Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Venäjä yritti tuhota televisiokanava Doždin, mutta siitä tuli entistä suositumpi – tämä on Putinia vastustavan kanavan tarina

Venäläiskanava Dožd menetti toimilupansa Latviassa tiistaina. Putinin vainoaman kanavan tulevaisuus on epäselvä.

Doždin juontaja Anna Mongait kertoo, kuinka liikekannallepano avasi yleisön silmät Venäjällä.

RIIKA Venäläisen uutiskanava Doždin piti saada uusi alku Latviassa. Venäjän hallinto oli pakottanut sen lopettamaan toimintansa keväällä, mutta Latvia oli toivottanut sen tervetulleeksi.

Kanavan katsojaluvut olivat kasvaneet nopeasti. Tekijöistä tuntui, että venäläisiä alkoi viimein kiinnostaa, mitä Ukrainassa todella tapahtui. Käännekohta oli syyskuussa alkanut liikekannallepano.

– Sota tuli kaikkiin koteihin. Kuka tahansa mies saattoi tulla otetuksi sotaan. Sillä hetkellä kaikki halusivat ymmärtää, mitä tapahtui, Doždin juontaja Anna Mongait kertoi Ylen haastattelussa marraskuussa.

Viime tiistaina kaikki muuttui.

Latvian viestintäviranomainen päätti perua kanavan toimiluvan toistuvien rikkomusten vuoksi. Toistaiseksi sen lähetyksiä voi yhä seurata Youtubessa, mutta kanavan tulevaisuus on epävarma.

On mahdollista, että kanavan täytyy etsiä jälleen uusi turvapaikka.

Äkkilähtö Venäjältä

Dožd oli ennen hyökkäyssodan alkamista Venäjän viimeinen riippumaton uutiskanava.

Kanava oli ollut viranomaisten hampaissa käytännössä koko 12-vuotisen olemassaolonsa ajan. Se oli savustettu kaapeli- ja antenniverkosta ja näkyi ainoastaan netissä.

Hyökkäyssodan alettua Venäjä sääti pikavauhtia sensuurilakeja, jotka tekivät sodan rehellisestä raportoinnista ”valeuutisia”. Tarkoitus oli ajaa alas tiedotusvälineet, jotka eivät seuraisi hallinnon linjaa.

Doždin pako Venäjältä oli dramaattinen.

Maaliskuun alussa kanava sai viranomaisilta tiedon, että sen sisällöissä oli havaittu äärisisältöjä. Uhkana oli paitsi kanavan sulkeminen, myös toimittajien pidätykset.

– Me kaikki pakkasimme laukkumme käytännössä yhdessä yössä, Mongait kertoo.

Kanavan journalistit pakenivat maasta muutamassa päivässä. Mongait päätyi aluksi Georgiaan, jonne venäläisten on mahdollista asettua asumaan ilman viisumia.

Toimitusjohtaja Natalija Sindejeva kaavaili Doždille myös lifestyle-sisältöä, mutta uutiset nousivat pian päärooliin. Oikealla rahoittaja Aleksandr Vinokurov. Kuva: Sergei Chirikov / EPA

Toimitus oli hajallaan ympäri maailmaa, rahat olivat loppu ja kaikki olivat lopen uupuneita. Kanava haluttiin silti pelastaa.

– Journalistisella tiedolla oli enemmän kysyntää kuin koskaan pitkän urani aikana. Oli pakko jatkaa, Mongait sanoo.

Dožd pääsi aloittamaan lähetyksensä uudelleen heinäkuussa, kun Latvia oli myöntänyt kanavalle toimiluvan ja toimittajille humanitaarisia viisumeita. Riian lisäksi kanavalla on studiot Amsterdamissa ja Georgian Tbilisissä.

Vapaan median yleisömäärät räjähtäneet

Dožd oli aina ollut kanava, jonka katsojalukuja kriisit ja katastrofit ovat kasvattaneet. Kun valtion hallitsemat kanavat sensuroivat tietoa, Dožd kertoi, mitä todella tapahtui.

Sota nosti kiinnostuksen uusiin lukemiin. Kanava kertoi uutissivusto Meduzalle (siirryt toiseen palveluun), että sitä katsoo kuukausittain yli 13 miljoonaa venäläistä eli noin yhdeksän prosenttia väestöstä.

– Ihmiset ovat nyt riippuvaisia tiedosta. Liikekannallepano teki heistä vielä riippuvaisempia, koska nyt jokaisella on joku tuttu, joka lähetettiin sotaan, Mongait kertoo.

Yleisöryntäys on havaittu myös uutissivusto Meduzassa, joka on riippumattomista venäläismedioista suurin ja pitää Doždin tapaan päämajaansa Riiassa.

– Palasimme yleisömääriin, joita meillä oli ennen blokkaamista. Ne ovat kasvaneet räjähdysmäisesti, sivuston pääomistaja ja toimitusjohtaja Galina Timtšenko kertoo Ylelle videohaastattelussa.

Venäjän viranomaiset estivät pääsyn Meduzan ja monen muun tiedotusvälineen sivuille keväällä. Eston voi kiertää VPN-palvelimen avulla, mutta se vaatii hieman vaivannäköä.

