Ilveksen voitto meni Ässien fanien tunteisiin! Törkeitä eleitä julkkiskuuluttajalle

Jyrki Jokipakka nousi Ilveksen ykköshahmoksi, kun tamperelaisseura kaatoi Ässät kotikaukalossaan 4–1.

Jyrki Jokipakka oli Ilveksen luottomies keskiviikkona. Arkistokuva. Kuva:  Kalle Parkkinen

Jussi Heimo

Ilveksen puolustuksen johtajahahmo Jyrki Jokipakka, 32, nousi tärkeällä hetkellä näyttämään muulle joukkueelle esimerkkiä. Hän laukoi itse voittomaaliksi jääneen 2–0-osuman ja pohjusti syötöllään Filip Westerholmin tekemän kolmannen maalin.

– Ei heti tule mieleen, milloin sekä minä että pakkiparini olisimme onnistuneet samassa pelissä maalinteossa, Jokipakka hymyili.

Jokipakalla on syvällä DNA:ssa tamperelainen perusmentaliteetti: ”Ei tehrä tästä ny mitään numeroo.”

Osa vastauksista on selvästi myös tarkoituksellista vähäsanaisuutta keskeneräisen puolivälieräsarjan takia.

Jokipakan tekemä maali oli ammattimiehen työnäyte. Kiekko vauhdista mukaan kädellä ja perään tarkka laukaus ylänurkkaan. Kunnian osumasta hän jakoi kuitenkin ihan muille.

(Matias) Mäntykivi vei kiekon alueelle, ja pysäytti hyvin pelin sinisellä ja näki minut. Vähän tuurillakin sain kiekon matkaan. Yritin vetää vain maalia kohti, mutta hyvä, että meni, Jokipakka kertasi.

Laukaus ei näyttänyt lainkaan sinne päin sutaisulta. Väitätkö, ettet muka ole harjoitellut koskaan yläpesiä?

– No, treeneissä tulee välillä sinne vedeltyä, mutta ei sen kummempaa.

Jokipakka kellotti peliaikaa 20.21 – toiseksi eniten Ilveksestä – ja kokosi tehosaldon +2.

– Peruspakin perushommaa, ei sen kummenpaa.

Toisin kuin maanantaina Porissa, Ilves otti komennon heti ottelun alussa.

– Saimme toimitettua kiekkoja Ässien pakkien selustaan ja pidettyä sitä hyvin hyökkäyspäässä, Jokipakka summasi.

Ässät ei saanut missään vaiheessa todellista kirivaihdetta päälle, vaikka tuttu soturiasenne vahvistuikin toisessa ja kolmannessa erässä.

Pelin kuva todennäköisesti muuttuu taas keskiviikkona, kun täpötäysi Isomäki siivittää Ässät kotijäällään hurmioon ja joukkue tulee lujaa päälle heti alusta saakka.

– Ei siinä mitään ihmeellistä meidän kannalta pitäisi olla. On oltava valmis kamppailemaan ja pelattava fiksusti kiekko omalta alueelta pois, Jokipakka suunnitteli taktiikkaa seuraavaan otteluun.

Jokipakka pelasi ennen tätä kautta edellisen kerran Ilveksessä vuosina 2010–2013. Silloinkin joukkueella oli keväisin kovia panoksia, mutta ihan eri päässä SM-liigaa, kun Ilves taisteli liigakarsinnoissa sarjapaikastaan.

Sittemmin kabinettinostetut Vaasan Sport ja Mikkelin Jukurit kaatuivat voitoin 4–1. Niissä sarjoissa Ilveksellä ei ollut kuin hävittävää.

– Voi sanoa, että Ilveksessä kaikki on muuttunut niistä ajoista. Vain huoltajat (Lasse Laukkanen ja Janne Jansson) ovat pysyneet, Jokipakka kuvaili muutosta.

Uusi Nokia-areena ja mahdollisuus menestyä omassa kotikaupungissa painoivat vaakakupissa, kun Jokipakka päätti viime kesänä palata ainakin yhdeksi kaudeksi Ilvekseen NHL-kausiensa (150 ottelua) ja viiden KHL-vuoden jälkeen.

– Eihän näistä meidän kotipeleistä tunnelma parane. En muista, että missään joukkueessa maailmallakaan olisin kokenut parempaa kannustamista. Se panee antamaan parastaan joka pelissä, Jokipakka kiitteli faneja.

Keskiviikkona kolmannessa puolivälierässä Nokia-areenassa oli 9638 katsojaa. Kahden Ilveksen kotipuolivälierän yleisökeskiarvo on nyt komeasti 10 473.

Tunnelmaa kohotti entisestään runsaslukuiset Ässien fanit. Heillä riitti energiaa vielä pelin jälkeenkin, kun ottelun kuuluttaja Sami Hintsanen käveli pelin jälkeen läpi kaukalon.

– Näyttivät minulle keskisormea ja kurkunleikkausmerkkiä. Suhtauduin tilanteeseen kaikella rakkaudella ja lähetin heille saamani huomion jälkeen lentosuukkoja, televisiostakin tuttu Hintsanen paljasti.

Sami Hintsanen toimii Ilveksen peleissä kuuluttajana. Arkistokuva. Kuva:  AAMULEHTI

Ilveksen tehokkaimman puolustajan Les Lancasterin ilta oli erikoinen. Hän ei pelannut avauserän jälkeen kuin kerran ylivoimaa päätöserässä. Peliaikaa koko ottelussa kertyi vain 6.36.

On mielenkiintoista seurata, miten Lancaster suhtautuu penkillä istumiseensa tulevissa otteluissa – vai mahtuuko hän lainkaan enää kokoonpanoon?

Ilveksen päävalmentajalta Antti Pennaselta kysyttiin pelin jälkeen C Moren lehdistötilaisuudessa, johtuiko Lancasterin pelaamattomuus puolustamiseen satsaamisesta, vastaus oli ytimekäs:

– Vaikka niin.

Ässien kannalta ottelusarjan asetelma pysyi samana. Ässien kapteeni Roope Talaja tiivisti sen osuvasti.

– Ilves oli selvästi parempi. Ei löydetty vieläkään oikeita lääkkeitä, mutta jossain vaiheessa ne on löydettävä. Ainakin kerran on meidän täällä Nokia-areenassa voitettava, jos jatkoon tästä sarjasta haluamme päästä.

– Mutta niitä konsteja ei tarvitse vielä miettiä, nyt pitää ladata kaikki keskiviikon kotipeliin.

Aiheeseen liittyvää


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”