Finland

Yritykset | Liikkeiden lopettamisten aalto voi pian muuttaa Helsingin keskustaa dramaattisesti: ”Etätyö on katastrofaalinen asia”, sanoo sisustuskauppias Bulevardilta

32 euroa 50 senttiä on summa, joka on jäänyt yrittäjä Nina Rantaselle mieleen. Sen verran myyntiä tuli yhtenä päivänä viime kevään pahimman koronakurimuksen aikaan.

Rantasen omistamassa sisustusliike Dayssa nähtiin keväällä myös yksi pyöreän nollan päivä. Day sijaitsee Helsingin Bulevardilla.

”Olemme toimineet samassa paikassa melkein 25 vuotta, ja kokemusta on aika monenlaisilta ajanjaksoilta. Koko urani aikana en ole kuitenkaan kokenut yhtään nollapäivää ennen viime maaliskuuta”, Rantanen sanoo.

Suomen Yrittäjien teettämän yrittäjägallupin mukaan pääkaupunkiseudun yritykset ovat kärsineet koronasta muuta maata enemmän. Erityisen pahasti epidemia on runnonut Helsingin keskustan yrityksiä.

Yrittäjägallupiin vastasi 1 149 yrittäjää ja yritysten edustajaa pääkaupunkiseudulta. Yhteensä pääkaupunkiseudulla on noin 76 000 yritystä. Tutkimuksen luottamusväli on 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Keskustan kivijalkaliikkeet kärsivät sekä turistien poissaolosta että ihmisten siirtymisestä etätöihin. Yrittäjien tekemän selvityksen mukaan koko pääkaupunkiseudulla ”monipaikkatyö” on vähentänyt myyntiä kaupan yrityksistä 38 prosentilla. Monipaikkatyö on iskenyt selvästi kovemmin Helsingissä kuin muualla.

Rantasen mukaan ihmisten siirtyminen etätöihin näkyy hänen liikkeessään selvästi. Hän kertoo, että sisustustarvikkeet ovat usein heräteostoksia, ja kauppaan pistäydytään matkalla töihin tai sieltä pois.

”Ennen ihmisiä kävi paljon töiden jälkeen kello 16:n ja 18:n välillä. Nyt heidän poissaolonsa huomaa. Etätyö on meille kivijalkayrittäjille katastrofaalinen asia”, Rantanen sanoo.

Myynnit ovat romahtaneet Rantasen mukaan koko vuoden ajan maaliskuun jälkeen, mutta kuukausissa on ollut eroja. Katastrofaalisen kevään jälkeen heinäkuussa alkoi näkyä toivoa, kun ihmiset sisustivat mökkejään ja kotejaan.

Marraskuussa kurimus alkoi taas, ja perinteisesti tärkeän joulukuun myynnit jäivät 30 prosenttia edellisestä vuodesta, Rantanen kertoo.

”Ilman koronaa meillä olisi ollut edessä hyvä vuosi. Maaliskuun alussa mieheni totesi, että alkuvuoden myynnit ovat olleet todella hyviä. Sanoin silloin hänelle, että älä vielä mene sanomaan.”

Helsingin Yrittäjien toimitusjohtaja Tiina Oksala pitää keskustan kivijalkojen tilannetta todella huolestuttavana.

”Korona on iskenyt erityisesti Helsingin ydinkeskustan kauppa-alueille, jotka ovat hiljentyneet. Asioimisen siirtyminen pois keskustasta ja verkkokaupan kasvu kurittavat erityisesti niitä keskustan kivijalkayrityksiä, joilla ei ole toimivaa verkkokauppaa”, Oksala sanoo.

Oksalan mukaan erikoiskaupoista ovat kärsineet erityisesti vaate- ja kenkäliikkeet. Sen sijaan rauta-, sisustus-, kodintekniikka ja -puutarhakaupalla on mennyt hyvin.

Yrittäjägallupiin vastanneista helsinkiläisistä yrittäjistä 9 prosenttia vastasi pitävänsä varmana tai mahdollisena, että yritys kaatuu koronakriisin seurauksena. Oksala ennakoi, että jos asiakasvirrat eivät pian ala elpyä, keskustan kivijalkaliikkeistä yli kymmenen prosenttia voi kaatua.

”Kivijalkakaupoilla on ollut hankaluuksia jo entuudestaan. Valitettavasti voi olla, että osa niistä ei selviä koronan yli”, Oksala sanoo.

Konkursseja on toistaiseksi koronakriisin aikana haettu vähän, sillä voimassa on ollut väliaikainen konkurssisuoja. Viime keväänä voimaan tuli lakimuutos, joka rajoitti velkojien oikeutta hakea velallista konkurssiin. Tämän kuun lopussa konkurssisuoja kuitenkin raukeaa, ja konkurssiaallon odotetaan käynnistyvän sen jälkeen.

Oksalan mukaan keskustan yrittäjien joukossa ei välttämättä nähdä varsinaista konkurssiaaltoa, sillä suurin osa yrityksistä lopettaa ilman konkurssia. Tästä vuodesta voidaan hänen mukaansa silti ennakoida konkurssien ennätysvuotta, ja konkurssien lisäksi tulevat muut lopettamiset. Vuosittain Helsingissä lopettaa toimintansa noin 4 000 yritystä, joista konkursseja on noin 450.

”Uusia yrityksiä perustetaan vuosittain lopettaneita enemmän eri toimialoille. Uskon, että tämä kehitys jatkuu.”

