Tapauksesta on valitettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Asianajaja pitää mahdollisena, että poliisi rikkoi lakia avaintodistajan kuulusteluissa.
Huonokuntoiseen omakotitaloon on kokoontunut päihteidenkäyttäjiä. Jossakin vaiheessa päivää tapahtuu henkirikos. Poliisikuulusteluissa yksi henkilö sanoo nähneensä teon. Mutta hänen kertomustaan eivät tue mitkään dna-todisteet.
Tämä oli asetelma, kun poliisi sai päätökseen Vantaan Ilolassa tapahtuneen tapon rikostutkinnan vuonna 2014.
Tapaus on ollut paljon julkisuudessa. Ylen MOT-toimitus julkaisi Ilolan henkirikoksen poliisitutkinnan ristiriidoista laajan artikkelin kaksi vuotta sitten.
Nyt MOT pyysi dna-tutkimuksen kansainvälistä huippunimeä Jari Louhelaista perehtymään tapauksen todisteisiin.
– Mielenkiintoinen analysoitava tämä tapaus. Ei mikään päivänselvä tuomio mielestäni, Louhelainen sanoo.
Louhelainen nousi maailmanmaineeseen, kun hän esitti vahvan teorian Lontoota vuonna 1888 piinanneen Viiltäjä-Jackin henkilöllisyydestä.
Dna viittasi toiseen mieheen
Ilolan tapauksessa ratkaiseva todiste oli nuoren avaintodistajan kertomus siitä, että hän näki talossa asuneen miehen kuristavan uhria sängyllä. Tekoa edelsi se, että uhri varasti mieheltä huumeita.
Poliisin mukaan mies siirsi uhrin sitten toiselle puolelle omakotitaloa peitelläkseen tekoaan. Tuomitun miehen huoneesta ei kuitenkaan löytynyt uhrin dna-jälkiä. Myöskään uhrin siirtämisestä ei ole todisteita.
Louhelainen pitää tilannetta yllättävänä. Etenkin, kun ottaa huomioon, että teko tapahtui päihdeporukan asuttamassa talossa.
– Minun on vaikeaa uskoa, että he ovat niin tietoisia dna- tai rikostutkimuksesta, että sieltä pystytään poistamaan kaikki mahdolliset jäljet, Louhelainen sanoo.
Uhrin kynsien alta ja tekovälineenä käytetystä kengännauhasta löytyi dna-jälkiä. Todisteet eivät kuitenkaan viitanneet tuomion saaneeseen mieheen – vaan toiseen talon asukkaaseen.
Hänen dna:taan löytyi tekovälineen solmukohdasta ja molemmista päistä.
– Jäljet ovat strategisesti juuri oikeassa kohtaa, jos joku haluaisi kuristaa jonkun, Louhelainen sanoo.
Todisteiden välinen ristiriita
Ilolan tapon poliisitutkintaa vaikeutti se, että uhrin tarkkaa kuolinaikaa ei saatu selville. Omakotitalolla oli käynyt päivän aikana lukuisia ihmisiä, joiden muistikuvat päivän kulusta olivat sekavia.
Tutkinnassa kerätyt todisteet olivat erittäin ristiriitaisia: Avaintodistaja kertoi nähneensä teon, mutta kaikki dna-todisteet viittasivat toiseen tekijään.
Jari Louhelainen kuitenkin muistuttaa, että dna-jäljet eivät ole automaattinen todiste syyllisyydestä. Tiedetään tapauksia, joissa dna:ta on kulkeutunut tärkeisiin todisteisiin.
Ilolan tapauksen avaintodistaja tappeli rajusti uhrin kanssa huumevarkauden yhteydessä. Louhelaisen mukaan dna:n näyttöarvoa heikentää se, että uhrista ei löytynyt myöskään avaintodistajan dna:ta.
– Dna:han ei pysty täysin luottamaan tässä tapauksessa.
Louhelaista kuitenkin kummeksuttaa todisteiden välinen ristiriita. Ja se, että tuomio perustuu hyvin vahvasti yhden todistajan lausumaan.
Poliisin menetelmät kritiikin kohteena
Avaintodistaja oli parikymppinen päihteidenkäyttäjä ja aluksi itsekin taposta epäilty. Poliisikuulusteluiden alussa hän kertoi, ettei tiedä henkirikoksesta mitään. Kertomus siitä, että hän olisi nähnyt rikoksen tapahtuvan, syntyi kahden viikon vangittuna olon jälkeen.
Oikeustieteen tohtori Otto Meri on tehnyt taposta tuomitun miehen puolesta valituksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Valitus keskittyy avaintodistajan kuulusteluihin.
– Ei saa painostaa, ei saa luvata tai uhkailla. Kun luin pöytäkirjat ja katsoin videonauhan, niin en pysty sanomaan, etteikö siinä olisi toimittu vastoin esitutkintalakia.
Kuulusteissa poliisi väitti todistajalle, että muut kuulusteltavat olisivat puhuneet häntä vastaan ja antoi ymmärtää, ettei uhria ollut nähty elossa hänen ja todistajan välisen tappelun jälkeen.
– Pyrittiin luomaan painetta tosiasian vastaisilla väitteillä. Se ei kuulu asianmukaiseen kuulustelumetodiin, että valehdellaan kuulusteltavalle, Meri sanoo.
Todistajalla motiivi valehdella?
Helsingin hovioikeudessa avaintodistaja kertoi valehdelleensa havaintonsa kuristamisesta. Hovioikeus kuitenkin piti aiemmin annettua kertomusta kuristamisesta uskottavana ja langetti teosta 10 vuoden tuomion. Teosta tuomittu istuu yhä vankilassa.
MOT on pyytänyt oikeuspsykologian dosenttia Julia Korkmania perehtymään tapaukseen. Hänen mukaansa hovioikeus puntaroi aivan liian vähän sitä, vaikuttiko poliisi asiattomasti todistajan kertomukseen.
Korkmanin mukaan on syytä epäillä, että avaintodistaja valehteli havaintonsa kuristamisesta, koska halusi itse pois painostavasta tilanteesta.
– Se on ihan selvä mahdollinen syy. Etenkin, jos on huolta siitä, että joutuu itse syytetyksi. Ilmiselvä mahdollinen syy, Korkman sanoo.
Tutkijalle jäi epäily tuomiosta
Dna-tutkija Jari Louhelainen on uransa aikana perehtynyt lukuisiin rikostapauksiin. Hän korostaa, että oikeusvaltion kultainen periaate on välttää syyttömän tuomitsemista. Ilolan tapauksessa Louhelaiselle jää hovioikeuden tuomiosta epäily.
– Dna-todisteet ovat ristiriidassa tapahtumakuvauksen kanssa. On yksi todistaja, joka ei ole välttämättä kaikista luotettavin. Onko tuomio oikea ja perustuuko se liian heppoiseen todistusaineistoon, Louhelainen kysyy.
Avaintodistajaa kuulusteltiin vuosi tuomion antamisen jälkeen siitä, syyllistyikö hän hovioikeudessa väärään valaan. Todistaja kertoi, että hän valehteli kuristamishavaintonsa, koska koki joutuneensa poliisin painostamaksi.
– Pelkäsin, että saan tuomion jostain, mitä en ole tehnyt, hän kertoi kuulustelussa.
Poliisi tai Helsingin hovioikeus eivät kommentoineet Ilolan tapausta MOT:lle.
Katso uusin MOT-jakso ”Syyllinen vai syytön” Yle Areenassa.
