Kallen, 25, kauhunhetket vietnamilaisessa sairaalassa – ”Hoitajan leuka putosi lattiaan”

Vatsaoireet alkoivat piinata vaihto-opiskelija Kallea Vietnamissa. Sairaalassa kävi ilmi, että kyse oli paljon pahemmasta kuin tavallisesta turistiripulista.

Hoitaja ei voinut käsittää, miten Kalle pystyi edes kävelemään.

Kalle oli vaihto-opiskelijana Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa vuonna 2021, kun hurja vatsatauti iski. Kuume nousi, ja limainen ripuli vaivasi jo neljättä päivää. Apteekin lääkkeet olivat yhtä tyhjän kanssa.

Kalle, tuolloin 25, otti moottoripyörän alleen ja ajoi läheiseen kansainväliseen sairaalaan. Kaksi vain vietnamia puhuvaa lääkäriä tekivät tutkimuksia. Kallesta otettiin verikokeet, röntgenkuvat, magneettikuvat ja lisäksi tehtiin vielä ultraäänitutkimukset. Kalle sai seurata ultaäänitutkimuksen tuloksia, jotka nostattivat hiukset pystyyn: vatsassa oli jokin banaanin muotoinen mötikkä.

Kasvain, Kalle ehti jo pelätä pahinta.

Eräs hyvää englantia puhunut hoitaja sanoi, että ”that is an appendix”. Kalle kaivoi vauhdilla puhelimensa esille ja avasi käännösohjelman. Appendix, umpilisäke. Ei kasvain.

Kalle huojentui, hetkeksi.

– Sitten hoitaja kysyi, että miten ihmeessä pystyn kävelemään, kun umpilisäke on turvonnut kaksinkertaiseksi.

Siihen Kalle ei osannut vastata – mutta siihen osasi, kun lääkäri kysyi, että sattuuko tämä ja paineli Kallen vatsaa sen vasemmalta puolelta.

Sattui aivan tolkuttomasti. Lääkäri totesi, että Kalle täytyy leikata vielä saman päivän aikana. Kallea kiellettiin syömästä ja juomasta.

– Hän sanoi, että jos umpilisäke räjähtää, voin kuolla.

Tästä käynnistyi episodi, johon liittyy oksentelua, ripulointia ja äärimmäisen turhauttava puhelinkeskustelu vakuutusyhtiön kanssa.

Leikkauksen hinnaksi kerrottiin 1 800 euroa, joka piti maksaa ennakkoon. Kallella oli käyttötilillään noin tonni, joten äidiltä piti lainata lisää. Se ei ollut ongelma, mutta suomalaisen vakuutusyhtiön toiminta oli.

Kallella oli kattava matkavakuutus. Ennen leikkausta hän halusi varmistaa, että se menee vakuutuksen piikkiin. Kalle tiesi, että puhelu nauhoitetaan, joten hän halusi kuulla lupauksen korvauksista. Leikkaus kun tuli maksaa ennen operaatiota.

Vakuutus­yhtiön puhelimeen vastasi “joku tosi väsynyt rouva”.

– Hän sanoi, että jos kyseessä on akuutti matka­sairaus, niin se korvataan, Kalle kertoo.

Mistä Kalle voisi tietää, onko umpi­lisäkkeen tulehdus sellainen? Kallea ahdisti. Kuume tuntui taas nousevan.

Kalle tulkkasi vakuutus­yhtiön edustajan puhetta englannin­taitoiselle hoitajalle, joka käänsi puheen lääkäreille vietnamiksi. Välillä keskustelussa piti pitää taukoja, kun Kallen oli käytävä vessassa.

Olo oli hirveä.

– Lääkärit huusivat puhelimeen, että mut pitää leikata heti ja että olen kuolemanvaarassa. Sanoin vakuutusyhtiön tädille, että ymmärtääkö hän, että tässä on tällainen tilanne.

Ymmärsi, mutta protokollaa oli noudatettava. Vakuutusyhtiö tarvitsi lääkäriltä englanninkielisen lausunnon tehdäkseen päätöksen siitä, korvataanko leikkaus.

Saatavilla oli vain vietnaminkielinen lausunto, sillä lääkärien kielitaito oli mitä oli.

– Ehdotin vakuutusyhtiölle, että tehän voisitte kääntää sen nopeasti. Mutta sepä ei kuulemma onnistunut, kun ei ollut kääntäjää.

Vakuutusyhtiön edustaja esitti, että Kallen tulisi mennä johonkin vakuutusyhtiön ystävyyssairaaloista, jotka sijaitsivat samassa kaupungissa.

