Televisioarvostelu | Naisetkin taistelivat, muistuttaa ranskalaissarja, jonka sota­kuvaus on uskottavaa mutta romanttinen juoni ennalta-arvattava

Taistelijattaret-sarja kantaa varsin viihdyttävästi, kun alkuperäinen tavoite aktiivisista naistoimijoista toteutuu. Naiset ovat todella sankareita kaikilla rintamillaan.

Vahvoilla naishahmoilla nähdään nykyään jo kaupallistakin potentiaalia, joten heitä nousee esiin siellä täällä ja myös aihepiireissä, jotka on perinteisesti pyhitetty sankarimiehille.

Tämä näkyy myös eurooppalaisissa tv-draamoissa kuten nyt ranskalaisessa Netflix-sarjassa Taistelijattaret (2022).

Eletään ensimmäisen maailmansodan alkuaikoja Ranskan koillisrajalla, josta saksalaiset pyrkivät puskemaan läpi. Pienessä Saint-Paulinin kylässä rauha särkyy, kun paikalliseen luostariin alkaa virrata haavoittuneita sotilaita.

Samaan aikaan kylään päätyy eri reittejä kaksi naista. Toinen on selvästi pakomatkalla, toinen pyrkii hommiin paikalliseen bordelliin.

Kylässä puolestaan seurataan tehtaan miniää, joka lähettää aviomiehensä rintamalle ja jää tuskailemaan kotiin anoppinsa ja pienen tyttärensä kanssa. Pian kuvioon astuu myös epäluotettava surkimuslanko, joka saa paljon pahaa aikaiseksi.

Sarjan neljäs päähenkilö löytyy luostarista. Johtajanunna äiti Agnès raataa sairaanhoitajana ja ajautuu vaihe vaiheelta uskonnolliseen kriisiin.

Näistä juonipuroista sarja lähtee liikkeelle. Naiset eivät ensin tunne toisiaan, paitsi kaksi kuten pian käy ilmi. Keskeiset paikat ovat luostari, bordelli ja tehtaanomistajan talo.

Sarjan tavoitteena on nostaa esiin sota-ajan naiskohtaloita, jotka edelleenkin jäävät usein sodankäynnin ja rintamatapahtumien varjoon. Naiset on tapana esittää sivuhenkilöinä sodassa ja näin ollen myös sotadraamoissa. Kun näkökulma käännetään, sotakuvauksiinkin voi syntyä uusia tasoja.

Taistelijattaret on laatudraama, mutta se ei tarjoa aiheeseen mitään uutta ja radikaalia, sillä Cécile Lornen kirjoittama sarja rakentuu enimmäkseen romantiikalle. Sodan raakuus näytetään melko uskottavasti ja kaunistelematta, mutta juonen tasolla luotetaan tuttuihin kaavoihin.

Se tekee sarjasta myös ennustettavan. Tokihan on alusta lähtien selvää, että salanimellä liikkuva ja sairaanhoitajaksi paljastuva Jeanne / Suzanne (Camille Lou) ennen pitkää rakastuu luostarin komeaan lääkäriin (Tom Leeb).

Ennen kuin kahdeksanosainen rakennelma saadaan pakettiin, kullakin neljästä naisesta on monen monta estettä voitettavana. Niinpä sarja kulkee aikamoisella vauhdilla, ja välillä tuntuu, että pienellä käänteellä tapahtumaähkyn voisi vaihtaa komediaksi.

Sarja kantaa kuitenkin kohtuullisen viihdyttävästi, kun alkuperäinen tavoite aktiivisista naistoimijoista toteutuu. Naiset ovat todella sankareita kaikilla rintamillaan: hoitajina, ambulanssikuskeina ja bisneksessäkin. Yhteisöllisyyden kuvaus jää kuitenkin vajaaksi.

Rooleissa nähdään muutama isompikin nimi. Sandrine Bonnaire näyttelee synkkää anoppia, Tchéky Karyo on oikeamielinen kenraali ja Le bureau -sarjasta tuttu, mainio Florence Loiret Caille tekee aivan liian pienen roolin bordellinomistajan siskona.

Taistelijattaret, Netflix.