Älä tee, kuten Nora teki: Balilla lääkäri latasi tyrmäävän arvion naarmusta, jota oli hoidettu kiinalaisella ihmevoiteella

Kotona Jorvissa otettiin ”koronapuku” päällä verikokeet...

Kun Nora Lehtinen tammikuun alussa luki 29-vuotiaan huippukokin Antti Lukkarin menehtyneen Filippiineiltä saamaansa verenmyrkytykseen, vanhat muistot vuosien takaa nostivat karvat pystyyn.

Lue lisää: Tällainen on 29-vuotiaan huippu­kokin tappanut sairaus – riski vaanii erityisesti matkoilla

Kesä 2005 Indonesiassa olisi voinut jäädä silloin 27-vuotiaan Noran viimeiseksi kesäksi.

Lomasta – ensin suositulla turistisaarella Balilla ja sitten ”autiolla paratiisisaarella” – jäi ikuiseksi muistoksi arpi jalkapöytään.

Noran tarina päättyi onnellisesti. Kun hän kertoo tarinansa, sitä voi luonnehtia opettavaiseksi.

Toisinkin olisi voinut käydä, mutta yksikään nuoren ja innokkaan ihmisen tekemistä virheratkaisuista ei ollut lopulta kohtalokas.

Nyt hän kertaa tapahtumia espoolaisasuntonsa sohvalla ja tuntee kiitollisuutta.

Balille Nora matkusti miehensä ja pikkuveljensä kanssa. Se oli vasta loman ensimmäinen tai toinen päivä, kun sattui alun perin suhteellisen harmittomalta tuntunut haaveri.

– Lähdettiin skoottereilla kämpän pihalta, niillähän siellä ajellaan, Nora muistelee.

– Katu oli kapea. Seinä tuli yllättäen turhan lähelle ja betoni raapaisi jalkapöytää.

Sandaali ei suojannut, joten ihoa lähti vähän irti, ja haavasta tuli vähän verta.

Ei mitään dramaattista. Eniten Noran mieltä askarrutti, miten avohaavan kanssa voisi surffata meressä.

Edelliskesänä hän oli surffannut lastoitetun sormen kanssa Ranskan Hossegorissa – muovipussi käteen teipattuna.

– Paikalliset surffaajaat neuvoivat, että apteekista saisi aivan mahtavaa kiinalaista lääkettä, sellaista ”myrkkyä”, joka sekä putsaa haavan että tekee sen päälle kuivan suojaavan kalvon.

Haettiin lääke, levitettiin sitä jalalle.

– Mönjä poltti ja kirveli ihan saakelisti. Siitä tuli haavan päälle sellainen kalvo, joka näytti ruvelta.

Nora ei muista, kävikö hän Balilla surffaamassa.

Muutaman päivän kuluttua haavan alue alkoi joka tapauksessa punoittaa ja tuntua kipeältä. Itse asiassa tosi kipeältä ja aralta.

Nora näytti haavaa paikallisella klinikalla. Ja litkua, jota oli käyttänyt. Lääkärin näkemys oli tyrmäävä.

– Kuulemma ihan väärää mönjää, joka oli vain sulkenut pöpöt sisäänsä sinne kalvon alle ja jalka oli tulehtunut.

Klinikalla haava putsattiin ja sidottiin. Nora sai antibiootit ja kiellon mennä mereen. Kolmessa päivässä selviäisi, tepsiikö antibiootti.

Ei tepsinyt.

Tämä oli ongelma, koska Noran piti seuraavaksi matkustaa Manggudun eli Mengkudun saarelle, joka on kaukana kaikesta.

Hän oli ollut siellä hoitamassa ”surffiresorttia” myös edellisvuonna.

Ennen lähtöä ensimmäinen antibiootti vaihdettiin laajakirjoiseen antibioottiin.

Sen piti toimia.

Nora lensi miehensä kanssa Balilta Sumba-nimiselle saarelle, joka kuuluu Pieniin Sundasaariin itäisessä Indonesiassa.

