Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Vapaa-ajan kalastajat: Merestä uistimella saatu lohi maksaa yli tuhat euroa

Suomen vapaa-ajan kalastajien merilohen uistelijoille tekemän kyselyn mukaan saaliiksi saatu merilohi maksaa uistelijalle 1 150 euroa. Yhden lohen saaminen vaatii keskimäärin neljä kalastuspäivää.

Vapaa-ajankalastajien aiemman selvityksen mukaan Tornionjoelta pyydetty lohi maksoi vapaa-ajan kalastajalle 1 320 euroa vuonna 2017. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Suomen vapaa-ajan kalastajien selvityksen mukaan yksi mereltä uisteltu lohi maksaa uistelijalle 1 150 euroa. Laskelma perustuu 140 venekunnan tietoihin, joiden kulut kalastuksesta ovat vuodessa keskimäärin 3 091 euroa.

– Vuosittaiset kulut muodostuvat majoituksesta, matkustuksesta, varustehankinnoista ja muista suorista kuluista, kertoo Suomen Vapaa-ajankalastajatien kalatalousasiantuntija Janne Rautanen.

Kyselyyn vastanneet saivat viime saaliiksi yhteensä 376 merilohta. Niiden saamiseen tarvittiin 1 451 meripäivää, eli yksi lohi vaati noin neljän päivän kalastuksen. Saatujen lohien keskipaino oli 8,44 kilogrammaa.

Vapaa-ajan kalastuksen arvo on noin 500 miljoonaa vuodessa

Vapaa-ajankalastajat ovat tehneet aiemmin vastaavan laskelman myös Tornionjoelta. Sen mukaan vuonna 2017 joelta pyydetty lohi maksoi vapaa-ajan kalastajalle 1 320 euroa.

– On aivan selvää, että vapaa-ajan kalastaja tuottaa yhteiskunnalle virkistystä ja hyvinvointia sekä liikuttaa taloutta aika mittavasti, Rautanen sanoo.

Vapaa-ajan kalastusta on selvittänyt myös Luonnonvarakeskus (siirryt toiseen palveluun), jonka mukaan vapaa-ajankalastuksen kokonaisvirkistysarvo oli 528 miljoonaa euroa vuonna 2018.

Määräysten tiukentuminen vähensi kalastusta

Vapaa-ajan kalastajien kyselyssä kysyttiin myös määräysten tiukentamisesta, joilla Pohjanlahden ja Ahvenenmeren uisteluaika rajattiin touko-elokuulle. Silloin sai saa ottaa saaliiksi kaksi rasvaevällistä tai rasvaeväleikattua lohta.

Uudet säännöt saivat runsaasti kritiikkiä, koska uistelijat eivät saaneet kalastaa rasvaevällisiä lohia tutuilta ulapan kalastusalueilta. Säännöt koettiin usein tarpeettomiksi.

Noin puolet venekunnista ilmoitti kalastuksen vähentyneen tiukempien sääntöjen vuoksi. Lisäksi moni uistelija vaihtoi uistelualuetta Pohjanlahdelta muualle tai uusilla säännöillä oli muu ohjausvaikutus.

Lue myös:

Vapaa-ajankalastajat pettyivät käyttö- ja hoitosuunnitelmien valmisteluun – "Kalavarojen rajallisuutta ei ole suunnitelmissa tunnistettu"

Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella 3.2. klo 23 saakka