– Vietnamilainen lääkäri sanoi tähän, että en voi liikkua mihinkään, kun lisäke voi räjähtää hetkenä minä hyvänsä.

”

Lisäke voi räjähtää hetkenä minä hyvänsä.

Kalle lopetti puhelun turhautuneena ja täytti lääkärien kanssa lähinnä vietnaminkielisiä lomakkeita, vaikka ei tiennyt, mitä niissä sanottiin. Hoitaja vakuutti, että kaikki on hyvin, eikä Kallea olla huijaamassa.

Vähän ajan päästä kuluttua Kallen puhelin soi. Eri henkilö vakuutusyhtiöstä sanoi, että leikkaus totta kai korvataan.

Sitten mentiin.

Kalle vaihtoi pyjaman päälleen ja suuntasi kohti leikkaussalia. Kallea ei ollut koskaan aiemmin leikattu Suomessa, saati sitten ulkomailla. Häntä jännitti.

Vesi maistui paremmalta kuin koskaan, Kalle muistelee tunnelmia leikkauksen jälkeen.

Hän muistaa myös säikähtäneensä suunniltaan nähdessään vatsansa. Siihen ei ollut tehty vain yhtä, vaan peräti kolme reikää. Lisäksi Kallelle oli asennettu katetri. Kukaan ei ollut maininnut sitä etukäteen.

– Ekana tuli mieleen, että ovatko ne poistaneet minulta virtsarakon. Tämä tuli mieleeni siksi, koska hoitaja kertoi, että tulehdus oli levinnyt vatsassa laajemmalle. Mutta se oli ollut ihan normaali toimenpide.

Sairaalassa Kallea kohdeltiin äärimmäisen hyvin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Jostain syystä eräs hoitaja irrotti katetrin kylmästi repäisemällä sen irti.

– En ole koskaan noussut istuma-asentoon yhtä nopeasti, Kalle nauraa.

Leikkauksen jälkeen Kallen vatsa oli edelleen sekaisin. Liikkuminen oli vaikeaa kivuliaiden leikkaushaavojen takia. Kalle sai antibiootteja tulehduksen estämiseksi.

– Sitten yhtäkkiä alkoi tuntua, että olisi pala kurkussa, Kalle kertoo.

Kallen käsiin ja kämmeniin oli ilmestynyt punaisia laikkuja. Hengittäminen muuttui vaikeaksi, pihiseväksi. Kalle hälytti hoitajan paikalle ja kirjoitti kielenkääntösovellukseen, että hänellä taitaa olla allerginen reaktio.

– Hoitaja tuli. Sen leuka putosi lattiaan. Hän juoksi pois ja haki paikalle viisi hoitajaa ja lääkärin. He laittoivat kanyylin kautta jotain vastalääkettä. Nukahdin ja sen jälkeen reaktio oli ohi.

Lääkärin mukaan reaktio ei johtunut antibiooteista, vaan sairaalan huonepölystä.

– No, mä olin nuorena ollut rakennustyömaalla töissä, jossa oli vaikka mitä pölyä ja myrkkyjä, eikä niistä ollut mitään ongelmaa, Kalle pohtii.

”

Hoitaja tuli. Sen leuka putosi lattiaan.

Neljän päivän kuluttua Kalle sai lähteä sairaalasta. Rahoitusjärjestelmän ongelmien vuoksi sairaala ei pystynyt siirtämään vakuutusyhtiöltä saatua maksua Kallen suomalaiselle pankkitilille. Niinpä Kalle sai sairaalasta lähtiessään korvaussumman käteisenä.

Noin 1 800 euroa ei ole Vietnamissa mikään pikkusumma. Paikallisessa valuutassa dongeissa arvo oli tuolloin 44 miljoonaa.

Kalle survoi setelit reppuun ja ajoi varovasti motskarilla asuntolaansa. Jokainen töyssy vihloi vasta tikattua vatsaa.

Kalle piilotti rahat huoneensa seinällä olleen taulun taakse. Hän aikoi vaihtaa ne euroiksi ennen paluuta Suomeen. Siihen oli vielä kuukausi aikaa.

Osa Hanoin kaduista on nimetty suoraan sen mukaan, mitä kaduilla tapahtuu. On Mattokatu, Silkkikatu, Puuvillakatu, Kuivattujen kalojen katu – ja Kultakatu. Sinne Kalle suuntasi vaihtamaan dongit euroiksi. Siellä kurssi oli otollisempi kuin lentokentällä.