Isoja Sundasaaria ovat Indonesian maantieteestä tutut Borneo, Jaava ja Sumatra.

Pieniä Sundasaaria ovat Bali, Lombok, Sumbawa, Flores, Sumba, ja Timor sekä Barat Dayan ja Tanimbarin saaret.

Mikään niistä ei ole erityisen pieni, toisin kuin Manggudu.

Sumban lentokentältä matkattiin pickup-autolla viisi-kuusi tuntia saaren etelärannikolle, josta oli puolentoista tunnin venematka Manggudulle.

Aluksi antibiootti tuntui tehoavan: ei kipuja, ei kuumetta. Haava ei kuitenkaan alkanut umpeutua. Nora arveli syyksi kosteaa ilmanalaa.

Hän piti aluksi haavan suojana sidettä, mutta totesi sen nopeasti ”turhaksi”. Se ei pysynyt jalassa eikä puhtaana.

Olosuhteita voi kuvata sekä alkeellisiksi että luonnonmukaisiksi: lautahökkeleitä, kaasukeittimet, paljon hiekkaa, kärpäsiä ja merivettä.

– Ajattelin kai, että ilma kuivattaa ja meri huuhtelee, Nora hymähtää.

Haava oli eri mieltä.

Noran miehen neljän viikon kesäloma päättyi ja hänen piti lähteä Suomeen. Noran piti jäädä Manggudulle vielä kahdeksi viikoksi.

Mies oli huolissaan Norasta. Jopa ”hiukan kauhuissaan”.

Nora oli saanut Balilta mukaan toisenkin kuurin samaa laajakirjoista antibioottia – varmuuden varalle.

Loppuaikana Manggadulla Noralle nousi kuume. Jalassa punaisuus levisi ja nousi jalkapöydästä kohti nilkkaa.

Matka takaisin Balille oli yhtä monivaiheinen ja pitkä kuin tullessakin, mutta tuskallisempi.

Balilla Nora meni heti lääkäriin.

– Hän kysyi, missä helvetissä olin ollut ja halusi minut suoraan sairaalaan. Selitin, etten nyt voi, kun huomenna oli lento kotiin...

– ... että haava vain kiinni ja ”nappia naamaan” .

Lääkäri päästi matkaan sillä ehdolla, että kun lennolla oli välilasku Amsterdamissa, Nora käy näyttämässä haavaa lentoaseman ensiavussa.

– Amsterdamissa kysyivät, kauanko vielä kestäisi, ennen kuin pääsisin sairaalaan ja antoivat sitten pitkin hampain luvan jatkaa kotiin.

Helsinki-Vantaan -lentokentän jälkeen seuraava etappi oli sairaala.

Mies tuli Noraa vastaan kentälle ja kuskasi suoraan Jorviin. Koska Nora oli tosi kipeä ja tulossa tropiikista, varotoimet sairaalassa olivat sen mukaiset.

– Siellä otettiin ”koronapuku” päällä verikokeet ja muut kokeet.

Nora alkoi saada antibioottia suoraan suoneen.

Eristys purettiin, kun varmistui, ettei kyse ollut mistään harvinaisesta trooppisesta bakteerista.

Nora vietti puolitoista viikkoa antibioottitiputuksessa.

– Se alkoi vaikuttaa nopeasti. Ne ovat tehokkaita, jos löytyy oikea.

Lääkärit olivat – ammatillisesti – hyvin kiinnostuneita Noran haavasta. Konsultaatioita tehtiin yliopistollisten sairaaloiden kesken.

– Jalkapöytä oli ihan mätä, neula meni sisään 3,5 senttiä ilman mitään survomista, luuhun asti. Sielläkin oli mätää, Nora kuvailee alun perin harmittomalta tuntuneen skootterinaarmun päätepysäkkiä.

Lääkärit kertoivat Noralle tämän olleen erittäin onnekas.

Unelmalomalta saatu verenmyrkytys olisi voinut viedä Noran matkalle, jolta ei olisi ollut paluuta.

– Säärikin oli jo punainen.

Nyt kaikesta on muistona enää arpi.