Hyökkäyssotaa tukevia tavaroita kierrätetään Venäjälle Keski-Aasian kautta – Suomen tullilla vireillä satoja tutkintoja pakoterikoksista

EU-maat sorvaavat jo 12. pakotepakettia, jolla pyritään tukkimaan muun muassa droonien ja mikrosirujen laiton vienti Venäjälle.

Venäjällä ja Kazakstanilla on 7 500 kilometrin pituinen raja. Kuva: Pavel Tabarchuk / EPA

Matti Koivisto,

Merja Niilola

Venäjää koskevia pakotteita rikotaan kierrättämällä tavaraa Keski-Aasian maiden kautta. Tullin mukaan tästä on viitteitä myös Suomessa. EU-maat ovat rajoittaneet vientiä Venäjälle, kun maa hyökkäsi Ukrainaan.

Nyt EU-maat sorvaavat jo 12. pakotepakettia, jolla pyritään tukkimaan pakotteiden kiertämiseen käytettyjä reittejä. EU-maiden vienti Kazakstaniin ja muihin Keski-Aasiaan maihin on lähtenyt kovaan nousuun Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Tullin taannoiset varoitukset siitä, että Venäjän vastaisia pakotteita aletaan kiertää Venäjän naapurustossa sijaitsevien maiden kautta, näyttävät käyneet toteen. Tulli on käynnistänyt esitutkinnan sadoista pakotteiden kiertoepäilyistä.

Venäjän pakotteiden valvonnassa on havaittu yhteensä yli 27 000 mahdollisesti niin sanotusti poikkeavaa tavarakuljetusta. Tullin esitutkinnassa on yli 660 rikosepäilystä. Näistä 60:tta tutkitaan törkeinä. Aiemmin vastaavia rikoksia oli esitutkinnassa vain muutamia vuodessa.

Myös Suomen korkeat vientiluvut Kazakstaniin, Kirgisiaan ja Uzbekistanin herättävät kysymyksiä siitä, päätyvätkö suomalaisyritysten viemät tuotteet rajanaapureiden kautta Venäjälle.

Pakotteiden kiertäminen on kasvanut samaan aikaan, kun pakoteruuvia on kiristetty. Syyskuussa julkaistun Kauppakamarien vientijohtajille suunnatun kyselyn mukaan peräti 27 prosenttia vientiyrityksistä on kohdannut Venäjän vastaisten pakotteiden kiertämisyrityksiä.

Ylen viikonloppuna julkaisemassa jutussa Kazakstaniin vientimatkalle syyskuun lopussa osallistuneet suomalaisyritykset vakuuttivat, että niillä on toimivat prosessit pakotteiden noudattamiseksi.

Länsimaiden pakotteet kieltävät sodassa käytettävien tavaroiden viennin Venäjälle. Pakotteiden rikkominen on rikos. Yle kysyi asiantuntijoilta keinoja torpata pakotevuodot.

Epäilyksiä herättää kasvanut kysyntä mikrosiruista ja reitittimistä

Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Norja ja Puola kantavat Venäjän lähivaltioina suurimman osan EU-valvonnan taakasta. Pakotteilla häiritään Venäjän kykyä jatkaa hyökkäyssotaansa Ukrainaa vastaan.

Tullin valvontaosaston johtaja Sami Rakshit sanoo, että varmaa lukua pakotteiden kiertämisestä on mahdotonta sanoa.

Venäjällä on ollut pakotteiden takia vaikeuksia saada länsimaista pitkälle kehitettyä teknologiaa, jota se tarvitsee sodankäynnin jatkamiseen. On tiedossa, että venäläiset ovat perustaneet useita yrityksiä Kazakstaniin, joiden kautta sotateknologiaa viedään Venäjälle.

Rakshitin mukaan epäilyksiä herättää viennin voimakas kasvu juuri niissä tavaranimikkeissä, joita kuuluvat pakotelistalle.

Tulli on estänyt viime kuukausina muun muassa teknologian tuotteiden sekä sekä autojen ja autojen varaosien, työkalujen, ylellisyystuotteiden ja vesiskoottereiden vientiyrityksiä Venäjälle.

Tullin valvontaosaston johtaja Sami Raksit kertoo, että viime kuukausina on estetty mm. teknologiatuotteiden sekä autojen ja autojen varaosien, ylellisyystuotteiden ja vesiskoottereiden vientiyrityksiä Venäjälle. Kuva: Markku Pitkänen / Yle

– Olemme seuranneet eniten tavararyhmiä, joihin liittyvät erilaiset koneet ja laitteet. Seuraamme tarkasti myös ict-materiaalia, mikrosiruja, reitittimiä ja muita pakotteiden rajoittamien tuotteiden vientiä, Rakshit kuvailee.

Tulli on Rakshitin mukaan saanut kiinni Kazakstanista Venäjälle suunniteltuja lasteja kuljetussopimuksia tarkastamalla.

Suomalaiset yrityksen ovat tullin mukaan hoitaneet asiat pääosin mallikkaasti, mutta joukkoon mahtuu myös toimijoita, jotka pyrkivät hyötymään taloudellisesti tilanteesta, Rakshit kertoo.

– Yritysten toiminta on todella kriittisessä asemassa. Heidän pitäisi pystyä varmistamaan, että tavaran vastaanottaja on myös loppukäyttäjä eikä tavara siirry eteenpäin.

