Kalle Rovanperästä tulee pian harvinaislaatuinen urheilija – samalla hänen vuositulonsa nousevat miljooniin

Kalle Rovanperän hiljaisen ulkokuoren alta on jo paljastumassa salakavalan vekkulimainen ja sympaattinen hahmo. Kuva:  Paulo Maria / Dppi / LPS / ZUMA / MVPhotos, Massimo Bettiol / Getty Images

Kalle Rovanperä on uuden sukupolven rallitähti. Mitä tuulilasissa jo häämöttävä maailmanmestaruus tietää hänelle ja koko lajille?

Kroatian MM-rallin piti olla selvä peli. Kokenut Ott Tänak oli painunut 1,4 sekunnin johtoasemaan Kalle Rovanperästä ennen rallin päättävää yleisöerikoiskoetta.

Kun Tänakin renkaatkin olivat huomattavasti suotuisammat Kroatian mutaisille teille, ei mikään puhunut sen puolesta, että MM-sarjaa johtava Rovanperä uskaltaisi saati sitten pystyisi haastamaan tosissaan virolaistähteä.

Rovanperän puhteeksi viimeisellä erikoiskokeella laskeskeltiin ajella turvallisesti maaliin ja varmistaa arvokas toinen sija.

Ja mitä vielä.

– Kymmenen sekuntia pätkän lähdöstä sen huomasin. Ensimmäisiin jarrutuksiin ja kurveihin tullessa sen huomaa. Tie käytettiin kokonaan hyödyksi ja välillä vähän ylikin. Otettiin niin sanotusti penkatkin käyttöön, Rovanperän kartturi Jonne Halttunen kuvaili seurannutta näytöstä Ilta-Sanomille myöhemmin.

Rovanperä täräytti tiukassa paikassa pöytään käsittämättömän suorituksen. Hän päihitti Tänakin ajan 5,7 sekunnilla ja vei koko rallin sekä Power Stagen voiton.

Toyotan tallipilttuussa tiirailtiin tulostaulua ällistyneenä. Mediassa etsittiin kuumeisesti uusia ylisanoja.

Sillä hetkellä Rovanperän manageri Timo Jouhki tiesi, että jotain järisyttävää on tapahtumassa rallin maailmassa.

– Semmoisessa tilanteessa, semmoisissa olosuhteissa, selkeästi huonommilla renkailla kuin niin paljon kokeneempi vastustaja, WRC-autoja kymmenen vuotta ajanut Tänak. Kalle oli täysin lyömätön siinä. Se oli kauden ensimmäinen hetki, joka sykähdytti todella, Jouhki muistelee.

Huhtikuisen Kroatian MM-rallin viimeinen pätkä oli Kalle Rovanperältä sykähdyttävä näytös. Kuva:  Igor Kralj / Pixsell / MB Media / Getty Images

Kalle Rovanperä on ollut auton ratissa lähes koko elämänsä. Kuva:  Nikos Katikis / LPS / ZUMA / MVPhotos

Huhtikuisen Kroatian rallin jälkeen sykähdyttäviä hetkiä on tullut ällistyttävän tasaista tahtia, ja loputkin ylisanat on jo käytetty puhki.

Ennen Jyväskylää 21-vuotias Rovanperä oli voittanut viisi kauden seitsemästä MM-rallista ja johtaa kuljettajien MM-sarjaa jo niin ylivoimaisesti, että vain täysi romahdus voi estää häntä voittamasta maailmanmestaruutta.

Jos ja kun Rovanperä viimeistelee urakkansa, hänestä tulee MM-historian ylivoimaisesti nuorin mestari. Tällä hetkellä tuota titteliä pitää hallussaan Colin McRae, joka voitti mestaruuden vuonna 1995 27 vuoden iässä.

Suomalaisittain Rovanperän hurja rynnistys on katkaisemassa historiallisen pitkän kuivan putken. Perinteisen menestyslajin edellinen suomalaismestari on Marcus Grönholm, joka kaasutteli jälkimmäiseen mestaruuteensa vuonna 2002.

Tuolloin Grönholmin tallikaverina ajoi Harri Rovanperä. Kalle-poika oli vasta vuoden vanha taapero.

– Jos joku olisi silloin sanonut, että tuossa on seuraava suomalainen rallin maailmanmestari, niin en varmaan olisi ihan heti uskonut, Grönholm naurahtaa nyt.

Kalle Rovanperä Harri-isänsä kanssa Jyväskylän MM-rallissa kesällä 2003. 19 vuotta myöhemmin Kalle oli saman kisan ylivoimainen voittajasuosikki. Lopulta mittelön vei Hyundain Ott Tänak. Kuva:  Risto Almonkari

Jos rallia seuraavalle kansalle Rovanperän rakettimainen nousu on ollut kauan kaivattua nannaa, samaa voi sanoa koko suomalaisesta urheilusta.

