Tutkijan mukaan Suomi on yksi Euroopan parhaiten valaistuja paikkoja. Tästä on haittaa sekä ihmisille että luonnolle.
Teksti :Susanna Siironen
Kuvat :Antti Kolppo
Joskus arki on kurjaa. Stressaavaa.
Silloin Jonna Rintamäki miettii avaruutta.
Kuinka me kaikki olemme osa sitä.
Kuinka maailmankaikkeus on kehittynyt pitkän ajan kuluessa sellaiseksi, että se pystyy itse havainnoimaan itseään.
Rintamäki kutsuu näitä perusasioiksi. Niiden ajatteleminen helpottaa oloa.
Yksi perusasioista on yllemme levittyvä tähtitaivas. Se on historian saatossa muokannut ihmiskuntaa.
Mutta tähtitaivaan ajatteleminen voi olla joskus Rintamäestä myös kurjaa. Kun muistaa, että niin perustava asia alkaa olla harvinaista herkkua.
– On aika surullinen ajatus, että pimeys tuntuu olevan katoava asia.
Kun pimeys katoaa, katoavat myös tähdet.
Tai eiväthän tähdet toki taivaalta mihinkään katoa.
Jonna Rintamäki tempoo lähes satavuotiaan observatorion kattoluukkuja tottunein ottein auki Helsingin Kaivopuistossa. Luukut ovat jäässä ja vaativat voimaa.
Lopulta edessä aukeaa näkymä Helsinkiin.
Kello viideltä iltapäivällä on jo pimeää. Kaupungin valot hohtavat matalalla riippuvista pilvistä.
26-vuotias Rintamäki on töissä Tähtitieteellisessä yhdistyksessä Ursassa sekä Helsingin observatoriossa. Ursassa hän työskentelee muun muassa Kaivopuiston tähtitornin hoitajana ja tähtinäyttäjänä.
Kaivopuiston vanha observatorio ja sen metkut ovat siis Rintamäelle tutut.
Yleensä kaukoputkia ei käännetä kaupunkiin päin. Siinä suunnassa on aivan liikaa valosaastetta jopa Ursan tehokkaille laitteille.
Sen sijaan katseet suunnataan merelle. Rannassa on lähes pimeää.
Valosaaste on Rintamäen mielestä oma ympäristöongelmansa.
Valosaastetta on esimerkiksi väärässä paikassa oleva valo. Suomen ympäristökeskus Syke kertoo (siirryt toiseen palveluun), että valosaaste on keinovaloa, josta aiheutuu haittaa ekosysteemeille tai ihmisten terveydelle tai viihtyvyydelle.
Rintamäen mielestä siihen kiinnitetään harmillisen vähän huomiota.
– Toki ymmärrän, että kaupungissa on pakko olla valoja, mutta niitä voisi olla vähemmän tai ainakin ne voisi kohdistaa paremmin.
Helsingin kaupunki teki vuonna 2019 kyselyn häiriövaloista (siirryt toiseen palveluun). Siihen tuli yli 1 500 vastausta. Ihmiset kertoivat kokevansa häiritsevinä esimerkiksi kirkkaat mainosvalot, läpi yön palavat työmaavalot ja katuvalot, joiden valo tulee ikkunoista sisään.
Eikä kyse ole pelkästään Helsingistä.
Valon määrä ja kirkkaus lisääntyvät vuosittain
Suomi ei jää tässä muita huonommaksi.
– Suomi on Euroopan parhaiten valaistuja paikkoja. Täältä ei ole kovinkaan helppo löytää ihan aitoa pimeyttä edes maaseutumaiselta alueelta, Syken johtava tutkija Jari Lyytimäki toteaa.
Hän on tutkinut valosaastetta vuosia.
Lyytimäen mukaan valaistujen alueiden määrä on kasvanut globaalisti vuosittain kahdella prosentilla kymmenen viime vuoden aikana.
Samoin on lisääntynyt valon kirkkaus.
Lyytimäen mukaan ihmiset yhdistävät keinovalon usein hyvään, mukavaan ja turvalliseen.
– Se on perusongelma tässä. Haittapuolia ei osata ottaa vakavasti.
Hän havainnollistaa, miksi haittapuolet kuitenkin olisi syytä ottaa vakavasti.
Ihmisillä väärään aikaan saatu valoaltistus vaikuttaa esimerkiksi hormonijärjestelmään. Sillä on vaikutuksia aina mielenterveydestä fyysiseen terveyteen, kuten ylipainon kertymiseen.
– Jos altistumme vääränlaiselle valolle väärään aikaan, se sekoittaa hyvin tehokkaasti luontaisen päivärytmimme. Siinä menee keho äkkiä sekaisin.
Lyytimäki kuvaa valon ja pimeän vaihtelun rytmittävän lähes kaikkien eliöiden elämää. Se kertoo, mikä vuorokauden- ja vuodenaika on meneillään.
Keinovalo häiritsee tätä rytmitystä.
Keinovalon vuoksi osa eliölajeista ei osaa ajoittaa elintoimintojaan oikeaan aikaan. Esimerkiksi lehtipuut eivät välttämättä osaa varautua talveen tai puhjeta lehteen oikeaan aikaan valosaasteen vuoksi, Syken johtava tutkija Jari Lyytimäki sanoo.
Lisäksi valosaaste häiritsee muun muassa yöllä tähtien avulla suunnistavia muuttolintuja, Lyytimäki kertoo.
