Main ContentPlaceholder
”Minulle sanottiin, että työ voisi toimia myös terapiana.” Sauli Tiilikainen pääsi eteenpäin tyttären itsemurhasta työstämällä asiaa taiteensa keinoin.
Sauli Tiilikainen kuvattiin kotonaan Helsingin Sibeliuksenkadulla. Kuva: Rio Gandara / HS
Vesa Sirén HS
”Kirjoita siihen, että olen onnellinen mies.”
Baritoni Sauli Tiilikainen täyttää 7. joulukuuta 70 vuotta, ääni pelaa ja töitä riittää.
Pariskunnan tilava koti Etu-Töölössä on remontoitu putkitöiden jälkeen, ja toinen asunto Espanjassa tuo tarvittaessa valoa talven pimeyteen.
”Espanjan-koti olikin tarpeen äskettäin Seppo Pohjolan Kansanradio-oopperan jälkeen, kun olin aika puhki. Nykymusiikin oopperaroolin opettelu on kuitenkin sellainen puolen vuoden työ.”
Laulajan töistä hän aikoo ottaa jatkossa ”rusinat pullasta” eli ne tarjoukset, jotka häntä kiinnostavat.
”Maanantaina alkoivat Leevi Madetojan Pohjalaisia-oopperan harjoitukset Vaasan produktiota varten. Samaa oopperaa tein ensimmäisen kerran jo vuonna 1983.”
Tiilikainen syntyi liikkuvaan karjalaisperheeseen Valkeakoskella. Ensimuistot ovat Heinolasta, ja perhe asettui Seinäjoelle, kun hän oli 9-vuotias.
”Siellä pääsin pianotunneille sekä seurakunnan nuorisokuoroon ja puhallinyhtyeeseen. Välillä tosin mopolla ajelu kiinnosti enemmän.”
Sibelius-Akatemiassa hän siirtyi kirkkomusiikkiosaston kautta lauluosastolle ja jatkoi opintoja Wienissä.
”Siellä kulttuurin tuntemus nousi kahdessa vuodessa ihan uudelle tasolle.”
Kansainvälisen Hugo Wolf -laulukilpailun palkinto Wienissä toi konsertteja ulkomaillakin, mutta kun lapset lähestyivät kouluikää, perhe asettui Suomeen.
”Reissata olen kyllä saanut. Konsertteja ja oopperaesityksiä on ollut Meksikoa myöten.”
Tiilikainen vaikutti Suomen Kansallisoopperan solistikunnassa laulajien eläköitymisikään asti ja jatkaa freelancena. Kesällä työt olivat usein Savonlinnan oopperajuhlilla. Hän myös opetti Sibelius-Akatemiassa lehtorina 20 vuotta.
”Kansainvälistä uraa tekeviä oppilaita on ollut Sami Luttisesta Heikki Kilpeläiseen ja Markus Niemiseen. Paula Vesalakin kävi vuoden laulutunneillani.”
Parikymmentä vuotta sitten Tiilikainen avasi myös maahantuontibisneksen. Idea syntyi, kun Tiilikainen puolisoineen söi Helsingissä thaimaalaisessa ravintolassa ja omistaja pahoitteli, ettei ollut helppoa saada tarjolle thaimaalaisia oluita.
”Me sanottiin, että me tuodaan olutta sulle! Juomien maahantuontia kesti 15 vuotta. Yritysmaailma avasi toisen todellisuuden laulajakuplaani verrattuna, ja siitä on ollut apua myös roolitöissä. Siinäkin maailmassa on todella mukavia ja tietysti ikäviäkin ihmisiä.”
Sama ihmisyyden kirjo on oopperarooleissa, ja parhaiden ohjaajien kanssa siitä voi saada paljon irti. Ohjaajia Tiilikainen luonnehtii seuraavasti:
Joachim Herz: ”Kyyninen, perusilkeä DDR:n kasvatti. Itketti naislaulajia päivittäin.”
Kalle Holmberg: ”Kiroileva hevosmies ja loistava analysoija, joka ei ymmärtänyt nuoteista hölkäsen pöläystä. Hyvä tyyppi, joka korosti aina sitä, että kaiken takana pitää olla ajatus. Siitä kumpuavat musiikki ja näyttämön teot!”
Kari Heiskanen: ”Upea, analyyttinen ja vastaanottavainen myös laulajien ideoille.”
Lisbeth Landefort: ”Kiinnostava, lämmin ohjaaja, joka mursi suomea tahallaan hassusti. ’Seppo: sinun kullisi on väärässä paikassa’, hän saattoi sanoa lavastajalle. Ja tarkoitti siis kulissia.”
Työ hyvien ohjaajien kanssa on ollut Tiilikaiselle nautinto varsinkin rooleissa, joissa hahmo kehittyy psykologisesti kiinnostavalla tavalla hyvään tai pahaan suuntaan.
Mutta sitten tulivat elämän suuri tragedia ja uran kaksi raskainta roolia.
Vuonna 2008 Tiilikaisen tytär, neljän lapsen äiti, teki itsemurhan. Kuukautta myöhemmin alkoivat Olli Kortekankaan Isän tyttö -oopperan harjoitukset. Tiilikaisella oli rooli isänä, jonka tytär pohtii itsemurhaa.
”Sanoin, että en ehkä selviä tästä. Mutta minulle sanottiin, että työ voisi toimia myös terapiana.”
Tiilikainen toi ohjaajan pöydälle ensimmäisiin harjoituksiin tyttärensä valokuvan ja kynttilän selittäen tilanteen. Hän voisi murtua ja pyysi sitä jo etukäteen anteeksi.
”Mutta kaikki tukivat ja esitykset onnistuivat.”
Hän teki muistiinpanoja surusta ja surutyöstä sekä paineista, jotka tytär paljasti jäähyväiskirjeessään.
”Lopulta uskalsin kysyä Olli Kortekankaalta ja Isän tytön libretistiltä Michael Baranilta, saisiko tästä aineistosta teoksen, joka voisi jotenkin auttaa vastaavia asioita kokevia. Ja Michael vei libreton upeasti yleisemmälle tasolle.”
Näin syntyi hyvät arviot saanut Oma vika -monologiooppera.
Elämä jatkuu. Siihen kuuluu työtä mutta myös avioliitto, kaksi elossa olevaa lasta ja yhdeksän lastenlasta.
Auttoiko trauman julkinen käsittely taiteen keinoin elämää eteenpäin?
”Kyllä se auttoi. Kaikille surua kokeneille sanoisin, että armo ja rakkaus ovat tärkeimpiä. Armahda itsesi ja muut. Viha ei ihmistä kehitä.”
Syntyi 1952 Valkeakoskella.
Opiskeli Sibelius-Akatemiassa ja Wienissä. Kanttori-urkuri 1974–1985.
Ensikonsertti 1980. Palkintosijat Wienin Hugo Wolf -kilpailussa 1980 ja Lappeenrannan laulukilpailussa 1981.
Yli sata oopperaroolia 16 kielellä. Kansallisoopperassa vierailuja vuodesta 1985, solistikunnassa 1992–2008. Savonlinnan oopperajuhlilla kuorossa jo 1970-luvulla, solistina 1985–2014.
Sibelius-Akatemiassa laulumusiikin lehtorina 1987–2007.
Naimisissa, yhdeksän lastenlasta.
Jatkaa uraansa freelance-laulajana.
Täyttää 70 vuotta keskiviikkona 7. joulukuuta.