Rovanperästä on hyvää vauhtia muodostumassa pitkästä aikaa ensimmäinen suomalainen urheilija, joka on omassa lajissaan ylivoimaisesti maailman paras – Suomen vastine Ruotsin Armand Duplantikselle ja Norjan Karsten Warholmille.

Toki Rovanperän ”valtakausi” on kestänyt vasta puolen kauden ajan, mutta Jouhkia kuunnellessa käy selväksi, että hänelle Rovanperän nousussa huipulle on ollut jo pitkään kyse vain ajasta. Pitkän linjan rallimies ilmoittaa yllättyneensä tämän kauden tuloksista vain sen takia, että oli odottanut suojatiltaan tällaista dominointia ”vasta ensi vuonna”.

MM-sarjan kokeneemmille kuljettajille kuten Thierry Neuvillelle ja Elfyn Evansille tilanne on kiusallinen. Juuri kun rallimaailmaa mielin määrin hallinneet Sebastienit Loeb ja Ogier olivat siirtyneet sivuun, tilalle marssii vähäeleinen suomalaisnuorukainen, joka näyttää vuoroaan kärsivällisesti odottaneille kuskeille kaapin paikan.

– Kalle on tänä vuonna noussut selkeästi ihan toiselle tasolle. Hänen perustekemisensä on jo niin loistavaa, että muilla ei ole oikeastaan mitään sanomista. Kalle on henkisesti selkeästi edellä kaikkia muita, Jouhki toteaa.

Grönholm on samoilla linjoilla.

– Kyllä hän sen pari kisaa sitten näytti, että on nyt lyönyt muille luun kurkkuun. He eivät löydä oikein mitään keinoja, joilla pysäyttää Kalle, kaksinkertainen maailmanmestari tiivistää.

Kyllä hän sen pari kisaa sitten näytti, että on nyt lyönyt muille luun kurkkuun.

Kalle Rovanperä ei saanut vielä tänä vuonna juhlia voittoa MM-kotirallissaan. Kuva:  Nikos Katikis / Dppi / LPS / Zuma / MVPhotos

Ralliväen keskuudessa Rovanperä on ollut kohuttu superlahjakkuus jo pitkän tovin, mutta valtavan potentiaalin konkretisoituessa on 21-vuotias ajotaituri noussut Suomessa jo kovan luokan tähdeksi.

Huippu-urheilijoiden tarkkaa tunnettuutta ja suosiota on vaikea määrittää ja vertailla, mutta sosiaalinen media antaa hyvää osviittaa. Instagramissa Rovanperä mahtuu jo Suomen urheilun isojen starojen joukkoon 180 000 seuraajallaan.

Vertailun vuoksi muista suomalaisista yksilöurheilun huipuista Iivo Niskasella seuraajia on 148 000 ja Kaisa Mäkäräisellä 190 000. Kiekkotähdistä esimerkiksi Patrik Laineella seuraajia on 246 000 ja Aleksander Barkovilla 130 000.

Omassa luokassaan ovat F1-kuskit: Valtteri Bottaksella seuraajia on hurjat 3,3 miljoonaa ja Kimi Räikkösellä 2,8 miljoonaa. Vastaaviin lukemiin rallikuskilla ei tietenkään ole mahdollisuuksia nykymarkkinassa, mutta kuinka suureksi tähdeksi vasta uransa alkutaipaleella oleva Rovanperä voi vielä nousta, jos voittotahti jatkuu samanlaisena?

Jouhki uskoo, että todella suureksi. Manageri huomauttaa, että Rovanperällä on jo vankka fanikunta myös Suomen ulkopuolella.

– Hän on täysin uuden sukupolven tähti, joka on äärettömän suosittu monissa Etelä-Euroopan maissa, ennen kaikkea Italiassa, jossa hän ajoi nuorempana vuoden ajan. Siellä ollaan aikamoisia rallifaneja. Espanjassa ja Ranskassa myös. Niissä maissa, joissa rallia seurataan, Kalle lisää ihan varmasti Suomenkin tunnettuutta.

Etenkin, kun Rovanperän hiljaisen ulkokuoren alta on jo paljastumassa salakavalan vekkulimainen ja sympaattinen hahmo, josta kaikkien on helppo pitää.

On vaikea olla hekottamatta, kun Rovanperä väläyttää pikkupoikamaista hymyään ja tarjoilee seuraavankaltaisia arvioita ajo-olosuhteistaan.

– A lot of dust in the car. I think even our pöllönsilmäs are full of gravel, so not so nice.