Doždin juontaja Anna Mongait sanoo, ettei kanava voi yksin saada muutosta aikaan Venäjällä, mutta se voi olla mukana edistämässä sitä.

– Me teemme työtä, kuten [oppositiojohtaja Aleksei] Navalnyi sanoo, Venäjän ihanan tulevaisuuden puolesta. Se tulee väistämättä, kun nykyinen hallinto kaatuu. Meidän tehtävämme on kaataa se nopeammin.

Juontaja Anna Mongait eli 12-vuotiaaksi Ukrainan Odessassa. Hänen on ollut hyvin raskasta seurata kaupunkiin jääneiden ystävien selviytymistä ilman sähköä ja vettä. Kuva: Markus Kuokkanen

Latvia hermostui Doždiin nopeasti

Doždin ja Latvian viranomaisten välit happanivat nopeasti. Vielä kesällä Latvia oli tarjonnut apua kanavan uudelleenkäynnistämisessä. Latvia on myös auttanut muita riippumattomia venäläisviestimiä.

Nyt linja on muuttunut ainakin Doždin osalta. Viestintäviranomainen perui Doždin toimiluvan, koska se oli rikkonut sen ehtoja kolme kertaa. Turvallisuuspalvelu on kutsunut Doždia turvallisuusuhaksi.

Rikkomuksiin lukeutui latviankielisten käännösten puuttuminen ja lähetyksessä näytetty kartta, jossa Ukrainalta vallattu Krim näkyi osana Venäjää.

Viimeisin rikkomus oli juontajan lausuma, jonka mukaan Doždin uutisointi auttaa rintamalle surkeisiin oloihin ilman kunnollisia varusteita lähetettyjä venäläissotilaita.

Etenkin viimeinen lausahdus herätti raivoa Latviassa, jossa venäläissotilaita kohtaan ei heru minkäänlaista ymmärrystä. Ei auttanut, vaikka Dožd antoi potkut juontajalle ja selitti, ettei se edustanut kanavan sodanvastaista linjaa.

Venäläisliberaaleja ei katsota vain hyvällä

Latvian turvallisuusviranomaisen lausuntoa ei ole mahdollista arvioida julkisuudessa olevien tietojen perusteella.

Maan viranomaisten ja Doždin kiista voi silti hyvinkin kertoa siitä, että ne vastustavat Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia hyvin eri lähtökohdista.

Dožd tekee uutisiaan venäläisille liberaaleille, jotka toivovat maalleen valoisaa tulevaisuutta, eli nykyhallinnon kaatumista. He saattavat tuntea sympatiaa niitä venäläisiä kohtaan, jotka on lähetetty sotaan vastoin tahtoaan. Joillakin on omaisia rintamalla.

Latviassa monet näkevät Venäjän uhkana riippumatta siitä, millainen hallinto maata johtaa. Venäjältä pakenevia on pidetty myös turvallisuusuhkana. Vuosikymmeniä kestänyt neuvostomiehitys jätti syvät traumat.

Baltian maissa ja Ukrainassa venäläisliberaaleja on syytetty ylimielisestä asenteesta. Heidän on nähty olevan kiinnostuneita Venäjän ongelmista mutta ei niistä kärsimyksistä, joita Venäjä on aiheuttanut naapureilleen.

Doždin juontaja Mongait sanoo, ettei asema venäläisenä toimittajana ole helppo Latvian kaltaisessa maassa. Hän sanoo ymmärtäneensä omat tiedostamattomat asenteensa vasta muutettuaan maahan.

– Imperialistinen tietoisuus, josta nyt puhutaan paljon, oli meissä kaikissa venäläisissä aivan kasvatuksen tasolla. Sitä on hyvin vaikea juuria itsestään, Mongait sanoo.

Latvia ei peräänny

Doždin tulevaisuus on tällä hetkellä hämärän peitossa. Ei ole tiedossa, joutuuko se luopumaan studiosta ja toimituksesta Riiassa.

Sen lähetykset lakkasivat torstaina Latvian televisioverkossa. Venäläiset ovat kuitenkin seuranneet kanavan ohjelmia videopalvelu Youtubessa, jossa ne jatkuvat toistaiseksi normaalisti.

Lukuisat riippumattomat venäläiset ja ulkomaiset mediat ovat vedonneet Latviaan, jotta se peruisi päätöksensä. Toimittajat ilman rajoja -järjestö on todennut, että sensuuripäätös hyödyttää ainoastaan Venäjän hallintoa ja sen propagandisteja.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov väittikin, että Latvian ratkaisu osoittaa, ettei muualla ole sen vapaampaa kuin Venäjälläkään.

Toistaiseksi Latvia on kuitenkin pitänyt päänsä.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 10.12. kello 23:een saakka.

Lue myös:

Analyysi: Latvia teki oman maalin informaatiosodassa, ja Kremlissä tunnetaan siitä vahingoniloa

Putinin hallintoa paennut mediapomo ei voi käsittää venäläisten jääkiekkomiljonäärien käytöstä: ”Se on yksinkertaisesti hirveää”

Katso myös Areenasta palkittu dokumentti Dožd-kanavasta: