajattelin, että hän voisi päästä ammattilaiseksi. Kyllä se meno niin vakuuttavaa oli, Harri muistelee.

Isä ja poika vuonna 2017. Kuva:  Johannes Wiehn

Kalle Rovanperä ja palkintokaappi vuonna 2019. Kuva:  Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kalle ja Harri Rovanperä ovat ajaneet kilpaa huipputasolla eri aikakausina. Ralliautot ovat vuosien varrella muuttuneet ja myös kilpailuissa on eroja. Silti isän ja pojan ajotyylit ovat hyvin samankaltaisia. Tästä kertoo sekä Kallen että Harrin kartturina toiminut Risto Pietiläinen.

Pietiläinen sanoo, että isä ja poika ovat luonteeltaan ja ajotyyliltään jopa hämmästyttävän samankaltaisia.

– Eroavaisuuksia on todella vaikea keksiä, Pietiläinen pohtii.

– Molempien ajotyylissä leimallista on rauhallisuus. Kummankaan ajamisessa ei ole mitään sähläämistä. Tekeminen on silti päättäväistä ja määrätietoista, kokenut kartturi jatkaa.

Nelinkertainen maailmanmestari Juha Kankkunen on samoilla linjoilla Pietiläisen kanssa.

– Kalle ajaa likipitäen samalla tavalla kuin isänsä. Kalle käsittelee autoa rauhallisesti. Touhu on hyvin helpon näköistä ja hirmu nättiä, mutta erittäin tehokasta.

Rovanperän henkistä kovuutta on myös kehuttu useaan otteeseen. Lisäksi hän on ollut myös supernopea oppimaan. Sen Rovanperä on todistanut monesti – hän on tehnyt nopeasti tulosta liki jokaisella autolla, joka eteen on tuotu.

Kalle Rovanperä on rallimies. Kuva:  Tuomas Arkimies

Nyt Kalle Rovanperä on lahjakkuuden, uutteran harjoittelun ja johdonmukaisen urasuunnitelman ansiosta yksi koko moottoriurheilumaailman kuumimmista nimistä. Hän teki historiaa – 22-vuotias Rovanperä on nuorin rallin maailmanmestari. Tätä ennen nuorin mestari oli 27-vuotiaana tittelin vuonna 1995 napannut Colin McRae.

Ja suomalaiselle mestaruuksia voi hyvin todennäköisesti tulla lisää. Esimerkiksi ranskalainen suurmestari Sébastien Loeb totesi Ilta-Sanomille uskovansa Rovanperän hallitsevan MM-sarjaa pidemmän aikaa.

– Kun olin itse Kallen ikäinen, en ollut ajanut edes ensimmäistä kunnollista rallikilpailuani! Joten tällä hetkellä on vaikea tietää, kuka voisi lähitulevaisuudessa edes haastaa ja voittaa Kallen mestaruuskamppailuissa. On täysin selvää, että hän voi voittaa lisää maailmanmestaruuksia, Loeb sanoi.