Kalle Rovanperällä on jo nyt faneja ympäri Eurooppaa. Kuva:  Nikos Katikis / Dppi / Zuma / MVPhotos

Portugalin rallissa läväytetty lausahdus osoittaa, että Rovanperällä on suomalaisen moottoriurheilutähden perusbrändi jo luontevasti hallussa: sympaattinen yhdistelmä kotikutoisuutta, härmäläisittäin äännettyä englantia ja välitöntä huumoria.

Nuorukainen ei sorru rehvastelemaan, mutta on silti valmis letkauttamaan kepeitä huumorilohkaisuja, jotka on kuin luotu leviämään sosiaalisen median alustoilla. Ja on samalla tarpeeksi tiedostava, että tajusi jättää turhat tuuletukset väliin voitettuaan Ruotsin rallin helmikuussa heti Ukrainan sodan alettua.

– Kalle ei ole niin hirveän ulospäin suuntautunut, mutta osaa olla kaveripiirissä hyvinkin paljon jutussa mukana. Hän on ystävällinen ja hyvin rauhallinen, määrätietoinen ja tasapainoinen kaveri, manageri Jouhki kuvailee suojattinsa persoonaa.

– Hän on hauska kaveri, jolla on hyvä huumorintaju. Mutta hän ei tee turhaan numeroa itsestään.

Rovanperää seuratessa on myös ilmiselvää, että hän on kokonaan uuden sukupolven hahmo suomalaisen moottoriurheilun pitkässä ja värikkäässä tarinassa. Huippulahjakkuus on kiinnostava yhdistelmä suomalaisen kaasuttelusankarin perinteisiä ominaisuuksia ja videopelien äärellä kasvanutta Z-sukupolvea.

I think even our pöllönsilmäs are full of gravel.

Rovanperä on tunnetusti ajanut pikkupojasta alkaen kaikkea, minkä kaasupolkimelle on yltänyt ja viettänyt lapsuutensa rallivoittajaisänsä Harrin opissa mutaisilla pelloilla rälläten – kuten suomalaisen ralli-ikonin syntytarinaan kuuluukin.

Toisaalta hän on innokas ajosimulaatioiden pelaaja, joka on striimannut pelisessioitaan nuorison suosimalla Twitch-alustalla ja viettänyt tunteja ja tunteja rallipelien kuten legendaarisen Richard Burns Rallyn äärellä.

Yhä lapsenkasvoinen Rovanperä olisi vieläkin helppo kuvitella nököttämään näyttöpäätteen edessä aamuyön tunteina. Erona videopelikavereihin on se, että Rovanperällä Red Bull ei ole vain kädessä vaan pääsponsorin paikalla lippalakissa.

Kaikki alustat sopivat Kalle Rovanperälle: niin asfaltti, lumi kuin sorakin. Kuva:  Nikos Katikis / LPS / ZUMA / MVphotos

Toyotan tekninen johtaja Tom Fowler uskoo, että juuri ajosimulaatioiden ääressä vietetyt tunnit ovat avainasemassa Rovanperän tämän hetken ylivoimassa. Videopelien äärellä kasvaminen on auttanut Rovanperää muuttamaan tavan, jolla ralleihin huipputasolla valmistaudutaan.

– Tämä laji ja urheilumaailma yleensäkin on muuttunut täysin. Nykyään on kyse yhä pienemmistä yksityiskohdista, ja Kalle lähestyy rallia koko ikänsä simulaatiopelejä ajaneen henkilön tavalla, Fowler sanoi heinäkuussa Dirtfish-sivuston haastattelussa.

Rovanperä on pikkupojasta asti viettänyt pitkiä toveja videopelien ääressä ajamassa samaa pätkää kerta toisensa jälkeen, etsien kymmenyksen parannusta sieltä ja toista täältä. Sen asenteen nuorukainen on Fowlerin mukaan tuonut myös rallipoluille.

– Kun katsoo vanhan ajan MM-ralleja, reitille tapasi lähteä pari tyyppiä kartan kanssa. Kalle taas on tehnyt lapsesta asti sitä, mitä nykykuskeilta valmistautumisessa vaaditaan. Siksi hänen tilanteensa on erilainen.

– En usko, että hän välttämättä ajaa autoa paremmin, vaan hän kilpailee lajissa kokonaisvaltaisen uudella tavalla.

Kalle Rovanperä edustaa uutta rallisukupolvea. Kuva:  Massimo Bettiol / Getty Images

Vielä Marcus Grönholmin huippuvuosinakin MM-ralleissa oli enemmän kyse kyvystä reagoida reitin varrella vastaan tuleviin yllätyksiin tehokkaasti. Nykyään kuljettajilla on aivan erilaiset mahdollisuudet valmistautua huolellisesti edessä odottavaan.

– Videoiden katsominen osana valmistautumista, erikoiskokeiden joka metrin opetteleminen… Nykykuskit saavat niin paljon infoa, mitä meidän aikanamme ei saanut. WhatsApp laulaa koko ajan tietoa reitin varrelta, että nyt on tullut kivi esiin tuolta, ja nyt on olosuhde muuttunut näin, Grönholm latelee.

