”Hyväsydäminen mies” lähestyi naista tv-chatissa: Piti vankina viikon ja raiskasi - näin karmiva on Mika Moringin rikoshistoria

Kahden kadonneen naisen surmaamisesta epäillyllä Mika Moringilla on taustallaan lukuisia rikosasioista, jotka ovat kohdistuneet naisiin. Miehen taustat ja toiminta osoittavat suoranaista julmuutta naisia kohtaan.

Miehellä on ollut ainakin 2000-luvun alusta lähtien vireillä lukuisia lähestymiskieltoasioita ja pahoinpitelyitä sekä muita rikoksia. Oikeuden asiakirjoista selviää, että Moring on pakottamalla pitänyt monia naisia seurassaan ja kohdellut heitä väkivaltaisesti.

Epäiltyjen henkirikosten lisäksi miestä epäillään tällä hetkellä kahdesta raiskauksesta ja vapaudenriistosta. Molemmat asiat ovat tulleet käräjäoikeuteen vireille tänä kesänä. Näillä rikoksilla on kaksi eri uhria. Toisessa tapauksessa Moringia syytetään lisäksi pahoinpitelystä ja vahingonteosta.

"Hyväsydäminen ihminen”

Moringilla on taustallaan hyvin paljon vireillä olevia seksuaalirikoksia vastaava teko. Noin 15 vuotta sitten mies tutustui nuoreen naiseen television chat-palvelun kautta. Moring kertoi naiselle olevansa kolmekymppinen ”hyväsydäminen ihminen”.

Todellisuus oli toinen. Mies pakotti naisen jäämään kotiinsa viikoksi. Alkoholinhuuruisen viikon aikana uhri ei uskaltanut lähteä pois asunnolta Moringin painostavan käytöksen vuoksi. Mies uhkasi naista tappamisella ja pahoinpiteli tätä.

Hän myös raiskasi naisen saatesanoilla ”anna Mikalle”. Nainen yritti kieltää, mutta Moring ei välittänyt tästä.

Nainen pääsi pois Moringin luota vasta, kun hänen äitinsä huolestui tilanteesta.

Oikeus tuomitsi miehen raiskauksesta ja pahoinpitelystä sekä muista rikoksista 2,5 vuodeksi vankeuteen.

Vain muutama vuosi aiemmin mies oli pakottanut erään naisen kanssaan helsinkiläiseen metsään. Mukana oli myös pieni, alle 1-vuotias lapsi.

Moring pahoinpiteli naista ja pakotti tämän yöpymään metsässä itsensä ja lapsen kanssa. Nainen kertoi oikeudessa, että väkivallan ja sillä uhkailun takia hän suostui jäämään yöksi metsään. Mies uhkasi myös lasta.

Pakottamista

Tällaisella autolla Moringin epäillään viimeksi liikkuneen. Poliisi

Moringin tuomiot ovat pitkä jatkumo lukuisia yksittäisiä tekoja, joissa on hyvin paljon samoja piirteitä.

Vuonna 2000 uhri haki lähestymiskieltoa, jonka taustalla oli pitkäaikainen pakkoasuminen Moringin luona. Sitä seurasi uhkailua.

– [Uhri] on oikeudessa kertonut, että [mies] on ikään kuin pakottanut hakijan asumaan luonaan noin viiden kuukauden ajan ja tänä aikana toistuvasti pahoinpidellyt hakijaa. Hakijan päästyä muuttamaan pois on [mies] jatkuvasti uhkail­lut hakijaa puhelimitse ja tekstiviestein. Lisäksi [mies] on oleskellut hakijan äidin asunnon lähei­syydessä häiritäkseen hakijaa, oikeuden päätöksessä kerrotaan.

Myös vuonna 2003 eräs nainen haki miestä vastaan lähestymiskieltoa kertoen, että mies oli pitänyt häntä väkivalloin vallassaan. Hän pääsi miestä karkuun, kun tämä oli jäänyt kiinni rattijuopumuksesta. Nainen pelkäsi henkensä puolesta. Fyysisen väkivallan lisäksi mies oli uhkaillut naista viestein. Hän kirjoitti naiselle "sä kuolet."

