IS yöpyi kaakkois­suomalaisessa mökki­kylässä, jossa venäläiset piileskelevät sotaa – Aleksandr, 36, sai pelätyn kirjeen: ”Pojalle on parempi, että isä on elossa”

Keskellä kaakkoissuomalaista korpea on rivitalomökkien keskittymä, jonne pietarilaismiehet ovat paenneet käskyä lähteä sotimaan Ukrainaan. 36-vuotias projekti-insinööri Aleksandr ei usko, että voi enää palata Venäjälle sen jälkeen, kun postiluukusta kolahti pelätty kutsukirje.

Syyskuun lopun ruska sulkee meidät sisäänsä kaakkoissuomalaisen metsän lumoon. Loppumatkan ajamme hiekkatietä, kun auringonlasku värjää horisontin verenpunaiseksi. Perillä korven keskellä on puisia rivitalomökkejä, joiden pihalla leikkii illansuussa lapsia. Kun ilta pimenee, äidit laittavat lapset nukkumaan. Aikuiset kerääntyvät avotulen äärelle grillaamaan. Alkaa vilkas puheensorina.

Ilmenee, että melkein kaikki täällä ovat korkeakoulutettua ja englanninkielentaitoista väkeä Pietarista. Suurin osa on miehiä, mutta osa on ottanut mukaan vaimonsa ja lapsensa. Toisia vaimo on käskenyt osittaisen liikekannallepanon jälkeen lähtemään. Kaikki ovat päätyneet tänne samasta syystä: kukaan ei halua sotimaan Ukrainaan.

Kello lyö yhdeksää illalla, kun seuraan liittyy ystävällinen, hiljainen mies. Kun Aleksandr, 36, avaa suunsa, muu seurue kohahtaa. Ilmenee, että Aleksandr on juuri saanut kuulla ystävältään, että hänen entisen asuntonsa postiluukusta on kolahtanut pelätty kutsukirje: oudonnäköisessä paperissa ei ole tarkkaa päivämäärää: siinä lukee vain ”syyskuu 2022”. Kirjeen mukaan Aleksandrin täytyy mennä kutsuntatoimistoon huomenna aamukymmeneen mennessä.

– Kun opiskelin yliopistossa, kävin sotilaskursseilla, joten osasin odottaa, että kirje tulisi enemmin tai myöhemmin. Nyt tiedän, että oli oikea ratkaisu lähteä Venäjältä samana päivänä, kun liikekannallepano alkoi, hän sanoo.

Aleksandr työskentelee Pietarissa projekti-insinöörinä ja suunnittelee työkseen muun muassa metroväyliä Pietariin ja Moskovaan. Kun Venäjän presidentti Vladimir Putin julisti osittaisen liikekannallepanon viikko sitten, Aleksandr mietti kuumeisesti, mitä tehdä. Työpäivän jälkeen hän päätti lähteä kohti Suomea.

Hän pakkasi autoonsa makuupussin, vähän vaatteita ja käteistä rahaa. Työnantajalleen hän kertoi, että lähtee pariksi viikoksi ulkomaille seuraamaan tilannetta. Puoliltaöin Aleksandr ylitti Suomen rajan. Taakse Pietariin jäi 14-vuotias poika, joka on nyt äitinsä, Aleksandrin ex-vaimon hoiteissa.

– Totesin, että pojalle on parempi, että hänellä on elossa oleva isä, vaikka eläisinkin kaukana. Olen rauhantahtoinen ihminen ja minusta on käsittämätöntä, että ihmisiä tapetaan 21. vuosisadalla.

Keskusteluissa tulee nopeasti ilmi, että nämä ihmiset tietävät, mitä Ukrainassa tapahtuu. He huomauttavat, että sota Ukrainassa on jatkunut jo vuodesta 2014, kun Venäjä miehitti Krimin niemimaan. Aleksandrin äidinpuoleinen isoisä oli kotoisin Kiovan läheltä, mutta hän kuoli 1990-luvulla. Muihin mahdollisiin sukulaisiin Ukrainassa Aleksandrilla ei ole yhteyttä, mutta hän lukee uutisia sodasta riippumattomista lähteistä internetistä.

– Monilla vanhoilla ihmisillä ei ole pääsyä internetiin. Isojen kaupunkien ulkopuolella moni ei ymmärrä, mitä tapahtuu ja saattaa lähteä sotaan. Moni seuraa pelkästään televisiota ja siellä valheita on kerrottu jo vuosia.

Aleksandrilla on kaksi veljeä, joista toinen pakeni liikekannallepanoa Kazakstaniin. Pikkuveli ei voinut paeta länteen, sillä hänellä ei ollut passia. Isoveli työskentelee saman alan insinöörinä kuin Aleksandr, mutta hän on infrastruktuurin kannalta niin tärkeässä työpaikassa, ettei hänen työnantajansa antaisi hänen lähteä sotaan.

– Hankin viisumin maaliskuussa, koska kun erikoisoperaatio alkoi, ymmärsin, että mitä vaan voi tapahtua.

Sen tarkempaa suunnitelmaa Aleksandrilla ei ole. Hän ajoi aluksi rajalta Turkuun, mutta kun tuttu ystävä Pietarista tuli perheineen mökkikylään Kaakkois-Suomeen, hän palasi lähemmäs itärajaa.

– Aluksi ajattelin seurata tilannetta, mutta nyt kun olen saanut kutsukirjeen, en voi enää palata Venäjälle. Muuten minut voidaan värvätä rajalta suoraan sotaan.

Aleksandr sanoo olleensa epäpoliittinen ihminen. Kun Venäjän täysimittainen hyökkäyssota Ukrainassa helmikuussa alkoi, hän oli järkyttynyt, eikä tiennyt, mitä tehdä.

– Monet ulkomaalaiset ajattelevat, että suurin osa venäläisistä kannattaa Putinin politiikkaa. Se ei ole totta. He eivät vain voi tehdä mitään. Jos menet osoittamaan mieltäsi kadulle, joudut vankilaan. Äänestystuloksia väärennetään.

Ilta-Sanomien haastattelemien venäläisten mukaan hotellit Suomen itärajan läheisyydessä ovat nyt tupaten täynnä. Mökkikylässäkään ei juuri ole enää tilaa, sillä tieto edullisesta korpihotellista leviää liikekannallepanoa pakenevien venäläisten puskaradiossa nopeasti.

Huoneiston 50 euron vuorokausihintaan saa oman kylpyhuoneen ja pari erillistä huonetta, joissa yhdessä on kaksi yhden hengen sänkyä, toisessa levitettävä vuodesohva ja pieni keittiönurkkaus. Mukaan täytyy ottaa omat lakanat, pyyhkeet ja ruoat.

Aleksandr on aiemmin käynyt Suomessa lomalla kymmeniä kertoja. Hän on lautaillut Kolilla, vieraillut Tampereella, Varkaudessa, Helsingissä ja Kotkassa. Nyt lapsuuden ja nuoruuden lomamatkat ovat vain katkeransuloinen muisto menneisyydestä. Hän uskoo, että tilanne Venäjällä on menossa vain pahempaan suuntaan.

– Kun Venäjä julistaa Ukrainan miehitetyt alueet osaksi Venäjän federaatiota, Putin voi väittää, että Ukraina on hyökännyt Venäjään. Sen jälkeen liikekannallepano koskee yhä isompaa joukkoa.

– Tämä ei tietenkään ole minulle mikään lomamatka, vaikka olen yrittänyt ajatella niinkin. Yritän olla olematta tunteellinen ja miettiä, miten selviän tästä eteenpäin, Aleksandr kuvailee tuntemuksiaan.