Main ContentPlaceholder
Tällä palstalla Sisko etsii vastauksia lukijoiden kysymyksiin, jotka koskevat tapakulttuuria, etiikkaa ja muita elämän pulmatilanteita. Onko sinulla kysymys mielessä? Lähetä se Siskolle: hs.sisko@hs.fi.
Rakkaat ystävät! Nimimerkki Elina vastaa nimimerkille Urheilun ystävä, jonka mukaan naisurheilijoiden hiustyyli on tylsällä tavalla samanlainen. Naiset näyttävät hänestä toistensa kopioilta.
Elina kirjoittaa: ”Annettakoon naisurheilijoille rauha keskittyä urheilusuoritukseen eikä siihen, että heillä tulisi olla yleisön silmissä ’persoonallinen tyyli’. Ei kai kukaan peräänkuuluta miestenkään ’persoonallisten tyylien’ perään, vaikka kaikilla miehillä on melkeinpä vain lyhyeksi ajetut hiukset. Lisäksi ponnarista: se on helppo ja nopea tehdä sekä omankin kokemuksen mukaan pysyy parhaiten kasassa urheilusuorituksen ajan.”
Sitten kysymyksiin. Tällä kertaa olemme kieliasialla!
Kiinnostaisi tietää, mistä on peräisin sinänsä erittäin kannatettaviin sukupuolineutraaleihin tehtävänimikkeisiin pyrkivä mutta todella kömpelö käsite ”esihenkilö”. Miksi ei sopisi vakiintunut ”päällikkö” tai puhekielessä ”pomo”? Euroopassa ja Amerikassa toimivat hyvin chef, chief tai boss, virkanimikkeistä komisario tms. Meillä onkin valtiolla jo joissain yksiköissä esim. ”ryhmäesimiehet” vastikään tarkistettu tiimipäälliköiksi tai vastaaviksi. Löytyisikö esihenkilölle luonteva nimike? Ellei päällikkö, niin joku muu kielellisesti soljuva? Vahva ja vaikuttava viesti tässä neutraaliusasiassa oikeaan suuntaan voisi olla, että eduskunta ensi keväänä valitsisi itselleen puheenJOHTAJAN. HS vahvana toimijana pystyisi tässä kohtaa halutessaan varmasti vaikuttamaan.
– Pena
Päällikkö tarkoittaa käytännössä samaa kuin esihenkilö, joten kyllä, mikäs siinä. Kielenkäytön muuttuminen on kuitenkin osin arvaamatonta ja vakiintuneiden käytäntöjen tietoinen vaihtaminen hidasta. Esihenkilö on johdettu yleisessä käytössä olevasta esimiehestä – samoin kuin esinainen, jota tosin kuulee käytettävän nykyään varsin harvoin. (Eikä ihme, sillä sehän lähinnä osoittaa yksittäisen henkilön sukupuolta eikä toimi yleisnimikkeenä.)
Helsingin kaupunki aloitti pari vuotta sitten ammattinimikkeittensä uudistuksen, ja siellä esihenkilö on käytössä. Olen monesta suusta kuullut, että aluksi sana tuntui väkinäiseltä, mutta pian asiaa ei ajatellut lainkaan.
Sukupuolineutraalien ammattinimikkeiden käyttöön ovat päätyneet monet muut organisaatiot, kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Aamulehti ja työnhakusivusto Duunitori. Kotimaisten kielten keskus ja Duunitori muuten listasivat kolme vuotta sitten sukupuolineutraaleja ammattinimikkeitä työnhakijoiden tarpeisiin. Tuolloin esihenkilöstä todettiin, että vaihtoehtoja voivat olla esimerkiksi lähijohtaja, ryhmänjohtaja, työnjohtaja, tiiminvetäjä, ryhmänvetäjä, esihenkilö, johtaja tai päällikkö. Duunitorin sanalistaus on kiinnostava ja runsas – unohduin itse pitkäksi ajaksi makustelemaan nimikkeitä!
Eduskunnan puhemies on titteli, joka aina uudestaan nousee julkiseen keskusteluun. Aamulehti käyttää eduskunnan puheenjohtajaa.
Eduskunnan sisällä on kuitenkin pidetty kiinni puhemiehestä. Myös Suomen perustuslaki puhuu puhemiehestä ja varapuhemiehistä.
Vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela käytti heti kansanedustajaksi noustuaan sanaa ”puheenjohtaja” protestoidakseen tittelin sukupuolittamista. ”Puhemies viittaa sanana mieheen. Se päättyy sanaan mies. Se on niin sukupuolittunut termi kuin voi olla”, hän sanoi Iltalehden haastattelussa.
Kahviin liittyy kummallista sanastoa, jonka alkuperä askarruttaa. Mitä eroa on kahvilalla ja kahviolla? Onko kahvio kahvilaa pienempi? Jos on, missä kulkee raja? Tilapäisyydestäkään ei ilmeisesti ole kyse, koska ainakin kotikaupunkini uimahallissa on kahvio, joka on auki enimmäkseen samoina aikoina kuin hallikin. Kun esimerkiksi jokin yhdistys järjestää vaikkapa vuosikokouksensa yhteydessä osanottajille kahvitarjoilun, se on usein kahvitus. Mitä eroa on kahvitarjoilulla ja kahvituksella? Kahvitus kuulostaa sotilaallisen tehokkaalta toiminnalta, jossa kuppi tyhjenee kertasiemaisulla ja pullasiivu katoaa kitusiin pureskelematta.
– Tumma paahto, Kouvola
Oletin itse, että kahvio olisi vanhempaa tyyliä – jotenkin se sointuu suussa kuin Suomi-filmin vuorosana. Mutta suosikkilehteni, Kotimaisten kielten keskuksen julkaisema Kielikello, kertookin vuoden 2007 ensimmäisessä numerossaan, että sanojen semanttinen ero liittyy kahvin anniskelupaikan sijaintiin.
Erityisasiantuntija Sari Vaulan kirjoittamassa viehättävässä artikkelissa perehdytään kahvisanastoon ja sen historiaan. Opimme, että Konstantinopolissa kahviloita kutsuttiin nimellä gahveh khaneh, viisauden koulu! (Se ei minua kahviloiden rakastajana yllätä.) Suomessa kahvila-sanaa alettiin käyttää 1800-luvun lopulla. Se korvasi kaffehusin ja cafén.
Mutta mikä on kahvion ja kahvilan ero?
”Kahvila on itsenäinen tila, kun taas kahvio sijaitsee esimerkiksi tavaratalon tai huoltoaseman yhteydessä”, Vaula selventää. ”Kanttiini taas on pieni kahvi- ja virvokemyymälä, joka sijaitsee sairaalassa tai muussa laitoksessa, rintamalla tai varuskunta-alueella.”
Kahvitus ja kahvitarjoilu sen sijaan tarkoittavat samaa asiaa.