Vastaavia uhkausviestejä mies on lähettänyt myös muille naisille.

Eri pahoinpitelytapauksessa kyse on ollut toisinaan yksittäisestä potkusta tai lyönnistä, jota on saattanut siivittää haukkuminen tai sylkeminen. Toisinaan Moring on riepotellut uhriaan hiuksista ja lyönyt useita kertoja nyrkillä.

Uhkaili velasta

Ainakin kaksi naista, Saara Arva ja Katja Miinalainen, ovat kadonneet noustuaan Mika Moringin kyytiin. Poliisi

2010–luvulla miehen nimi on vilahdellut oikeudessa harvemmin ennen epäiltyjä henkirikoksia ja raiskaussyytteitä.

Hän on pahoinpidellyt ainakin kaksi naista lyömällä ja potkimalla. Toista hän myös haukkui ja sylki päälle.

Vuonna 2015 jälleen yksi nainen haki jälleen lähestymiskieltoa Moringia vastaan. Moring oli ottanut naisen auton. Kun nainen lopulta sai ajoneuvonsa pois mieheltä, alkoi uhkailu. Moring lähetti naiselle uhkaavia viestejä, koska katsoi naisen olevan hänelle velkaa. Mies oli myös käynyt naisen kotiovella.

Lisäksi miehellä on muutamia rattijuopumustuomioita vuosikymmenten ajalta.

Houkutteli ajelulle

Poliisi epäilee, että Mika Moring tappoi vuosina 2019 ja 2022 kadonneet helsinkiläisnaiset. Mies itse kiistää teot.

Iltalehti uutisoi asiasta ensi kerran torstaina.

Poliisin tietojen mukaan Moringilla on kadonneiden lisäksi myös muita uhreja, joita mies on pahoinpidellyt. Poliisin mukaan uhreja voi olla vielä lisää ja jopa vuosikymmenten ajalta.

Tämän hetkisten tietojen mukaan toimintamalli on ollut kaikissa sama: mies houkuttelee naiset kanssaan pitkälle ajelulle pois pääkaupunkiseudulta. He ovat ajelleet syrjäisille seuduille ja yöpyneet autossa, ulkona tai mökeissä.

35-vuotias Saara Arva lähti Moringin kanssa road tripille vuonna 2019 ja katosi. Moring kertoi aikanaan kuulusteluissa, että Arva olisi yhä hengissä ja kadonnut omasta halustaan.

Viimeiset luotettavina pidetyt havainnot Arvasta tehtiin 31. elokuuta 2019 Neiturin kanavalla, joka sijaitsee Konnevedellä lähellä Pohjois-Savon Vesannon rajaa. Poliisi ei kuitenkaan voi olla varma, onko epäilty henkirikos tapahtunut juuri Neiturissa.

Arvan ruumista on etsitty aktiivisesti vielä viime kuussakin, mutta toistaiseksi sitä ei ole löytynyt.

Tapausta tutkii Itä-Suomen poliisi. Moring on edelleen rikoksen ainoa epäilty.

Katja Miinalaisen kohtalo oli sama tänä syksynä. Poliisin tietojen mukaan Moring otti hänet kyytiinsä Salon Kiikalassa 14. elokuuta 2022. Poliisin tietojen mukaan he ovat ajelleet ja leiriytyneet Tammelassa, Keski-Suomessa ja Lapissa syrjäisillä alueilla.

Omaiset ilmoittivat Miinalaisen kadonneeksi syyskuussa. Mika Moring vangittiin perjantaina 2. joulukuuta taposta epäiltynä. Asiaa tutkii Helsingin poliisi.

Poliisi pyytää koko rikosvyyhtiin liittyen havaintoja kansalaisilta sekä mahdollisilta uhreilta. Ne voi toimittaa poliisin osoitteeseen vakivaltavihjeet.helsinki@poliisi.fi tai numeroon 0295 476 147 kello 8–16 maanantaista sunnuntaihin.

Iltalehti julkaisee poikkeuksellisesti epäillyn henkilöllisyyden jo esitutkintavaiheessa rikosepäilyn poikkeuksellisuuden sekä uusien rikosten selvittämisintressin takia.


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”