Reindeerspotting -elokuva toi Rovaniemen huumeongelman julki 2000-luvun alussa. Nyt osa käyttäjistä on nelikymppisiä, pitkäaikaisia narkomaaneja. Heillekin matalan kynnyksen apu on tärkeää.
– Mä olen tällainen vanha narkkari. Olen vetänyt piriä 30 vuotta, siniseen huppariin pukeutunut nainen esittelee itsensä.
Hän istuu rovaniemeläisen Osallisuuskeskus Oodin sohvalla, levittelee käsiään ja nauraa.
– Kaikki luulee, että narkkarit on laihoja, ja sit ne kattoo mua ja sanoo, että oletko säkin muka vetänyt. On mulle sanottu, etten elä kaksikymppiseksi, enkä kolmekymppiseksi. Mutta ite olen sanonut, että mikä sen pahan tappais, Tanja jatkaa.
Ikää Tanjalle on kertynyt 46 vuotta. Siitä 13 vuotta hän on istunut vankilassa.
Viimeisin vankilareissu oli Tanjan mukaan se viimeinen.
– Kolme vuotta sitten minulla diagnosoitiin ADHD vankilassa ja sain siihen lääkkeet. Sen jälkeen en ole aineita käyttänyt, ei ole tarvinnut.
Viimeisen yhdyskuntapalvelunsa Tanja suoritti viime keväänä Oodissa. Nyt hän käy siellä töissä kahtena päivänä viikossa. Siellä Tanja on yksi keskuksen kokemusasiantuntijoista, vertaisista.
Entiset käyttäjät tukihenkilöinä
Rovalan setlementti ry:n hallinnoima Oodi on Lapissa harvinaisuus. Paikan tarkoitus on tarjota matalan kynnyksen palveluja huumeidenkäyttäjille.
Isolla osalla osallisuuskeskuksen asiakkaista on pitkä huumeiden käyttöhistoria.
Nuorimmat kävijät ovat häthätää täysi-ikäisiä, ja vanhimmat liki 70-vuotiaita.
Suurin osa on noin nelikymppisiä aikuisia.
Oodin esihenkilön Johanna Puolakan mukaan asiakaskunnan ikärakenne kertoo paljon Rovaniemen huumehistoriasta.
– Kun toinen huumeaalto iski Rovaniemellä 2000-luvun alussa, nämä ihmiset olivat nuoria aikuisia.
Samoihin aikoihin sijoittuu myös Rovaniemen huumemaailman valtakunnalliseksi puheenaiheeksi nostanut dokumenttielokuva Reindeerspotting - pako joulumaasta. Elokuva kertoi rovaniemeläisestä sekakäyttäjien nuorisojoukosta.
Nyt silloiset nuoret aikuiset ovat keski-ikäistyneet 35–45 -vuotiaiksi pitkän linjan huumeidenkäyttäjiksi, ja se näkyy Oodin asiakaskunnassa.
Tänään on tiistai, neulanvaihtopäivä. Oodin ovi käy.
Neulapusseja pakkaa valmiiksi toinen vertainen, 38-vuotias Jani.
Jokaiseen pussiin sujahtaa kymmenen ruiskua, neuloja, sterilisoitua vettä, klikkikuppeja ja kosteuslappuja.
Janin huumeiden käyttö alkoi kahdeksan vuotta sitten. Sitä ennen hänellä oli ongelmia alkoholin kanssa.
Ensimmäisen subutex-piikin suoneen pisti Janin ystävä.
– Viina vaihtui kerralla suonensisäisiin. Nyt olen ollut yhdeksän kuukautta kuivilla, mulla menee enää pieni annos bentsoja.
Välillä kuivilla pysyminen ottaa tiukille.
– Joku on aina jotain tarjoamassa, hän sanoo.
”Yksi kaveri kuoli viime viikolla”
– Netistä saa nykyään ihan mitä vaan. Nuoret vetävät kaikkea paskaa sekaisin. Ne ei vielä tiedä, mitä vetää ja kuinka paljon. Kyllä se näkyy täälläkin, Tanja sanoo.
Verkosta saatetaan päätyä hankkimaan hyvinkin vahvoja opioideja, kuten jopa sata kertaa morfiinia voimakkaampaa fentanyyliä. Usein huume saattaa sisältää aivan täysin eri ainesosia kuin mitä on kerrottu.
– Yksi kaveri oli vetänyt itseensä hyönteismyrkkyä, Oodin vakiasiakas Päivi kertoo.
Paikalla olevista jokainen näyttää tuntevan jonkun, joka on menehtynyt huumeisiin.
– Viimeksi lähti yksi viime viikolla, Pete sanoo.
Kyseessä ei ollut Peten ensimmäinen huumeisiin menehtynyt ystävä.
Hän naurahtaa ja näyttää käsiään. Toisesta puuttuu yksi sormi.
– Ei taida nämä riittää laskemaan, kuinka monta on mennyt. Ei vaikka olisi kaikki tallella.
Pete kohauttaa olkapäitään, ja jatkaa edessä olevan sanomalehden lukemista.
– Mä olen jo niin vanha, että onhan niitä kertynyt. Ei ne välttämättä kuole yliannostukseen tai sellaiseen. Kyse on ehkä sellaisesta päihteiden myötävaikutuksesta kuolemaan. Se on asia, johon turtuu. Elämä on sellaista.
