Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Tekoäly | Suomalainen tekoäly-yhtiö teki sopimuksen Yhdysvaltain armeijan kanssa

Suomalaisyhtiö MarshallAI kertoo, että sen alusta voi esimerkiksi analysoida ympäristöä sotilaan puolesta taistelukentällä.

Yhdysvaltain puolustusministeriö pitää majaansa Pentagon-nimisessä rakennuksessa Virginian osavaltiossa, pääkaupunki Washington DC:n lähellä. Kuva:  Carlos Barria / Reuters

Suomalainen tekoäly-yhtiö MarshallAI kertoo solmineensa vuoden mittaisen yhteistyösopimuksen Yhdysvaltain armeijan kanssa.

Yhdysvaltain armeijan tutkimuslaitoksen kanssa tehdyn sopimuksen tavoitteena on MarshallAI:n mukaan kehittää yhtiön alustaa. Suomalaisyhtiön mukaan sen alusta voi esimerkiksi analysoida ympäristöä sotilaan puolesta taistelukentällä.

”Sotilas voi saada automaattisesti tietoa ympäristöstä, myös äänistä ja radiotaajuuksilla tapahtuvasta toiminnasta, mikä vapauttaa henkilöresursseja ja mahdollistaa tietoisemmat reaaliaikaiset päätökset kentällä. Sotilaalla on vähemmän huolta ja stressiä, kun tekoäly analysoi ja tuottaa hänelle automaattisesti tietoa”, MarshallAI kirjoittaa tiedotteessaan.

MarshallAI kertoo tiedotteessaan, että yhteistyösopimus on jatkumoa yhtiön viime syksynä voittamalle kansainväliselle xTech Global AI Challenge -nimiselle kilpailulle, jossa etsittiin tekoälyyn pohjautuvia innovaatioita, jotka voivat parantaa puolustusministeriön eri organisaatioiden toimintaa.

MarshallAI kertoo, että sen kuvantulkinta-alustan kehitystyö aloitettiin vuonna 2014. Tilinpäätöstietojen mukaan vuonna 2016 perustetun yrityksen liikevaihto oli viime vuonna reilut 360 000 euroa.

  • OMX Helsinki PI--,--
  • Fortum--,--
  • Kone--,--
  • Neste--,--
  • Nokia--,--
  • Nordea Bank--,--
  • Sampo--,--
  • Nasdaq Composite--,--
  • Alphabet--,--
  • Amazon--,--
  • Apple--,--
  • Facebook--,--
  • Microsoft--,--
  • Tesla--,--