Nyt taivaalla tuikkivat tähdet kuitenkin himmenevät valosaasteen lisääntyessä.
Tähtien lisäksi on syytä puhua hetki myös Kuusta.
Kuu on erityisen merkityksellinen taivaankappale Jonna Rintamäelle.
Se sai hänet kiinnostumaan avaruudesta.
Alakouluikäisenä Rintamäki alkoi kiinnittää huomiota Kuun liikkeisiin.
Kuun seuraamisesta hän siirtyi pikkuhiljaa ensimmäisten tähtikuvioiden etsimiseen.
Siitä matka on jatkunut kohti muita avaruuden ihmeitä.
– Kuu on minulle edelleen rakkain taivaankappale.
Se on tärkeä – suorastaan elintärkeä – myös monille eliöille.
Teoksessaan Maailma ilman pimeää ruotsalainen biologi ja lepakkotutkija Johan Eklöf kirjoittaa valosaasteen vaikutuksista muun muassa hyönteisiin.
Eklöf kertoo, että puolet kaikista hyönteislajeista elää öisin. Ne käyttävät tähtiä ja kuunvaloa suunnistamiseen etsiessään ruokaa tai parittelukumppania.
Esimerkiksi yöperhonen lentää yötaivaan kirkkaimman valonlähteen, Kuun, avulla.
Pulaan yöperhonen joutuu, kun se kohtaa vaikkapa katulampun. Yöperhonen jää valon vangiksi. Se luulee suunnistavansa suhteessa Kuuhun, mutta pyöriikin ympyrää katulampun ympärillä.
Ennen aamun sarastusta perhonen on saattanut jo kuolla uupumukseen.
Miksi tämän pitäisi liikuttaa meitä?
Koska Eklöf kertoo yöperhosten osoittautuneen vähintään yhtä tärkeiksi pölyttäjiksi kuin päivisin aktiiviset mehiläiset.
Ja jos valosaaste häiritsee yövuorolaisiamme, olemme ongelmissa.
Muutoksen merkkejä on kuitenkin ilmassa.
Pimeyden tarpeesta puhutaan yhä enemmän
Kuten Syken johtava tutkija Jari Lyytimäki asian summaa, enää ei ajatella, että mikä tahansa valo on aina hyvästä.
Helsingin kaupungin valaistuspäällikkö Marjut Kauppinen on huomannut saman ilmiön. Hän kertoo, että parikymmentä vuotta sitten pimeydestä puhuivat vain hyvin valistuneet valaistussuunnittelijat.
– Mutta nyt pimeydellä on oma roolinsa valaistuksen suunnittelussa. Suunnitellaan enemmänkin sitä hämärää, tasapainoa valon ja hämärän tarpeen välille.
Kaupunkikuvaan kuuluvat niin mainosnäytöt, työmaavalot, katuvalot kuin yksityiset pihavalotkin. Eri valonlähteiden välillä pitää löytää sopiva tasapaino. Kauppinen ei puhu tutkijoiden tapaan valosaasteesta, vaan häiriövaloista.
– Häiriövalo on väärin suunnattua ja väärin käytettyä valaistusta.
Sekä Lyytimäki että Kauppinen ovat havainneet, että pimeyden tarpeesta puhutaan kansainvälisesti yhä enemmän.
Hieman yllättäen myös tämän talven energiakriisi on kääntynyt yön pimeyden voitoksi. Esimerkiksi Mikkelissä ja Savonlinnassa on tänä talvena sammutettu katuvaloja öiseen aikaan energian säästämiseksi.
Kauppinen kertoo, että tekniikan kehittyminen mahdollistaa julkisen valaistuksen oikea-aikaisen käytön.
– Voimme himmentää valoja silloin kun juuri kukaan ei ole kaupunkiympäristössä sitä valaistusta käyttämässä. Tai kun tulee lunta maahan ja valo heijastuu tehokkaasti lumesta.
Helsingissä kaupungin runsaan 92 000 valopisteen valonlähteitä vaihdetaan parhaillaan ledilampuiksi. Esimerkiksi Senaatintorilla ne ovat jo käytössä, mutta vastaanotto on ollut ristiriitainen.
Muutos vaatii uudenlaista ajattelua.
– Joudumme miettimään kaupungin pimeän ajan käsikirjotusta: minkälaiset alueet ovat milloinkin, viikonpäivinä tai vuodenaikoina, eniten käytettyjä.
Milloin viimeksi katselit tähtiä?
Jonna Rintamäkeä kiehtoo ajatus, että katselemme samoja tähtiä kuin edeltäjämme.
Tähtitaivas on inspiroinut ihmisiä, muokannut ajatusmaailmaamme ja uskomuksiamme. Tähtitaivaan voi sanoa olevan syvällä meissä kaikissa.
Silti tähtitaivaaseen suhtaudutaan kummallisen välinpitämättömästi.
– Nykyään ihmiset tietävät avaruudesta enemmän kuin koskaan ennen, mutta katsovat taivaalle vähemmän kuin koskaan ennen.
Rintamäellä on toive, millaisia öidemme tulisi olla.
– Pimeyden ystävänä sanon, että toki pimeämpiä. Tähtitaivas jossain oikeasti pimeässä paikassa on hienoimpia asioita, mitä voi nähdä. Toivon, että kaikki pääsisivät näkemään sen edes kerran elämässään.
Jutun taustamateriaalina on käytetty Johan Eklöfin teosta Maailma ilman pimeää.
Voit keskustella aiheesta maanantaihin 6. helmikuuta kello 23:een asti.