Huumekauppias työnsi aseen Brasilian supertähden otsalle – tällainen on maalitykin matka jäätelönmyyjästä MM-suosikin ratkaisijaksi

Main ContentPlaceholder

Kun kaverit valitsivat huumeet, Richarlison keskittyi lapsena työntekoon ja unelmointiin. Unelmista tuli totta.

Richarlisonin vastuulla Brasilian joukkueessa on haistella maalipaikat ja panna palloa verkon perukoille. Kuva:  Kai Pfaffenbach / Reuters

Mikko Gynther

Brasilian tähtisikermästä on nousemassa uusi nimi, jonka maalien perään jalkapallohullu kansa nyt huutaa. Richarlison säväytti avausottelussa Serbiaa vastaan ja näytti olevansa valmis suureen vastuuseen.

Richarlisonin tarina kulkee osin tuttuja ryysyistä rikkauksiin -perinteitä noudattaen. Hän syntyi Nova Venécian alueella Kaakkois-Brasiliassa. Richarlison on vanhin viidestä sisaruksesta. Isä oli muurari, äiti siivooja ja jäätelökauppias.

Perhe oli köyhä, kuten oli moni muukin sillä seudulla. Osa perheen lapsista joutui nälkäisinä nukkumaan.

Isä osti pojalleen kymmenen jalkapalloa, kun tämä oli seitsemänvuotias. Isä toivoi pojastaan jalkapalloilijaa, aivan kuten hänkin oli ollut. Katupelit kavereiden kanssa tulivat nopeasti tutuiksi. Jalassa saattoivat olla sandaalit. Ensimmäiset kunnon nappulakengät Richarlison osti 17-vuotiaana.

Richarlison kasvoi palloilla ja leijoilla leikkien. Kun naapuri ajoi nurmikkonsa ja heitti irtonurmen pois, Richarlison keräsi sen veljensä kanssa ja kasvatti pelikentän omalle pihalleen. Hän ihaili Neymaria ja matki supertähdeksi nousseen hyökkääjän hiustyylejä.

Kotiseutu oli ja on Richarlisonille rakas, mutta vaarallinen. Alueella riitti huumediilereitä, aseita, väärennettyä rahaa ja muuta rikollisuutta. Harha-askel olisi voinut olla kohtalokas. Kerran, 14-vuotiaana, Richarlison päätyi väärille kulmille ja huumekauppiaan reviirille pelaamaan. Mies painoi käsiaseensa Richarlisonin otsaa vasten, koska luuli tämän varastaneen häneltä.

– Hän sanoi, että jos hän näkee meidät vielä kerran, hän ampuu empimättä.

Eikä Richarlison enää koskaan samalle kadulle mennyt.

Suurin osa kavereista päätyi huumeiden maailmaan, josta Richarlison pysyi erossa. Sen sijaan hän työskenteli jo nuorena tuodakseen lisätienestejä kotiin. Richarlison myi jäätelöä ja muita herkkuja ja pesi autoja.

Rahalle oli tarvetta, kun vanhemmat erosivat, ja Richarlison halusi auttaa äitiään. Oikeista valinnoista hän kiittää vanhempiaan ja valmentajiaan.

Richarlison sai ensimmäisen saumansa oikeassa joukkueessa, kun paikallinen yrittäjä uskoi 17-vuotiaan pojan lahjakkuuteen ja vei hänet America Mineiron divarijoukkueen testeihin. Sieltä polku vei Fluminenseen ja lopulta Valioliigaan ja maajoukkueeseen.

Matkalle mahtui karikoita. Murtautuminen minkään seuran listoille vaati useita epäonnistumisia. Kun pelaaja jo mietti lopettamista, hän päätti vielä yrittää Belo Horizontessa, joka sijaitsi yli 500 kilometrin päässä kotoa. Hän osti sinne vain menolipun. Paluulipun rahat hän oli käyttänyt ruokaan, mikä lisäsi onnistumisen painetta.

– Mietin vain jalkapalloa. Joka maanantai juoksin yhdeksän kilometrin matkan jalkapallokouluun, ihan sama oliko kuuma tai satoiko. En halunnut tehdä mitään muuta, Richarlison on sanonut.