Tässä informaatioähkyssä toimimiseen Rovanperän ominaisuudet soveltuvat kuin silmä päähän.

– Kalle kestää painetta Sebastien Loebin tapaan erittäin hyvin ja itse asiassa ajaa paremmin paineen alla. Hän on myös erittäin pitkäjänteinen ja osaa ajatella kisoja strategisesti etukäteen: mitkä pätkät hänelle sopivat ja mitkä osuudet hän ajaa vähän hiljempaa. Hän säästelee autoa ja renkaita oikeassa kohtaa – ja iskee, kun on sen aika, Jouhki kuvailee.

Kuten Fowler sen tiivistää:

– Minusta tuntuu, ettei hän juuri tarvitse aivoja itse ajamiseen. Hänen kehonsa hoitaa ajamisen, ja aivot voivat tehdä kaikkea muuta.

Kalle Rovanperää on verrattu moniin autourheilusuuruuksiin. Kuva:  Paulo Maria / Dppi / LPS / ZUMA / MVphotos

Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että Rovanperän ja hänen taustajoukkojensa jo yli vuosikymmenen kestänyt työ on alkanut maksaa itseään ruhtinaallisesti takaisin.

Useita muitakin suomalaisia rallikuskeja huipulle tai sen tuntemaan saatellut Jouhki tietää paremmin kuin hyvin, millaista taloudellista panostusta WRC-talliin yltäminen vaatii.

– Jos kolme vuotta tehdään vähänkään kunnolla, niin että siinä on riittävästi harjoitusta, se maksaa vähintään kaksi miljoonaa. Voi sanoa, että tänä päivänä menee kahdesta viiteen miljoonaan. Jos huipulle tahtoo, sen verran pitäisi saada taattua pääomaa.

Rovanperän kohdalla eurot ovat nyt alkaneet vilistää takaisin päin. Tarkoista kuskipalkkioista Jouhki ei hiisku, mutta antaa kuitenkin osviittaa.

– Sen verran voin valottaa, että vuosituhannen alussa parhaat kuskit saivat viitisen miljoonaa vuodessa, johon saattoi tulla päälle vielä mestaruusbonuksia. Loeb on parhaimpina vuosina yltänyt varmaan melko lähelle kymmentä miljoonaa.

Sen verran voin valottaa, että vuosituhannen alussa parhaat kuskit saivat viitisen miljoonaa vuodessa.

Varmaa on se, että hirmumenestys tuo myös Rovanperän taskunpohjalle mukavasti ylimääräistä.

– Nykyään palkkiot koostuvat peruspalkasta, jonka päälle tulevat mestaruusbonukset sekä talli- että henkilökohtaisesta mestaruudesta, ja useimmiten kisakohtaisia bonuksia palkintopallisijoista. Menestys siis lisää tienestejä aika paljon, Jouhki kuvailee.

Jos Rovanperän kausi päättyy mestaruusjuhliin, luvassa on jatkossa vielä parempaa.

– Kallen markkina-arvo on jo tällä hetkellä aika hyvä, koska hän on Suomen tasolla jo tunnettuudessa aika pitkällä, mutta toki mestaruus nostaa aina sekä ajaja- että sponsoripalkkioita.

Kalle Rovanperän tilipussi on melkoinen. Kuva:  Nikos Katikis / LPS / ZUMA / MVPhotos

Rallille lajina Rovanperän orastava valtakausi on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta nuoreen sukupolveen vetoava suurlahjakkuus tekee lajin imagolle hyvää – mutta toisaalta yksittäisten kuljettajien pitkään jatkuva yksinvalta on käynyt Sebastienien aikakausilla liiankin tutuksi.

Kun Toyota dominoi myös tallien MM-sarjaa tällä hetkellä mielin määrin, uhkaa WRC:n kilpailullinen kärki jäädä kiusallisen kapeaksi.

Jouhki kuitenkin uskoo rallin tulevaisuudennäkymiin. Kehittynyt teknologia on tehnyt suorien rallilähetysten seuraamisesta aiempaa huomattavasti mielekkäämpää, ja sosiaalisen median voimalla uusia lajiseuraajia on mahdollista haalia aiempaa helpommin.

– Internet on nostanut mahdollisuuden seurata rallia aivan toiselle tasolle. Siihen kun päälle vielä tulee sosiaalinen media, niin näkyvyysluvut kasvavat runsaasti. Siksi uskon, että rallin suosio voi tästä vielä kasvaa aika paljonkin.

Sen suosion keihäänkärkeä kannattelee sekä Suomessa että maailmalla tulevina vuosina Kalle Rovanperä.


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”