Nina Rantasen mukaan hänen liikkeellään olisi ilman koronaa ollut viime vuonna hyvä vuosi.­

Yrittäjät toivovat tilanteen helpottamiseksi ennen kaikkea suoria tukia. Oksalan mukaan erityisen tärkeää olisi, että kaupunkien kautta jaettavalle valtion yksinyrittäjän tuelle saataisiin uusi kierros. Helsinki myönsi viime vuonna yksinyrittäjille kertaluontoisen 2 000 euron toimintatuen.

”Summa voisi olla suurempikin, mutta tärkeintä on, että tuesta saadaan uusi kierros”, Oksala sanoo.

Tällä hetkellä käynnissä on valtion myöntämän kustannustuen toinen kierros. Tuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on supistunut koronavirusepidemian vuoksi vähintään 30 prosenttia. Oksalan mielestä 30 prosentin raja on liian korkea.

”Toivoisin, että niitä mittareita edelleen rukattaisiin kustannustuen kolmannelle kierrokselle, jotta mahdollisimman monella yrityksellä on mahdollisuus selvitä.”

Lisäksi Oksalan mukaan olisi tärkeää, että yrittäjän työmarkkinatukea jatkettaisiin vähintään kesäkuun loppuun saakka. Tällä hetkellä väliaikainen työttömyysturva, eli oikeus saada työttömyysrahaa ilman yrityksen lopettamista, on voimassa maaliskuun loppuun.

Yrittäjägallupin mukaan 43 prosenttia kaikista pääkaupunkiseudun yrityksistä tarvitsee julkista tukea selvitäkseen. Yksinyrittäjistä 62 prosenttia kertoi tarvitsevansa yksinyrittäjätukea. Yrittäjän työttömyysturvaa kertoi hakeneensa joka viides pääkaupunkiseudun yrittäjä.

Sisustusliike Dayn omistaja Rantanen kertoo saaneensa keväällä Business Finlandin kehitysrahoitusta. Hän kertoo myös saaneensa vuokrahelpotuksia huhti- ja toukokuussa.

Tilanne on silti Rantasen mukaan vaikea, kun ydinkeskustassa pelkästään vuokra syö kuukaudessa tuhansia euroja.

”En ole vielä edes ajatellut lopettamista. Mutta jos pitää ruveta maksamaan toimintaa omasta pussista eikä voi maksaa itselleen palkkaa, sitä voi joutua miettimään. Tunnen kollegoja, jotka suunnittelevat lopettamista vakavasti.”

Rantanen uskoo edelleen liikkeensä selviävän koronakriisin yli, mutta epidemian lisäksi myös tuleva ”uusi normaali” huolestuttaa häntä. Se, kuinka laajasti tulevaisuudessa siirrytään etätöihin on toistaiseksi kysymysmerkki, mutta jonkinlaista muutosta pidetään varmana. Esimerkiksi valtio on kertonut, että sen 75 000 työntekijää tekevät tulevaisuudessakin monipaikkatyötä.

Rantasen liiketoiminta kuuluu kuitenkin etätyön häviäjiin. Kaupungilla liikkuvat työläiset ovat hänelle elintärkeitä.

”Jos ei ole asioinut päivittäin keskustassa, on vaikea ymmärtää, kuinka iso vaikutus koronalla on ollut. Kadut ovat hiljentyneet niin paljon”, Rantanen sanoo.

Yrittäjien Oksala pitää Helsingin keskustaa niin vetovoimaisena alueena, että kivijalat löytävät siellä kriisin jälkeenkin uudet vuokralaiset.

”Mitä liiketoimintaa kivijaloissa tulevaisuudessa on, niin sen koostumus muuttuu kuluttajien tarpeiden mukaan. Keskustassa tulee jatkossa olemaan paljon ravintoloita ja kahviloita sekä erilaisia henkilökohtaista palvelua tarjoavia yrityksiä. Myös kivijalkakauppoja, joiden näkymät paranevat epidemian hellittäessä ja matkailun päästessä taas käyntiin.”

Oksala kuitenkin ennakoi, että keskustasta tulee häviämään erityisesti kaupan alan yrityksiä. Se on huono uutinen Nina Rantaselle, jonka mielestä hänen sisustusliikkeelleen on itseisarvoista sijaita juuri keskustassa kivijalassa. Tuotteita ihastellaan näyteikkunassa ja kauppaan piipahdetaan hetken mielijohteesta.

Rantanen ei pidä mahdollisena, että liike siirtyisi kauppakeskukseen tai kokonaan verkkoon.

”Kauppakeskukseen ei missään nimessä, meidän juttumme on aina ollut kivijalka. Ajatus pelkästä verkkokaupasta tuntuu myös todella vieraalta, en näe sitä mahdollisuutena. Meidän asiakkaamme haluavat henkilökohtaista palvelua ja ovat tottuneet saamaan sitä”, Rantanen sanoo.

Football news:

Ronald Koeman: The Barca coach is always under a lot of pressure. I know how everything works when you don't win
Real Madrid could sell Hazard if Mbappe's transfer is agreed
Anyone who wants to win the Golden Ball knows that they will only do it in a Barca shirt. The freixo said that he agreed with the two top players
Puma wants to sign Rashford, considering him the perfect brand ambassador. Manchester United striker's Nike contract expires
Nagelsmann is Interested in working at Tottenham
Solskjaer on the top 4: The battle will be long. The match with Chelsea is a serious challenge, with the arrival of Tuchel everything has changed there
Bayern signed a contract with Musiala for 5 years, the salary is 5 million euros. Today, the player turned 18 years old