Main ContentPlaceholder
IS testasi tuoreet huippupelit Splatoonista Turtlesiin – kärjessä yli 30 vuoden odotukset lunastava jatko-osa Monkey Islandiin
Lokakuun pelitärppien anti ihastuttaa etenkin siksi, että legendaarinen Monkey Island saa vihdoin arvoistansa jatkoa.
Johannes Valkola
Pelivuosi on edennyt pisteeseen, jossa suurien ja odotettujen julkaisuiden tahti kiihtyy. Edessä siintää perinteinen loppuvuoden pelitulva.
IS on käynyt läpi syksyn peliantia ja nostaa esiin neljä huipputapausta moneen makuun. Tarjolla on erinomaista räiskintää, hulppeaa kokoelmaa ja vangitsevaa taktikointia. Ykkössuosituksen ansaitsee kuitenkin posketon komediapeli, joka kantoi suuria suorituspaineita.
Splatoon 3
Yhdessäolon iloa korostava Splatoon 3 pisti jo ennätykset uusiksi Japanissa. Peliä myytiin kolmessa päivässä yli 3,45 miljoonaa kopiota. Se on enemmän kuin mihin yksikään peli on aiemmin yltänyt.
(Kehittäjä: Nintendo. Saatavilla: Switch. Pegi 7.)
On virkistävää katsoa asioita tuoreesta kulmasta. Nintendo todisti tämän vuoden 2015 räiskintäpelillään Splatoon, joka käänsi koko lajityypin päälaelleen. Vastustajien ja kenttien maalaamiseen keskittynyt peli poisti lajista väkivallan.
Splatoon 3 on alkuperäistä ja yhä ainutlaatuista ajatusta huippuunsa hiova jatko-osa. Pensseleillä, ruiskuilla ja ämpäreillä heitellään maalia ympäriinsä ja höynäytetään vastustajia. Voittaja on aluetta eniten sotkenut tiimi. Ja aina napinpainalluksella muututaan mustekalaksi ja hypätään maaliin uimaan.
Vaikka jatko-osassa ei ole aiemmasta selkeästi erottavaa ideaa, tämä imee vastustamattomasti mukaansa. Kaikkea on niin paljon, ja anti on niin napakkaa, näyttävää ja huoliteltua – ja ennen kaikkea hauskaa.
Parasta Splatoon 3 on verkkomoninpelissä, jossa telmitään neljällä neljää vastaan. Nettipelin tunnelma on harvinaisen kannustava ja palkitseva. Se on myös turvallinen nuoremmille.
Mutta yksinpeliäkään ei tule unohtaa. Laveassa tarinatilassa läpäistään kenttiä, jotka yhdistävät toiminnan ja pulmanratkonnan. Yksinpeli on niin monipuolinen ja laadukas, että se on jo itsessään hankinnan arvoinen.
Teenage Mutant Ninja Turtles: The Cowabunga Collection
Kattava Turtles-kokoelma päästää klassikoiden pariin kaikkine kauneusvirheineen. Mukana on tosin asetuksia, joilla pelit saa pyörimään sulavasti nykypäivänä. Murskaavaa vaikeustasoakin voi laskea.
(Konami, Digital Eclipse. Pc, PS4, PS5, Switch, Xbox One, Xbox Series. Pegi 12.)
Onkohan tässä toivotuin retrokokoelma koskaan? Jos ei, lähellä ollaan. Moni 1980- ja 90-luvun pelejä muisteleva lienee nimittäin joskus haaveilleen, että saataisiinpa kaikki aikakauden 8- ja 16-bittiset-pelit vielä joskus yksiin kansiin.
No, enää ei tarvitse uneksia: hetki on tässä. Teenage Mutant Ninja Turtles: The Cowabunga Collection koostuu kyseisen ajan upeista toimintapeleistä. Niitä on paketissa 13, ja kaikki teki japanilainen pelistudio Konami.
Mukana ovat esimerkiksi NES-konsolin kaksi ehtaa Turtles-klassikkoa sekä kolmas peli The Manhattan Project, jota ei aiemmin ollut julkaistu Euroopassa. Sen amerikkalainen versio maksaa nykyään maltaita.
