Toimittajat ja esseistit yrittävät olla leimautumatta elitisteiksi ja yrittävät nähdä realityssä suuria merkityksiä, Siltamäki kirjoittaa.
Tuija SiltamäkiVapaa toimittaja
Eräiden juhlien jälkeen ryömin naapuriin pakoon kodissani ja mielessäni vallitsevaa kaaosta sekä välttelemään likaisia hiuksiani ja Aperol Spritz -roskien kohtaamista. Olin jokseenkin hauraassa tilassa, kun joku avasi TLC-kanavan.
Suhteisiin, paiseisiin ja läskiin erikoistuneelta kanavalta tuli 90 Days Fiancé: Before the 90 Days -ohjelman viides kausi. Se on yksi 90 Days Fiancé -ohjelman lukuisista spin off -sarjoista ja jopa alkuperäistäkin häiritsevämpi ja hypnoottisempi. Nyt seuraa spoilereita.
Perusmuotoisessa sarjassa epätoivoinen yhdysvaltalainen ihminen on ulkomailla tai netissä käydessään "rakastunut" täyttä päätä esimerkiksi seksikkääseen mutta umpihulluun venäläiseen pissikseen ja raijannut hänet K1-viisumilla jenkkeihin mennäkseen 90 päivän kuluessa naimisiin. Before the 90 Days "seuraa", mitä sitä ennen tapahtuu. Osallistujat vaikuttavat enimmäkseen kauheilta ja alentuneesti syyntakeisilta. "Tapaamme" esimerkiksi Kimberlyn, joka ostaa itseään huomattavasti nuoremmalle nigerialaiselle Usmanille pleikkarin ja läppärin ja loukkaantuu, kun Usman ei siitä huolimatta halua harrastaa hänen kanssaan seksiä.
Sitä oli vaikea katsoa ja mahdotonta olla katsomatta ja saatava lisää hinnalla millä hyvänsä, eli ensimmäisen viikon discovery+-palvelua ilmaiseksi ja sen jälkeen vain joitakin euroja kuussa. Sen jälkeen asiat ovat edenneet siihen pisteeseen, että olen katsonut ja "katsonut" eli antanut läppärin toistaa loputtomasti taustalla esimerkiksi Sex Tape Suomea, Revenge Body with Martina Aitolehteä, Iholla-sarjan vitos- ja kutoskausia, Naked Attraction Norjaa ja miettinyt, mikä on se realityn suuri mysteeri, jota toimittajat ja esseistit ovat viime vuodet kummastelleet ja ratkoneet samalla tarmolla kuin Cheekin suosion syitä viime vuosikymmenellä. Pelkästään syksyllä 2020 ilmestyi (siirryt toiseen palveluun) kolme televisiota ja television katsomista käsittelevää esseeteosta.
Sex Tape Suomessa hyvinkääläiset parinvaihtajat kertovat piiskaamisen iloista ja kuvaavat seksielämäänsä. Naked Attractionissa kuvataan osallistujien vavahtelevia kasseja. Miten sitä voisi olla katsomatta?
Jos jokin kertoo ajastamme jotain, niin se, että kaikelle yritetään vimmaisesti löytää itseään suurempia tarkoituksia ja konteksteja.
Cheekin suhteen tultiin vuosien pohdinnan jälkeen siihen, että jotainhan se tekee oikein, kun se on niin suosittu. Realityä koskevat päätelmät ovat hieman moniulotteisempia. On esimerkiksi pohdittu, onko eettistä kuluttaa viihteenä ohjelmia, joiden osallistujia kohdellaan huonosti. Varsin usein "analyysit" tuntuvat kuitenkin enemmän kirjoittajan itselleen antamalta synninpäästöltä. On epäeettistä katsoa Temptation Islandia, koska tykkää katsoa noloja lahtelaisia ryyppäämässä, mutta jos samalla vähän tiedostavasti mietiskelee suomalaista alkoholikulttuuria, roskan ahmiminen muuttuu sosiologiseksi tutkielmaksi ja korkeakoulutetun kaupunkilaisenkin arvolle sopivaksi toiminnaksi.
Joskus mursu on kuitenkin vain mursu ja roska roskaa. On itsepetosta väittää halvalla sarjatuotettua hupia joksikin muuksi, kun on ilmiselvää, että First Dates Suomi on yksi televisiohistorian huonoimmin valaistuista ohjelmista. Olennainen rooli realityn legitimoinnissa on medialla. Realityä käsitellään itsensä vakaviksi mieltävissäkin medioissa tolkuttoman paljon ja myös kulttuuriosastoilla – kaiketi siksi, ettei vaikutettaisi yleisön silmissä ylimielisiltä.
Kansan pulssille pyrkiminen johtaa toisinaan melkoisiin synergiaetuihin.
Temptation Island -ohjelmaa esittää Sanoman omistama tv-kanava Nelonen ja Sanoman omistama suoratoistopalvelu Ruutu. Ohjelman juontajana toimii Sanoman omistamalta radiokanavalta tuttu juontaja, ja ohjelman suosion syitä ja moraalisia ulottuvuuksia analysoidaan tarmokkaasti Sanoman omistamissa lehdissä. Kymmenien ohjelmien kymmenet osallistujat tekevät usein työkseen "somea" eli mainostavat asioita Instagramissaan. Siinä menestyäkseen he tarvitsevat lisää seuraajia, joita saa telkkarista.
Media puolestaan saa tehdä loputtoman monta kertaa jutun ihmisestä, joka tuli tunnetuksi suosikkiohjelmasta, ja nyt hän kertoo, millaista on olla julkkis.
Niin kuin Sara Sieppi sen uudessa Trendissä kiteyttää: Olin vain nollat taulussa.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Kolumnista voi keskustella 11.8. klo 23.00 saakka.
