Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Tässä ovat Venäjän valekansan­äänestysten ”tulokset”

Venäjän asettamat viranomaiset ovat julkaisseet tulokset Itä- ja Etelä-Ukrainan alueilla järjestetyistä ”kansanäänestyksistä”. Viranomaisten mukaan kaikki äänet on laskettu, mutta osaa tuloksista kuvaillaan syystä tai toisesta ”alustaviksi”.

Näennäisissä vaaleissa Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueilla äänestettiin alueiden liittymisestä Venäjään. Alueet vastaavat noin 15 prosenttia Ukrainan pinta-alasta. Äänestys alkoi viime perjantaina ja päättyi eilen keskiviikkona.

Korkein kannatus liittymiselle oli väitetysti Donetskissa, jossa 99,23 prosentin äänestäjistä kerrotaan äänestäneen liittymisen puolesta. Luhanskissa lukema oli Venäjän asettamien viranomaisten mukaan 98,42 prosenttia, Zaporižžjassa 93,11 prosenttia ja Hersonissa 87,05 prosenttia.

Vuonna 2014 Venäjä väitti, että 97 prosenttia Krimin asukkaista olisi kannattanut vastaavanlaisessa ”kansanäänestyksessä” alueen liittämistä Venäjään.

Nainen seurasi ”kansanäänestysten” etenemistä viikonloppuna Donetskin Mariupolissa. ALL OVER PRESS

”Farssi”

Ukraina ja länsimaat ovat ilmoittaneet pitävänsä pika-aikataululla ilmoitettuja ja kasaan kyhättyjä äänestyksiä tekaistuina. Raporttien mukaan aseistetut sotilaat tai poliisit ovat kulkeneet ovelta ovelle keräämässä ääniä. Vaalisalaisuutta on rikottu muun muassa vaatimalla äänen antamista suullisesti. Ukrainalaismedioiden mukaan tyhjiä ääniä on lisäksi laskettu ”kyllä”-ääniksi.

Venäjän odotetaan käyttävän vaalien ”tuloksia” oikeutuksena alueiden liittämiselle Venäjään, jotta se voisi perustella sotatoimiaan ”oman maan puolustamisena”. Ukraina on tehnyt Venäjän miehittämillä alueilla useita onnistuneita vastahyökkäyksiä viime viikkojen aikana.

Muun muassa ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) ja Britannian puolustusministeriö ovat ennakoineet, että presidentti Vladimir Putin ilmoittaa alueiden liittämisestä Venäjään tulevana perjantaina.

YK on vakuuttanut olevansa sitoutunut Ukrainan alueelliseen koskemattomuuteen maan ”tunnustettujen rajojen” sisällä. Yhdysvallat aikoo esittää YK:ssa ”kansanäänestykset” tuomitsevan julkilausuman antamista, asettaa Venäjälle uusia pakotteita ja lisätä aseapuaan Ukrainalle.

Myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi totesi tiistai-iltana, ettei äänestysten ”tuloksilla” ole mitään merkitystä.

– Tätä farssia miehitetyillä alueilla ei voi kutsua edes kansanäänestyksen jäljitelmäksi, Zelenskyi sanoi päivittäisessä videopuheessaan.

”Kansanäänestykset” alkoivat itäisen ja eteläisen Ukrainan alueilla viime perjantaina. RIA NOVOSTI/REUTERS