Väki vaihtuu Oodin olohuoneessa tasaiseen tahtiin.
Terveydenhoitaja Petri Rahja järjestää sermin takana valmiiksi pakattuja välinepusseja asiakkaille.
Vastineeksi Rahja saa käytettyjä välineitä, huumeneuloja ja ruiskuja.
Esimerkiksi viime vuonna osallisuuskeskus vastaanotti yhteensä liki 150 000 käytettyä ruiskua ja neulaa. Tänä vuonna päästään todennäköisesti samoihin lukuihin.
– Se on aika monta neulaa pois leikkipuistoista ja kaduilta, Rahja sanoo.
Viime vuonna Oodissa asioi yhteensä 234 eri asiakasta. Heistä suurin osa asioi myös neulanvaihtopisteellä.
– Yksi asiakas vaihtaa yleensä samalla kertaa 1–5 muullekin ihmiselle, osallisuuskeskuksen esihenkilö Johanna Puolakka kertoo.
– Siitä voi helposti päätellä, kuinka paljon Rovaniemellä on suonensisisäisiä huumeita käyttäviä. Eivätkä kaikki tietenkään meidän palveluitamme edes käytä, Puolakka sanoo.
Ei tarvetta tulla selvinpäin
Puhtaat injektiovälineet ovat yksi tapa taistella tulehduksia ja esimerkiksi C-hepatiittia vastaan.
Paikalla Oodissa on terveydenhoitajan lisäksi aina myös ainakin yksi sosiaalityöntekijä. Myös vapaaehtoiset ja vertaiset ovat tärkeä osa toimintaa.
Ketään ei leimata, eikä paikalle tarvitse tulla selvinpäin.
Tärkeintä on Puolakan mukaan, että tulisi edes paikalle ja joisi vaikka kupin kahvia.
– Samalla tulee sitten keskusteltua, miten muuten menee ja tarvitsisiko jotain muuta apua, Rahja lisää.
Harvinainen välttämättömyys
Valtakunnallisesti Oodi ei ole ainoa laatuaan, mutta liian harvinainen se silti on, sanoo A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja ja lääketieteellinen johtaja, Helsingin yliopiston päihdelääketieteen työelämäprofessori, Kaarlo Simojoki.
Simojoen mukaan ongelmana on palveluiden kirjo eri kuntien ja kaupunkien välillä.
– Ei ole olemassa mitään standardeja, millaista palvelu on, hän sanoo.
Jossain tarjolla on keskusteluapua, toisaalla ei mitään.
– Huumeidenkäyttäjien elämä on välillä aika kaoottista. On aika arpaonnea osua paikalle oikeaan aikaan, jos vaikka terveyspalveluita on tarjolla vain yhtenä päivänä viikossa tiettyyn kellonaikaan.
Matalankynnyksen paikkojen ja vaikkapa käyttöhuoneiden taustalla on ajatus saada ylipäänsä kontakti autettavaan. Ilman sitä mitään apua ei voida edes tarjota.
– Ne ovat niitä paikkoja, joissa joku kysyy, mitä kuuluu, onko sinulla jokin hätänä ja voinko jotenkin auttaa.
Palveluiden järjestämisessä on Simojoen mukaan paljon kiinni asenteista, ja myös poliittisesta tahdosta.
– Aika vähän on keskusteltu päihdehoidosta, kun on keskusteltu uusista hyvinvointialueista.
Kaarlo Simojoki, A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja
Mielenterveys on Simojoen mukaan poliittisesti paljon mukavampi aihe.
– Nyt kun vaalit ovat tulossa, ei kukaan halua profiloitua ja sanoa, että mitenkäs nämä huumeidenkäyttäjät. Samaan aikaan kun päihteisiin liittyvät kuolemat lisääntyvät, palvelut vähenevät.
Tavallisen tiistain saldo
Kello on 14. Neulanvaihtopiste sulkeutuu, väki vähenee pikkuhiljaa Oodin olohuoneesta.
Viimeinen asiakas keräilee vielä vihanneksia paikalle tuodusta hävikkiruokalaatikosta. Sanoo sitten kiitos ja heipat, nostaa kaulusta korkeammalle ja painuu takaisin pakkaseen.
Tanjan puhelin piippaa Whatsapp-viestin merkiksi. Vanha ystävä pyytää Tanjaa tuomaan puhtaita välineitä.
– Kerron aina kaikille, miten hyvä paikka tämä on. Osa ei silti tule, kun pelätään että joku näkee. Ei porukka halua leimautua narkkariksi, jos on vaikka työ- tai opiskelupaikka, tai lapsia.
Terveydenhoitaja Rahja kiertää teippiä ison keltaisen muovisäkin ympärille. Säkin kyljessä kiljuu varoitustaan punainen tarra ja teksti ”erikoisjäte”.
Säkki pursuaa käytettyjen neulojen keltaisia riskijäteastioita.
– Olisiko tämän päivän saldo noin 2000 neulaa, arviolta.
– Emme me näitä laskemaan käy, vaan arvioimme, paljonko yhteen rasiaan mahtuu, Rahja sanoo.
– Aika lailla normaali määrä tavalliselle tiistaille.
Osa jutun henkilöistä ei esiinny omalla nimellään aiheen arkaluonteisuuden takia.