Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Tämä kotikatastrofi vaanii suomalaisia juuri nyt

Onnettomuuskohtaiset omaisuusvahingot ovat kynttilästä lähtöisin olevissa tulipaloissa keskimäärin 18 900 euroa.

Syttymissyillä ”kynttilä, tuikku, soihtu tai roihu” kirjataan keskimäärin 79 asuinrakennuspaloa vuosittain, turvallisuuspalveluiden koordinaattori Esa Kokki kertoo. Tiedot on poimittu poimittu pelastuslaitosten toimenpiderekistereistä vuosilta 2009–2021. Kuva:  Colourbox

Jouluista tunnelmaa haetaan tähän aikaan vuodesta kynttilöistä. Kynttilöihin liittyy kuitenkin riski, jos ne jättää valvomatta.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön vanhempi asiantuntija Ilpo Leino muistelee Ilta-Sanomille tapausta vuodelta 2020. Silloin kynttilästä alkunsa saanut tulipalo tuhosi vasta rakennetun senioritalon perusteellisesti.

Asukas oli polttanut kynttilää parvekkeella, ja sieltä tulipalo levisi talon rakenteisiin, alas ja sivulle.

– Asukas oli polttanut kynttilää parvekkeella, ja sieltä tulipalo levisi talon rakenteisiin, alas ja sivulle. Ei auttanut, että talon julkisivu oli tiiltä, Leino kertoo.

Kynttiläpalo ei aiheuttanut henkilövahinkoja, mutta suurta vaivaa siitä aiheutui. Uudet asukkaat joutuivat muuttamaan vasta valmistuneesta senioritalosta väliaikaisesti pois.

Tulipalo sai alkunsa saunaan unohtuneesta kynttilästä.

Toisessa tapauksessa kynttilästä alkunsa saanut tulipalo johti murhenäytelmään Naantalissa. Vuonna 2009 tapahtunut onnettomuus vei viiden nuoren hengen.

– Tulipalo sai alkunsa saunaan unohtuneesta kynttilästä. Kun nuoret huomasivat, että jotain tapahtuu, tulipalo esti heidän kulkunsa, eivät he päässeet enää oven kautta ulos.

Tulipalo syttyi saunassa, koska sitä oli käytetty varastona.

Lue lisää: Moni muuttaa nyt saunan varastoksi – ei kannattaisi

Onnettomuustutkintakeskuksen huomio kiinnittyi ikkunoihin, joita nuoret eivät olleet meinanneet saada rikki.

Vuonna 2007 Onnettomuustutkintakeskus antoi turvallisuussuosituksen, jonka rakennuksessa tulisi olla aina toissijainen ulospääsyreitti tai sellaisena käytettävä ikkuna, josta löytyy kiintopainike. Kiinteä avauskahva helpottaa ikkunan avaamista.

Leino muistuttaa, että irrotettavat kahvat häviävät helposti, eikä niistä ole siis apua, jos ikkuna tulee avata nopealla aikataululla.

–Ikkunan rikkominen voi puolestaan olla todella vaikeaa.

Vahingot omakotitalon verran

Kynttilöihin liittyvät riskit näkyvät myös vahinkoyhtiö Ifin tilastoissa.

Vakuutusyhtiö kertoo tiedotteessa, että yksi vuoden 2021 suurimmista kotitalousvahingoista sai alkunsa terassille jätetystä kynttilästä.

Ilta-Sanomille Ifin omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Ismo Ruokoselkä kertoo, ettei voi puhua yksittäistapauksista.

– Jos rakennus palaa kokonaan, yleisellä tasolla suurimmissa kotitalousvahingoissa puhutaan sellaisista summista, mitä suurten omakotitalojen rakentaminen maksaa.

Turvallisuuspalveluiden koordinaattori Esa Kokki Pelastuslaitosten kumppanuusverkostosta kertoo Ilta-Sanomille, että onnettomuuskohtaiset omaisuusvahingot ovat kynttilästä lähtöisin olevissa tulipaloissa keskimäärin 18 900 euroa.

