Wilma Murto kertoo, miten Münchenin ihme tehtiin – ”Aloin laskeskella, että hetkinen, meitä on jäljellä enää kolme”

Euroopan mestari Wilma Murto ei muista hirmuisesta SE-hypystään mitään.

München

Euroopan mestari Wilma Murto saapui kirjoittavan median eteen hyvin myöhään keskiviikkoiltana. Suomen ennätyksen kolme kertaa rikkonut Murto antoi ennen sitä loputtomasti haastatteluja eri maiden tv-kanaville.

Mutta silti hän oli seesteinen. Ylpeä. Täyttymyksen kokenut.

Hän oli voittaja ja Suomen ennätyksen 485 haltija.

Wilma Murto, mitä ihmettä tapahtui?

– En minä tiedä. Nyt tuli ulos se, mikä oli ollut tuloillaan pitkän aikaa. Tulos ei ollut yllätys. Uskoin, että pystyin siihen ja siksi pystyin toteuttamaan sen tuossa painekattilassa. Se meni niin kuin piti.

Käy vielä läpi tuo kilpailu.

– En minä siitä mitään muista! Ilmeisesti yksi ratkaiseva oli 465:n ylitys, mitä en ymmärtänyt, kun hyppäsin sen. Aloin vain laskeskella, että hetkinen, meitä kilpailijoita on jäljellä enää kolme. Kun mitali varmistui, vapauduin. Ajattelin, että nyt mennään. Mitali oli minimitavoite ja siitä alkoi flow, että nyt mennään ihan päätyyn asti ja katsotaan, mihin se riittää. Hieno kokemus.

Valmentajasi Jarno Koivunen sanoi sinulle jossain kohtaa, että Wilma, haluatko voittaa kilpailun?

– Pohdimme, että jos olisin yrittänyt 470:stä vielä, se olisi ollut hopean varmistelua. Mitali oli jo varma. Katsoin Jarnoa, että mitä tehdään. Hän kysyi, että no haluatko voittaa. En sanonut mitään ja lähdin suorittamaan. Sanoin, että jätetään väliin. Etäisyys lähemmäs. Uusi seiväs ja sitten mentiin.

Jäikö 485:n ylittämisestä mitään mieleen?

– Ei. Mutta sen jälkeen oli olo, että päivän työt olivat tässä. Sen verran energiaa ja tunteita purkautui.

Münchenin olympiastadion on Suomelle myyttinen jo Lasse Virénin ja Pekka Vasalan ajalta. Olit stadionilla yksin Euroopan mestarina ja sait vielä hypätä. Miltä se tuntui?

– Oli fiilis, että käytän tsäänssin niin pitkälle kuin pystyn. Olisin voinut jättää 485:n hyppäämättä, niin ajattelin, etten hukkaa flow’ta ja tilannetta. Tuntuu tosi hienolta ja varsinkin, kun Suomen yleisurheilun tilasta on puhuttu mitä on puhuttu ties kuinka kauan. On näkynyt, että tilanne on kääntymässä ja ehkä tämä on viimeinen merkki.

Oli hurja rekordi vetää kolme Suomen ennätystä.

– Niin viimeksi vuonna 2016 meni vain kaksi.

Sinulla oli huomattava määrä sukulaisia katsomassa kisaa. Kerro siitä.

– Ei puoli sukua vaan koko suku. Murron klaani oli kiitettävästi paikalla eikä se haitannut yhtään. Ääni kuului ja kannustus tuntui. Vaikka jatkossa voittaisin MM- tai olympiakultaa, elleivät he tule paikalle, niin tätä on vaikeaa parantaa. Urheilullisia tavoitteita on, mutta toista tällaista tunnetta ei tule, elleivät he ala suunnitella reissuja.

Sinulla oli alkukaudella loukkaantuminen, kun jalkasi murtui. Palasit kisaamaan kesäkuussa. Olisitko silloin uskonut, että tässä pisteessä ollaan?

– Olemme asettaneet EM-mitalin tavoitteeksi ennen vuoden vaihdetta. Tammikuussa tulimme jalka murtuneena ja puhuimme lentokoneessa, ettemme muuta tavoitetta. Ehdimme hyvin. Tänään ennen kisaa sanoin Jarnolle, että olen ylpeä, ettemme taipuneet tavoitteesta yhtään. Totesimme ennen kisaa, että olemme luoneet hyvän mahdollisuuden onnistua. Sen enempää ei voi tehdä.

Kun mestaruus varmistui ilmeesikään ei värähtänyt. Miksi?

– Se on aina ollut minun ja Jarnon tapa, että kisa on kesken niin kauan kuin kisa on kesken. Pilaan oman kisani, jos rupean tuulettamaan 465:n jälkeen, että minulla on nyt mitali. Siinä olisi jäänyt 470:t ja 485:t hyppäämättä.

– Jarnollekin tuli joku raja vastaan, kun Kreikan Aikaterini Stefanidi pudotti 485:stä ja mestaruus varmistui. Jarno näytti, että nyt ei enempää. Minä sanoin, että eijei. Nyt mennään vielä.

Kerro valmentajasi Jarno Koivusen roolista. Teillä on pitkä yhteinen historia.

– Meillä on pitkä ja vaiheikas yhteinen historia. Olemme polustamme tosi ylpeitä. Olemme kasvaneet haasteiden läpi yhteen urheilun myötä. Meillä on selkeä yhteinen sävel ja ymmärrys. Vaikka olemme joskus eri mieltä, välillämme on paljon kunnioitusta ja luottoa. Yhteistyö on rajatonta. Kumpikin saa haastaa ja se otetaan vastaan. Olen onnellinen, että reittimme on mennyt näin.

Lähdetkö yöllä juhlimaan perheesi kanssa?

– Katsotaan, milloin pääsen täältä stadioniltakaan pois. Tässä on vielä dopingtesti. Katsotaan olenko kahdeksaan mennessä palkintojenjaossa.

Sinulla on ollut vaikeitakin päiviä ja vuosia. Osaako tällaisia mahtavia päiviä arvostaa enemmän niiden vuoksi?

– Osaa. Tekemäni nuorten maailmanennätys oli käänteentekevä kokemus omalla urallani. Vaikkei se tullut vahingossa ja tein sen eteen töitä. En vielä odottanut sitä silloin. Nyt olen odottanut tätä tosi kauan ja kokenut tämän olevan tulossa. EM-kulta ei yllättänyt, olen vain tosi ylpeä, että pystyin tekemään sen, mihin pystyin. Takana on nyt enemmän vaiheita, kuin nuorten ME:hen 471:ään mennessä. Olen ylpeä polustani.