Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Vuitton-laukkuja ja moottorikelkkoja – täällä näkyy nyt suomalaisten tiukka rahatilanne

Panttilainaamoissa näkyvät jo joulu ja heikentynyt talous.

Vuonna 2008 panttilainaamon huutokaupassa oli kaupan monenlaista elektroniikkaa ja kameroita. Kuva:  Hanna-Kaisa Hämäläinen

Panttilainaamoissa alkaa näkyä merkkejä taloustilanteen heikkenemisestä. Asiakasmäärät ovat kasvussa, ja uusiakin asiakkaita tulee konttoreihin hakemaan rahoitusta panttia vastaan.

– Esimerkiksi viime kuuhun verrattuna uusien asiakkaiden määrä on kasvanut, Helsingin Pantin aluejohtaja Riku Järviö sanoo Taloussanomille.

Ylipäätään kaupan määrä on kasvanut. Samaa kertoo Rovaniemellä toimivan Lapin Pantin toiminnasta vastaava Seppo Salo.

– Vuoden jälkipuoliskolla on tapahtunut muutos. Uusia asiakkaita tulee ja on viitteitä siitä, että panttilainaamoa käytetään apuna tiukentuneessa taloudellisessa tilanteessa, Salo kertoo Taloussanomille.

Lähestymässä on joulu, mikä sekin näkyy panttilainaamoiden tiskeillä asiakasmäärien kasvuna.

– Jos ihmiset käyttäytyvät entiseen tapaan, panttilainaamoa käytetään apuna joulun hetkelliseen rahoitustarpeeseen. Sitten alkuvuonna rahoitusta taas kaivataan joulun laskuista selviämiseen, Salo sanoo.

Panttilainaamoiden liiketoiminta on perinteisesti ollut suhteellisen tasaista. Korona toi tähän kuitenkin suuren muutoksen.

– Kun korona tuli, oli se ensimmäinen kerta, kun ihmiset eivät liikkuneet ollenkaan. Meidän palvelumme on kuitenkin sellainen, että on tultava toimipisteeseen paikalle, että laina pystytään myöntämään, Helsingin Pantin Järviö kertoo.

Korona siis hiljensi monen muun palvelun tapaan myös panttilainaamot.

– Kun koronakurimus nyt on jäänyt taka-alalle, ihmiset taas liikkuvat ja kuluttavat enemmän.

Kuluttajien käyttäytymisessä Järviö on huomannut sellaisen muutoksen, että tulevaisuuden näkymien ollessa epäselvät lainan ottamista harkitaan aiempaa tarkemmin. Panttilainaamossa kun lainan vakuutena on henkilökohtaisia esineitä, joilla on omistajalleen muitakin arvoja kuin pelkkä rahallinen arvo.

Yleisimmin pantattuja esineitä ovat kulta- ja hopeakorut. Ne ovat helposti kuljetettavissa ja niistä saa jalometallien nykyisillä hinnoilla summia, joita Järviö luonnehtii ”huomattaviksi”.

– Kasvavassa määrin tuodaan myös design-esineitä ja luksustuotteita, esimerkiksi Louis Vuittonin käsilaukkuja tai arvokelloja. Suomeenkin on pikku hiljaa tulossa vahvemmin kellokulttuuria, ja ihmisillä on arvokkaita kelloja, joista voi tulla lainaa hakemaan, Järviö sanoo.

Lapin Pantin Salo kertoo, että Rovaniemellä kulta on ylivoimaisesti yleisin pantattava kohde. Jonkin verran pantataan myös työkoneita ja muita teknisiä laitteita.

Elektroniikkaa tarjotaan jonkin verran, mutta siinä markkina-arvo jää helposti hyvin vähäiseksi. Kameroitakin tarjotaan paljon, mutta niillä taas kysyntä on ”olematonta” ja hintakin siten hyvin alhainen.

– Meillä täällä mielenkiintoinen erikoispiirre ovat moottorikelkat ja mönkijät, joita helpostikin voidaan tarjota pantiksi. Talvella ei tarvita mönkijää eikä kesällä kelkkaa, Salo sanoo.

Suomalaiset ovat perinteisesti olleet suhteellisen tunnollisia velanmaksajia. Tämä pätee myös panttilainaamoihin. Järviön mukaan noin 90 prosenttia panttilainoista maksetaan myös takaisin ja vain kymmenen prosenttia pantatuista esineistä menee myyntiin.

–Jotkut käyttävät meitä ihan myyntikanavanakin, mikä on sekin ihan ok. Meiltä saa helposti hyvän arvion tavarasta ja rahan saman tien, Järviö sanoo.