Tämä Richarlisonin atleettinen suoritus Serbiaa vastaan jää varmasti yhdeksi kisojen komeimmista maaleista. Kuva:  AMANDA PEROBELLI / Reuters

Richarlison oli tulisilla hiilillä 7. marraskuuta. Brasilian maajoukkueen päävalmentaja Tite julkisti MM-kisajoukkueensa suorassa televisiolähetyksessä. Hyökkääjä oli saanut kolme viikkoa aikaisemmin pohjevamman ja joutunut sivuun peleistä. Viimeksi samanlainen vamma piti hänet pois pelikentiltä kaksi kuukautta, mihin ei ollut nyt varaa.

Riemu repesi, kun Tite päästi suustaan: Richarlison, Tottenham.

– Olin todella, todella hermostunut. MM-kisat on unelmien unelma.

Titen kannatti luottaa hyökkääjänsä kuntoutumiseen. Richarlison ennätti pelata kaksi ottelua ennen kisareissua.

Richarlison on tehnyt kahdeksassa edellisessä maaottelussa yhdeksän maalia. Huikein niistä tuli MM-kisojen ensimmäisessä alkulohkopelissä Serbiaa vastaan. Hyökkääjä nosti pallon suoraan syötöstä ilmaan, pyörähti ja potkaisi pelivälineen volleysta tarkasti ja tulisesti maaliin.

Ei olisi ihme, jos se jää kisojen komeimmaksi maaliksi.

– Hän ei ehkä ole säväyttävin pelaaja Brasilian joukkueessa, mutta hän on taistelija ja nyt hän näytti nerokkuuttaan, Richarlisonin seurakaveri ja Ranskan maajoukkueen maalivahti Hugo Lloris sanoi.

Häikäisevä osuma tiivisti hyvin Richarlisonin ominaisuudet. Hän osaa viimeistellä molemmilla jaloilla ja päällä. Useimmat maaleistaan hän iskee juuri samoilta sijoilta kymmenisen metriä maalista.

Richarlison yrittää silloin tällöin kauempaakin, mutta tehottomasti. Se lienee peruja harjoituksista, joissa hän hakee ratkaisuja joka ikisestä paikasta ja kulmasta.

Valioliigassa ja Mestarien liigassa on nähty osin erilainen Richarlison. Noissa peleissä hän on myös jakanut vapauttavia syöttöjä, jollaisia ei vielä MM-kentillä ole nähty. Ylipäätään Richarlisonin syöttömäärät ovat jääneet pienemmiksi kuin seurapeleissä.

Tähän yksi selitys löytyy Brasilian kokoonpanoa vilkaisemalla. Joukkueen hyökkäys on vuorattu täyteen huippuluokan taidolla. Richarlisonin tehtävä siinä on etsiä tyhjät tilat, haistaa maalipaikat, ennakoida irtopallot ja panna verkko heilumaan, kuten hän teki avausmaalissaan.

– Tuollaiset likaiset maalit ovat minusta yhtä hienoja kuin se uskomaton toinen osuma. Ne näyttävät helpoilta, mutta eivät ole. Siinä pitää päästä oikeaan paikkaan ja onnistua viimeistelyssä. Se oli erittäin hyvää keskushyökkääjän peliä, entinen huippuhyökkääjä Alan Shearer sanoi.

Richarlison on pelannut maajoukkueessa myös laitahyökkääjänä, mutta on nyt vakiinnuttanut paikkansa keskellä. Hän kantaa legendaarista 9-paitaa, jonka tähtiin kuuluvat muiden muassa Ronaldon ja Tostaon kaltaiset suurnimet.

– Hän tekee pienet asiat vähän kuin nuori Ronaldo”, entinen keskikenttäpelaaja Jamie Redknapp sanoi Richarlisonista jo tämän Watford-aikoina ja viittasi nimenomaan brassilegendaan.

– En sano, että hänestä tulee yhtä hyvä, mutta hän tekee pallon kanssa erityisiä asioita, joihin vain harva kykenee.

Kuka?

Brasilian Richarlison

Koko nimi: Richarlison de Andrade.

Pelipaikka: Keskushyökkääjä.

Seurat: América-MG (Brasilia) 2015–2016, Fluminense (Brasilia) 2016–2017, Watford (Englanti) 2017–2018, Everton (Englanti) 2018–2022, Tottenham (Englanti) 2022–. Valioliigassa 183 ottelua, 48 maalia, 21 maalisyöttöä.

Maajoukkue: 40 maaottelua, 19 maalia, 7 maalisyöttöä. Debyytti syyskuussa 2018.

Lähteet: Reuters, The Times, Indian Express, FourFourTwo, BBC, whoscored.com, understat.com, Fifa.


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”