Matilda Jokinen HS
Huhtikuussa 1989 Hu Yaobang kuoli sydänkohtaukseen. Eläessään Kiinan kommunistisen puolueen johdosta syrjäytetty Hu oli edustanut monille toivoa vapaammasta tulevaisuudesta.
Hänen kuoltuaan muutosta kaipaavat opiskelijat kerääntyivät Taivaallisen rauhan aukiolle Pekingiin. Kevään aikana mielenosoitukset kasvoivat, ja niihin liittyi jopa miljoona kiinalaista.
He vaativat demokratiaa, sananvapautta ja talousuudistuksia.
Toukokuussa Kiina julisti mielenosoitusten vuoksi poikkeustilan. Kesäkuussa johto päätti hiljentää tyytymättömät kansalaiset. Armeijan sotilaat ja panssarivaunut vyöryivät Taivaallisen rauhan aukiolle ja avasivat tulen mielenosoittajia vastaan.
Uhriluvusta ei koskaan saatu selvyyttä. Mutta sadat tai tuhannet kuolivat.
Viime päivinä ympäri Kiinaa on puhjennut jälleen mielenosoituksia, joissa vastustetaan koronapolitiikkaa ja jyrkimmillään vaaditaan kommunistisen puolueen johtajan Xi Jinpingin eroa. Mielenosoituksia edelsi Xinjiangin Ürümqin tappava asuintalopalo torstaina.
Moni uskoo, että koronarajoitukset estivät ihmisten poistumista palavasta talosta. Tuoreissa protesteissa vastustetaan paitsi Kiinan koronapolitiikkaa, myös poliittista järjestelmää, joka tuottaa tätä politiikkaa, arvioi professori Lauri Paltemaa Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksesta.
Myös nyt mielenosoittajien joukossa on paljon opiskelijoita, jotka vaativat vuoropuhelua johdon kanssa.
”Mutta nykynuoriso on kasvanut hyvin erilaisessa maailmassa”, Paltemaa sanoo.
Mielenosoittajia Taivaallisen rauhan aukiolla toukokuussa 1989. Kuva: Edgar Bauer / DPA
Vielä vuoden 1989 mielenosoituksissa moni muisti Mao Zedongin ajan kauheudet ja suhtautui kriittisesti vanhoilliseen kommunismiin. Nykynuoret ovat puolestaan käyneet läpi vahvasti isänmaallisen koulupolun.
Heille ei ole opetettu Taivaallisen rauhan aukion verilöylystä. Sen sijaan he ovat saaneet nauttia paljon yltäkylläisemmistä elinoloista kuin vanhempansa.
”Kommunistinen puolue on laskenut paljon sen varaan, että materiaalinen hyvinvointi tuo sille aitoa tukea kansalaisten keskuudessa”, Paltemaa sanoo. ”Mutta koronapolitiikka koskettaa kaikkia. Kuka vain voi joutua lukituksi siihen kerrostaloon, joka palaa maan tasalle.”
Mielenosoitukset ovat jatkuneet vasta muutamia päiviä ja vielä ollaan kaukana vuoden 1989 tilanteesta.
Silti jo nyt protestit edellyttävät Kiinan johdolta vastausta, Paltemaa toteaa.
”Jos mielenosoituksiin ei vastata, ne laajenevat. Puolueen näkökulmasta tätä ei voi jättää tähän, eikä mitään dialogia voi avata.”
Mielenosoituksiin vastaaminen vaikeuttaa myös koronapolitiikkaa. Paltemaan mukaan uusimmista koronaohjeista voi lukea rivien välistä, että Kiina on alun perin suunnitellut rajoitusten höllentämistä.
Poliisi ja vartijat pidättivät mielenosoittajia koronarajoituksia vastustavassa protestissa Shanghaissa sunnuntai-iltana. Kuva: VIDEO OBTAINED BY REUTERS / Reuters
Koronarajoitusten vastaisissa mielenosoituksissa on näennäisiä yhteneväisyyksiä vuoden 1989 mielenosoitusten kanssa, sanoo tutkimusprofessori Mikael Mattlin Ulkopoliittisesta instituutista.