Luku on suurempi kuin kaikissa syttymissyissä, jossa onnettomuuskohtaiset omaisuusvahingot ovat keskimäärin 16 800 euroa.

Tiedot on poimittu poimittu pelastuslaitosten toimenpiderekistereistä vuosilta 2009–2021.

Kiinnitä huomiota myös kynttilän mahdolliseen kiinnitysnaruun. Sen pitäisi olla turvallinen. Kuva:  Colourbox

Kokin mukaan syttymissyillä ”kynttilä, tuikku, soihtu tai roihu” kirjataan keskimäärin 79 asuinrakennuspaloa vuosittain.

– Näistä asuinrakennuspaloista 27 prosenttia tapahtuu joulukuussa, 15 prosenttia tammikuussa ja 12 prosenttia marraskuussa, Kokki kertoo.

Syttymistila kynttiläpaloissa on 29 prosentissa tapauksia olohuonehuone, 16 prosentissa tapauksia parveke, 13 prosentissa keittiö ja 11 prosentissa makuuhuone.

Asuinrakennusten paloissa kynttilästä aiheutuu pelastusviranomaisten arvioiden mukaan vuosittain 1,5 miljoonan euron vahingot.

– Henkilövahinkoja, loukkaantumisia tai kuolemia aiheutuu keskimäärin 28 ihmiselle, Kokki kertoo.

Viisi vinkkiä turvalliseen tunnelmointiin

Vakuutusyhtiö If testasi, miten ulkolyhtyjen ja -kynttilöiden huolimaton käsittely vaikuttaa paloriskiin.

Testeissä selvisi useita syitä, joissa ulkokynttilä voi aiheuttaa tulipaloriskin.

If kertoo tiedotteessa, että testissä väärin sijoitettu, liian pieni kynttilä pääsi kaatumaan puurunkoisen lyhdyn sisällä ja tuli levisi nopeasti lyhdyn runkoa pitkin viereiselle seinälle.

Polttotestissä myös juuttinarusta tehty ripustin petti, ja kynttilä jatkoi palamista maassa, eikä sammunut, kuten voisi olettaa. Siksi on tärkeää, että kynttilää ei ripusta paloalttiilla materiaalilla.

Testissä metallirunkoinen lyhty havaittiin puurunkoista turvallisemmaksi, sillä vankemman rakenteen ansiosta tuuli tai eläin ei pääse kaatamaan sitä niin herkästi kuin puista lyhtyä. Jos kynttilä kaatuu lyhdyn sisällä, ei metallirakenne syty puisen lyhdyn tavoin.

Tavallinen tapaus on sellainen, jossa ulkotuli jätetään valvomatta.

SPEK:n Ilpo Leinon mukaan oleellista on, ettei kynttilää jätä valvomatta.

– Tavallinen tapaus on sellainen, jossa ulkotuli jätetään valvomatta. Yleensä se muistetaan vasta loppuillasta, kun mitä vain on voinut sattua.

Kynttilöillä ja lyhdyillä tunnelmointi on turvallista, kunhan perehtyy tuotteiden käyttöohjeisiin, kiinnittää huomiota sijoitteluun ja polttaa kynttilöitä valvotusti, If kertoo tiedotteessa.

1. Huolehdi, että lapset ja lemmikit eivät jää avotulen kanssa keskenään. Sammuta kynttilät sisältä ja ulkoa, kun poistut paikalta tai menet nukkumaan.

2. Suosi palamattomasta materiaalista valmistettua lyhtyä ja sijoita se vakaalle ja palamattomalle alustalle. Varmista, että kevyt lyhty ei pääse kaatumaan.

3. Pidä palava materiaali, kuten koristeet ja tekstiilit, kaukana lyhdystä.

4. Jätä kynttilästä noin kaksi senttimetriä polttamatta. Loppuun palanut kynttilä saattaa aiheuttaa tulipaloriskin, jos kynttilä ei sammu itsestään.

5. Varmista, että läheltä löytyy sammutuspeite tai käsisammutin tulipalon varalta.

Lähde: Ifin tiedote