Kultakauppias latoi satasen seteleitä yksi toisensa jälkeen Kallen kouraan. Kalle lähetti setelinipusta kuvan isälleen. Isä totesi, että toivottavasti eivät ole väärennettyjä.

– Olin, että ei perkele, Kalle sanoo.

Lähtö Suomeen odotti parin päivän päässä. Kalle vietti sunnuntain vastaisen yön tutkimalla seteleitä huoneessaan ja opiskeli samalla netistä, miten väärennetty seteli voidaan tunnistaa. Jokaisen koko ei täysin täsmännyt aitoon seteliin. Kalle halusi varmistaa aitouden laitteella, mutta sunnuntaina pankit olivat kiinni.

– Ajelin ympäri Hanoin keskustaa ja löysin ostos­keskuksen, jonka info­pisteellä oli setelin­tunnistin. Kun laite oli piipannut puolet seteleistä feikeiksi, asiakas­palvelija sanoi, että laitteessa voi olla vikaa ja yritti samaa dollarin setelillä. Sille laite näytti vihreää valoa. Vähän siinä hätäännyin, Kalle sanoo.

Hikikarpalot valuivat. Hänellä oli lähes tonnin edestä väärennettyjä euroja.

Kalle käynnisti prätkänsä ja ajoi samaan kultakauppaan, jossa oli edellisenä päivänä vaihtanut rahat.

Kallella oli suunnitelma.

– Sanoin kauppiaalle, että hei, jään sittenkin vielä Vietnamiin, voidaanko vaihtaa rahat takaisin. Tultaisiin muka kavereiden kanssa tulevaisuudessa perustamaan tänne oma ravintola ja käytettäisiin jatkossakin teidän kultakaupan palveluja. Onneksi hän suostui, Kalle kertoo.

Lähtiessään Kalle kysyi kauppiaalta, että kuinka hän tarkistaa, ovatko setelit aitoja.

– Ei kuulemma mitenkään. Hän kuulemma tunnistaa, jos ne ovat väärennettyjä. Lisäksi hän sanoi, ettei laitteisiin voi luottaa kunnolla.

Niinpä niin, Kalle tuumi ja vaihtoi lopulta rahat euroihin lentokentällä. Sieltä saadut setelit olivat aitoja.

Kallen kokemus sairaalasta Vietnamissa oli kaikin puolin positiivinen, vaikka vakuutusrahojen kanssa oli säätöä.

Osastolla tarjottiin ruoka kolme kertaa päivässä. Ruoka oli aina sama: puuroa lihanpaloilla, juomaksi sokerista maitoa. Muita annoksia pystyi tilaamaan erillismaksusta.

Kalle arvostaa erityisesti sitä, kuinka hyvin hänestä huolehdittiin – mitä nyt katetri kiskaistiin kovakouraisesti irti. Englannintaitoinen hoitaja viestitteli Kallelle väliaikatietoja toipumisen askelmerkeistä myös työaikansa ulkopuolella.

Kun Kalle oli kotiutunut sairaalasta ja syönyt antibioottikuurin loppuun, hän osallistui muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa illanviettoon. Mutta voisiko hän juhlia oikein huolella? Kalle lähetti lääkärille viestin, että jokohan hän voi juoda alkoholia. Vastaus tuli välittömästi.

– Hän kirjoitti, että totta kai. Voit juoda niin paljon kuin haluat, Kalle sanoo ja nauraa.

– Tällaista palvelua sieltä sai. Oli kyllä hyvä asiakaskokemus.

Kallen viesti kaikille ulkomaille matkustaville on, että kattava matkavakuutus on ehdottomasti syytä hankkia. Sen hankkimisen yhteydessä on suotavaa lukea sopimusehdot huolella, jotta säästyy mahdollisilta ikäviltä yllätyksiltä. Matkavakuutus ei välttämättä korvaa esimerkiksi sitä, jos matkan aikana sattunut tapaturma johtuu vakuutetun harrastettua jotain riskialttiimpaa aktiviteettiä, kuten kiipeilyä tai sukellusta.

Jotkut ottavat kuitenkin mieluummin riskin kuin hankkivat vakuutuksen.

– Silloin pitää huolehtia, että pinkka on kunnossa. Jos joutuu vaikka leikkaukseen, niin se pitää maksaa jo ennen leikkausta.

Ilta-Sanomat on nähnyt dokumentit, jotka tukevat haastateltavan kertomusta.