Mega Drive -konsolin The Hyperstone Heist ja Super Nintendon Turtles in Time edustavat parasta antia yhdessä sarjan aloittaneen kolikkopelin Teenage Mutant Ninja Turtlesin kanssa. Vapaasta seikkailusta muodostuva Radical Rescue on puolestaan yllättävä helmi.
Kokoelman kruunaa lavea taustatieto sarjan historiasta. Pelien kansikuvia, ohjeita, musiikkia ja suunnitteludokumentteja sekä otteita mainoksista, sarjakuvista ja tv-animaatiosta piisaa pilvin pimein.
The Diofield Chronicle
Japanilainen strategiapeli The Diofield Chronicle ei herkuttele graafisella loistolla, mutta kaikki on mieluisaa ja helppotajuista. Game of Thrones -tv-sarjan säveltäjien musiikki luo myös tunnelmaa.
(Square Enix, Lancarse. Pc, PS4, PS5, Switch, Xbox One, Xbox Series. Pegi 16.)
The Diofield Chronicle on peli, josta ei pitäisi pitää. Ensinnäkin haalea ulkoasu luo valjun vaikutelman simppeleillä yksityiskohdilla, puisilla hahmomalleilla ja jäykällä kasvoanimaatiolla. Tarinakin tuntuu täyttyvän hölynpölystä.
Mutta silti tämän pariin huomaa palaavansa kerta toisensa jälkeen – eikä pelaamista tohtisi lopettaa.
Kyseessä on reaaliaikainen strategiapeli, jossa ohjataan pientä joukkiota tiiviillä alueella. Ryhmä koostuu taistelijoista, jousiampujista ja velhoista. He voivat kutsua paikalle myös massiivia hirviöitä hetkeksi apuun.
Taktikointi on napakkaa ja riittävän moninaista. Nyt vaaditaan sekä strategista silmää että nopeita sormia. Ja mitä pidemmälle pitkässä pelissä etenee, sitä enemmän pelihahmot alkavat myös päästä iholle. Tarinasta ei puutu koviakaan juonenkäänteitä.
Pelin vetovoiman voi tiivistää yhteen seikkaan: suoraviivaisuuteen. Kokonaisuudesta on leikattu kaikki ylimääräinen pois ja keskitytty oleelliseen. Siten pelikokemus erottuu pitkässä juoksussa edukseen.
Return to Monkey Island
Return to Monkey Island tarjoaa tuttua, pähkähullua seikkailua. Silmiinpistävin ero tulee uudesta ulkoasusta: pikselitaide on korvattu lastenkirjamaisella grafiikalla, ja jälki on erityisen kaunista.
(Terrible Toybox. Pc, Switch. Pegi 12.)
31 vuotta siihen meni, mutta The Secret of Monkey Island (1990) ja Monkey Island 2: LeChuck's Revenge (1991) saavat vihdoin ja viimein jatkoa. Kyseinen kaksikko edustaa osoita ja klikkaa -seikkailugenren parhaimmistoa. Niitä hauskempia pelejä saa myös hakea.
Tai no, onhan Monkey Islandiin toki tullut jatkoa vuosien varrella, mutta laadusta voi olla montaa mieltä. Mutta Return to Monkey Island on ensimmäinen kerta, kun alkuperäiset tekijät Ron Gilbert ja Dave Grossman palaavat luomansa sarjan pariin – ja ote on enemmän kuin tallella.
Ratkiriemukkaassa pelissä ohjataan merirosvoa – tai ainakin itsensä sellaiseksi mieltävää seikkailijaa. Hyväntahtoinen koheltaja haluaa selvittää lopullisesti Apinasaaren salaisuuden. Tämä tarkoittaa toinen toistaan omituisempien pulmien ratkomista.
Matkan varrella kohdataan älyttömiä sivuhahmoja, joilla riittää aina rupateltavaa. Huumori on rikasta, oivaltavaa ja yllättävän laveaa. Käsikirjoituksen ohella kehuja ansaitsevat myös ääninäyttelijät, jotka hoitavat hommansa täydellisellä ajoituksella ja äänenpainolla.
Mestarillinen Return to Monkey Island osoittaa, miten tärkeitä oikeat ihmiset ovat pelien takana. Ei tähän olisi kukaan muu pystynyt kuin Gilbert ja Grossman. Eikä kyse ole mistään vanhan lämmittelystä, vaan peli tarjoaa samalla raikkaan katseen eteenpäin. Lajityypin uusi klassikko on syntynyt.