Finland
This article was added by the user Anna. TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Usko Siskoa | Jymäytetäänkö museovieraita kopioilla?

Kysy Siskolta etiikasta, tapakulttuurista ja elämän pulmatilanteista. Ellei vastaus tyydytä, voit ehdottaa parempaa. Sähköposti: hs.sisko@hs.fi tai hs.torsti@hs.fi.

Rakkaat ystävät! Viime palstalla etsimme mutkatonta, helposti opittavaa kieltä. Niilo Isomäki muistuttaa, että esperanto keksittiin tarkoituksena luoda maailman helpoin kieli. Kielen takana on puolanjuutalainen silmälääkäri L. L. Zamenhof, joka kirjoitti esperanton ensimmäisen oppikirjan vuonna 1887.

Myös keskustelu uimapuvussa saunomisesta jatkuu. Tuomo Hämäläinen kirjoittaa: ”Nimimerkki Joukkokontrolli toimii kirjoitti avanteen käyttäjänä toimimisesta uimassa käydessään. Tiedoksi nimimerkille ja miksei myös Siskolle: uimahalleissa ja maauimaloissa on saatavilla uima-asuun kiinnitettävä merkki, joka ilmoittaa merkin saajalla olevan oikeus pitää uima-asu päällään saunassa ja suihkussa. Näitä merkkejä saa, mikäli on siihen oikeuttava pätevä syy.”

Museokiertueen lounastauolla yksi seurueen jäsenistä ihmetteli, miksi yhtä maalausta ei ollut suojattu lasilla. Salin muut teokset oli lasitettu. Tämä kirvoitti keskustelua siitä, ovatko kaikki teokset alkuperäisiä vai onko katselijoita jymäytetty tuomalla tarkka kopio näytille, kun aitoa säilytetään tallessa holvissa. Itse olin satavarma, että kaikki taide on aitoa ja alkuperäistä, eihän näyttelyissä olisi muuten mitään katsomista. Seurueen professorismies puolestaan näki kopioiden olevan hyvinkin yleisiä. Sisko hyvä, mikä on totuus, onko meitä jymäytetty kaikki nämä vuodet?

– Katja Borodulin, Espoo

Eipä huolta – yleisen museokäytännön mukaan kaikki museoissa esitetyt teokset ovat aitoja, ellei jossakin toisin kerrota. Professorismies lienee nyt jonkin toisen alan asiantuntija.

”Lasi” eli pleksitys on varotoimenpide, jolla teosta pyritään suojaamaan esimerkiksi valolta, maalikerroksen putoamiselta tai ilkivallalta. Kun teosta lainataan toiseen museoon, se pleksitetään kuljetuksen ja ripustuksen ajaksi. Osasta saatetaan sitten irrottaa pleksi, mutta usein kun tällainen työ on jo tehty, se jätetään paikoilleen. Silloinkin pleksi jää, jos aihe on arkaluontoinen ja on aihetta pelätä, että joku haluaisi vahingoittaa sitä.

Museoiden velvoite on säilyttää kokoelmissaan olevat teokset mahdollisimman pitkään yleisölle tavoitettavina sellaisina kuin ne ovat taiteilijan kädestä lähteneet, kertoo Ateneumin taidemuseon johtaja Marja Sakari. Pleksitys on myös teosten konservoinnin kannalta tärkeää: jos teoksessa on vaikka paksu maalikerros, voi maalipintaan tulla vaurioita. Maalauksen pinnasta voi irrota palasia, jolloin pleksi suojaa niitä putoamasta lattialle. Konservaattori voi myöhemmin liittää pudonneen maalin takaisin maalauksen pintaan.

Pleksityksen tarkoitus on suojata aitoa ja alkuperäistä, mutta kyllä suojaamattomatkin teokset ovat aitoja. Teokset ovat kuitenkin eri ikäisiä, eikä kaikkia ole esimerkiksi pohjustettu säilyvyyden kannalta parhaalla tavalla. Niinpä ne ovat hauraampia ja vaativat suojausta.

Radiossa soi taas viime yönä kappale Delilah, tällä kertaa Tapani Kansan laulamana. Suomalaiset – ja monet muutkin – ovat jo monen vuosikymmenen ajan kuunnelleet ja veisanneet laulua suurella paatoksella. Tunteneet myötätuntoa mieheen, joka puukotti rakkaansa kuoliaaksi. Olen eri mieltä viimeöisen toimittajan kanssa siitä, että laulu on riipaiseva kuvaus rakkaudesta. Eiköhän kyseessä ole parisuhdeväkivalta, alistaminen ja vallankäyttö, joka johti tappoon asti. Mikä ihme saa meidät ohittamaan tuon ilmeisen seikan vieläkin? Sinä, Sisko, saattaisit olla oikea henkilö nostamaan tämän asian keskusteluun.

– Anja Meriluoto

Itse asiassa aihe on kyllä noussut keskusteluun! Debattia on käyty esimerkiksi Walesissa, missä rugbyfaneilla on tapana hoilata Delilahia peleissä. Tämä on herättänyt toistuvasti keskustelua, viimeksi vuosi sitten. Kriitikoiden mielestä on irvokasta, että stadionillinen miehiä hoilaa taposta, etenkin kun pelien aikaan perheväkivaltatapauksilla on taipumus lisääntyä.

Vuonna 2014 asiasta kysyttiin kappaleen esittäneeltä Tom Jonesilta itseltään ja hän sanoi BBC:n haastattelussa, ettei laulua pitäisi ”ottaa niin kirjaimellisesti”.

Jones tarkoitti, että harva edes miettii, mitä sanoissa kerrotaan – ja lienee oikeassa. Kirjaimellisesti laulu kuitenkin kuvaa, kuinka mustasukkainen mies vakoilee naista ikkunan takana ja sitten tappaa tämän: ”I felt the knife in my hand and she laughed no more.” Sanoitus kutsuu samastumaan raivostuneen miehen kokemukseen.

Totta on toisaalta sekin, että jos nyt hylkäisimme kaikki Delilahin kaltaiset kulttuurin tuotokset, niitä olisi paljon. Väkivallan romantisoiminen ja ymmärtäminen on ollut kulttuurimme tuotteissa varsin hyväksyttyä aivan viime aikoihin asti. Tästä näkökulmasta Delilahia voisi tarkastella oman aikansa tuotteena. Nykypäivänä tuskin enää tehtäisiin romanttista poplaulua naisen surmaamisesta.

On myös mahdollista nauttia esityksestä, vaikka ei arvosta sanoitusta – maailma on ristiriitainen. Walesissa Delilah-kysymys on avoinna: uusia lauluja on ehdotettu, mutta rituaalien muuttaminen on hidasta. Ihmisillä on niissä pelissä paljon enemmän kuin pintapuolisesti näyttäisi.

Artikkeliin liittyviä aiheita