Lohjalaisessa Kisakallion urheiluopistossa asuu ukrainalaisia paraurheilijoita ja heidän perheenjäseniään yhteensä 30.
– Välitunti, pipo, farkut, makkara, juusto, lusikka...
Yhdeksänvuotias Matvii Vynohradets luettelee tähän mennessä oppimiaan suomen kielen sanoja.
Hänen koulupäivänsä Ojamonharjun yhteiskoulussa Lohjalla on juuri päättynyt, ja poika on palannut kotiinsa Kisakallioon omien sanojensa mukaan hyvin kauniilla valkoisella taksilla.
Vynohradetsin perhe, isä Dmytro, äiti Yevheniia ja nelivuotias pikkuveli Makar, pakeni Ukrainan sotaa Suomeen viime keväänä.
Perheellä on kotikaupungissaan Pultavassa iso kaksikerroksinen talo. Kisakallion urheiluopiston majoitustiloissa arki on soviteltu yhteen noin 15-neliöiseen huoneeseen.
Opistolle perhe saapui, koska isä on parauimari.
– Odota! Yevheniia huudahtaa ja napsauttaa sängyn reunassa roikkuvan valosarjan päälle.
– No nyt on kaunista, hän hymähtää.
Matvii esittelee pöydällä olevaa hyvin kaunista kukkaa. Lisäksi hän kertoo käyneensä kesällä onkimassa läheisellä järvellä ja saaneensa saaliiksi hyvin kauniin kalan.
Perheen poikien piirustuksissa ei äidin mielestä sen sijaan ole mitään kaunista.
Paperit täyttyvät taisteluhelikoptereista ja hävittäjistä.
– Kyllä pojat ymmärtävät vähän liiankin hyvin, mitä kotimaassa tapahtuu, Yevheniia suree.
Paraurheilijat aikovat jäädä – toistaiseksi
Ukrainan paraurheilijat kuten kaikki muutkin Suomeen paenneet tilapäistä suojelua saavat ukrainalaiset voivat hakeaa suomalaista kotikuntaa itselleen maaliskuun alusta lähtien.
Suurin osa Kisakallioon asettuneista paraurhelijoista aikoo näin myös tehdä.
Lisää: Sotaa Suomeen paenneet saavat keväällä valita itse kotikuntansa – pääkaupunkiseutu varautuu tuhansiin uusiin ukrainalaisiin
Kotikunnan saamisen ehtoina ovat vähintään vuoden pituinen oleskelulupa ja lisäksi vuoden jatkunut oleskelu Suomessa.
Tilapäistä suojelua saavilla ukrainalaisilla on kotikunnan saamisen jälkeen samat palvelut, oikeudet ja velvollisuudet kuin vakituisesti Suomessa asuvilla ihmisillä.
Suomalainen kotikunta ei kuitenkaan vaikuta Ukrainan kansalaisuuteen tai kotiinpaluuseen.
Tällä hetkellä Maahanmuuttovirasto on järjestänyt paraurheilijoiden majoituksen ja muut vastaanottopalvelut Kisakallion urheiluopistolla.
Osa paraurheilijoiden omaisista on jo työllistynyt
Ukrainalaisten paraurheilijoiden mukana tulleista perheenjäsenistä seitsemän on työllistynyt Kisakallion kiinteistönhuolto-, ravintola- ja siivoustöihin.
– On hienoa auttaa heitä työllistymään ja samalla tukea heidän integroitumistaan yhteiskuntaan, Kisakallion myyntijohtaja Lauri Ikävalko toteaa.
Urheiluopistolle ei ole julkisia liikenneyhteyksiä, joten sopivan työvoiman löytymisessä on ajoittain hankaluuksia.
Esimerkiksi Yevheniia Vynohradets tekee nyt töitä urheiluopiston ravintolassa.
– Se on minulle todella tärkeää. Tarjoilen ja tiskaan. Ei ole niin väliä, vaikka suomea en oikeastaan osaa, se on tosi vaikea kieli. Opin kuitenkin joka päivä lisää sekä suomea että englantia, hän iloitsee.
Urheilijat perheenjäsenineen kiittelevät vuolaasti Suomesta saamaansa apua ja tukea. Vaikka kaikki on periaatteessa hyvin, he haaveilevat kotiinpaluusta joka päivä.
– Koti on aina koti, Yevheniiaa muistuttaa kyyneleet silmissään.
Tähän mennessä Suomeen saapuneet ukrainalaiset saavat olla täällä tilapäisen suojelun turvin ainakin ensi vuoden maaliskuuhun asti.
Urheilijat uskovat edelleen Ukrainan voittoon
19-vuotias niin ikään Kisakalliossa asuva ja treenaava parauimari Anna Hontar julisti viime keväänä Ukrainan voittavan sekä kisat että sodan.
Hän itse voitti kuin voittikin viime vuoden parauinnin maailmanmestaruuskilpailuissa kultamitalin 50 metrin vapaauinnissa, maailmanennätysajalla.
– En olisi ikinä uskonut pystyväni siihen siinä tilanteessa. Omistan aina uintini kotimaallemme ja sotilaillemme. Samaan altaaseen venäläisten tai valkovenäläisten kanssa en kuitenkaan halua mennä, kisatkoon vaikka keskenään.
Myös Hontar haluaa palata kotikaupunkiinsa Hersoniin heti, kun se on mahdollista. Tällä hetkellä olosuhteet suunnitelmalliseen ja tavoitteelliseen harjoitteluun ovat kotimaassa kuitenkin olemattomat.
Sekä Hontar että Dmytro Vynohradets treenaavat parhaillaan tulevia, tällä kertaa Britannian Manchesterissa järjestettäviä parauinnin maailmanmestaruuskilpailuja varten.
Molemmat uskovat edelleen maansa menestykseen sekä sota- että urheilutantereilla.
– Perheemme palaa Ukrainaan heti, kun sota on voitettu, Dmytro toteaa.
Muuta vaihtoehtoa hän ei halua edes ajatella. Sekä Dmytron että Yevheniian vanhemmat, Dmytron sisko perheineen ja Hontarin isoäiti ovat edelleen Ukrainassa.
– Voitamme sodan, koska niin moni maa auttaa meitä, Anna Hontar uskoo.
Suomesta haki viime vuonna tilapäistä suojelua kaikkiaan 46 641 ukrainalaista. Kisakallion urheiluopiston kotikaupungissa Lohjalla on asukkaita melko tarkalleen saman verran.
Maahanmuuttovirasto arvioi, että Suomeen saapuu myös tänä vuonna kymmeniätuhansia tilapäisen suojelun hakijoita Ukrainasta.
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 8. helmikuuta kello 23:een asti.