Kissa ja hiiri -leikki pakotteiden kiertäjien kanssa

Venäjän vastaiset pakotteet ovat käynnistäneet eräänlaisen kissa ja hiiri -leikin, jossa pakotteiden kiertäjät oppivat uusia temppuja EU:n sorvatessa yhä uusia pakotepaketteja aiempien porsaanreikien tukkimiseksi.

Pian alkamassa ovat neuvottelut jo 12. pakotepaketista.

Akatemiatutkija Timo Miettinen Helsingin yliopistosta kertoo EU:n pakotepolitiikassa huomion siirtyneen pakotteiden laajentamisesta voimassaolevien pakotteiden toimeenpanoon ja vahvistamiseen kesän 2022 tienoilla. Tehtävä ei ole helppo.

On lähes mahdoton valvoa vaikkapa sitä, päätyykö esimerkiksi kumisaapastilaus lopulta Venäjälle sotilaiden käyttöön.

– Sotilaskäyttöön soveltuvia tuotteita valvotaan paremmin. Mitä lähemmäs mennään normaaleja kuluttajatuotteita, niin sitä hankalammaksi asia muuttuu.

Timo Miettinen Kuva: Meeri Niinistö / Yle

– Aika hankalaa näitä reittejä on kokonaan tukkia, sillä niin monet maat käyvät vielä Venäjän kanssa kauppaa, Miettinen sanoo.

Miettinen arvioi, että pakotteita kiertävät yritykset tavallisesti tietävät, mihin tavarat ovat päätymässä. Yritykset voivat olla tilanteessa, jossa niiden Venäjälle viemille tuotteille ei löydy korvaavia markkinoita.

– Venäjälle ei välttämättä viedä korkeinta teknologiaa, vaan esimerkiksi metsäteollisuudessa saatetaan viedä koneita, jotka eivät enää muualle kelpaa tai on käytetty eurooppalaisten standardien mukaan loppuun. Keskeinen kysymys on, mikä on yrittäjien moraali ja omatunto.

Karkeimmillaan Venäjän kanssa kauppaa käyvä kierrättäjämaa lyö EU-maasta tuotuun tuotteeseen vain uuden etiketin, Miettinen kuvailee.

– Näin jatkojalostetaan tuotetta sen verran, että se voidaan myydä Venäjälle.

Toiveissa nimilista pakoterikkojista

Ulkoministeriön pakotetiimin vetäjä Pia Sarivaara sanoo, että kun Venäjän markkinoilta on nyt laitettu ovet säppiin, yritykset hakevat korvaavia markkinoita.

– Luonnollinen suunta on siis nyt myös Kazakstan ja Keski-Aasian maat. Vienti kasvaa, mutta osa siitä on myös valitettavasti pakotteiden kiertämistä, hän sanoo.

– On varmasti yrityksiä, jotka ovat taloudellisesti sellaisessa ahdingossa, että kauppa kuulostaa houkuttelevalta. Yrityksen on harkittava uhkaavat maineriskit, pohtii ulkoministeriön pakotetiimin johtaja Pia Sarivaara. Kuva: Markku Pitkänen / Yle

Sarivaara arvioi, että Venäjän yritys kiertää pakotteita on merkki siitä, että pakotteet toimivat. Sarivaaran mukaan on vaikea sanoa, ketkä ovat niitä, joilta pakotteiden noudattaminen ei onnistu.

– On varmasti niitä, jotka ovat taloudellisesti sellaisessa ahdingossa, että kauppa kuulostaa houkuttelevalta. Yrityksen on harkittava uhkaavat maineriskit, hän jatkaa.

Suomalaisyritykset ovat ulkoministeriön tietojen mukaan ottaneet pakotteet vakavasti heti Venäjän hyökkäyssodan käynnistyttyä.

Sarivaaran mukaan nyt on aika lisätä vientikieltoja. Myös uusia toimia kaivataan 12. pakotepakettiin.

– Tarvitaan lisää kieltoja tuotteille, joita saa kuljettaa Venäjän kautta. Uutta olisi myös se, että pakotteiden kiertäjien nimet kerättäisiin listalle. Laadittaisiin nimilista henkilöistä tai yrityksistä, jotka kiertävät pakotteita tai jotka auttavat tässä.

Pia Sarivaara kertoo myös, että voimakkaasti kasvanut Suomen vientimaa Kazakstan olisi ryhtynyt toimiin, jotta kielletty tavara ei kiertäisi maan kautta. Hänen mukaansa Kazakstanin vienti Venäjälle on nyt laskenut.

Sajavaara toivoisi tarkastuksia.

– Olisi hyvä myös, että määrämassa voitaisiin varmistua EU:n tarkastuskäynnein siitä, ovatko tavarat tulleet sinne perille vai eksyneet kauttakulkumaan kautta Venäjälle.

Venäjän vastaisten pakotteiden vuotamisesta keskustellaan keskiviikon A-studiossa. Vieraina eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz (r.), Turun yliopiston kauppakorkeakoulun professori Kari Liuhto, Tullin valvontajohtaja Sami Rakshit ja Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Juontajana Jyrki Hara. Yle TV1 ja Yle Areena klo 21.05. #yleastudio


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”