”Mieltä osoittavat nuoret, koulutetut kaupunkilaiset. Myös vuonna 1989 mielenosoitusten taustalla vaikuttivat muut kuin poliittiset syyt. Inflaatio laukkasi ja etenkin koulutettujen tulot jäivät jälkeen hintojen noususta. Ihmiset olivat myös silloin tyytymättömiä korruptioon.”
”Tällä kertaa huolena on historiallisen suuri nuorisotyöttömyys.”
Tilanteiden välillä on kuitenkin paljon eroja, Mattlin painottaa. Ainakin toistaiseksi koronarajoituksia vastustavien mielenosoitusten osallistujamäärät ovat jääneet melko mataliksi.
Mielenosoitukset eivät sinällään ole Kiinassa poikkeuksellisia, Mattlin lisää. Mutta tavallisesti ne sijoittuvat maaseudulle ja pienempiin kaupunkeihin ja kohdistuvat paikallisiin ongelmiin.
Kansainväliset mediat eivät yleensä ole todistamassa, kun maaseudun köyhä väestö vastustaa maansiirtoja tai maksamattomia palkkoja.
”Poikkeuksellista on myös suoraan ylimpään johtoon kohdistunut kritiikki.”
Taivaallisen rauhan aukion mielenosoitusten taustalla vaikutti 1980-luvun lopun jatkuvasti vapautuva ilmapiiri, joka loi tilaa kansalaisaktivismille.
Vuoden 1989 Kiina poikkesi merkittävästi nyky-Kiinasta, huomauttaa Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jyrki Kallio.
”Silloin Kiinassa elettiin poikkeuksellisen vapaan yhteiskunnallisen keskustelun aikaa. Nyt taas eletään poikkeuksellisen tiukan sensuurin alla. Viranomaiset pyrkivät hallitsemaan mediaa niin, että eri mielenosoitukset esitetään toisistaan irrallisina paikallisina tapahtumina.”
Tähän asti tässä on onnistuttu varsin hyvin. Luottamus kommunistista puoluetta ja Xitä kohtaan pysynyt korkealla.
Mielenosoittajia Taivaallisen rauhan aukiolla toukokuussa 1989. Kuva: Greg Girard / IMPACT
Yleensä esimerkiksi talousongelmista kärsivät mielenosoittajat ovat tyytyneet kanavoimaan turhautumisensa paikallisesti. Koronapolitiikka henkilöityy kuitenkin keskusjohtoon.
Vielä on hyvin vaikea arvioida, mihin tämän hetkiset mielenosoitukset johtavat.
”On mahdollista, että todistamme poikkeuksellisen vahvaa mielenosoitusaaltoa”, Kallio sanoo. ”Mutta voi olla, että kyse on näköharhasta, ja koronamielenosoitukset ovat nousseet tiedonvälityksessä muita mielenosoituksia vahvemmin esille. Käsitys kokonaistilanteesta on yhä puutteellinen.”
Vuonna 1989 Kiinan johdon sisällä käytiin valtakamppailua, jossa vastakkain olivat vuoropuheluun pyrkivä linja ja kovia otteita kannattava linja. Kovien otteiden kannattajat voittivat, kun mielenosoitukset tukahdutettiin joukkosurmalla.
Nyt Kiinan johto on silloista yhtenäisempi. Puoluekokouksessa Xi raivasi pois tieltään viimeisetkin henkilöt, jotka olisivat voineet asettua poikkiteloin hänen näkemystensä kanssa.
Kallio ei usko mielenosoitusten johtavan samanlaiseen verilöylyyn kuin vuonna 1989. Nykyjohto on aiempaa varautuneempi toisinajattelijoiden hiljentämiseen.
”Vuonna 1989 Kiinalla ei ollut mellakkapoliisia, joten mielenosoituksiin kutsuttiin armeija. Nyt sellaiseen ei ole tarvetta”, Kallio sanoo. ”Viranomaisilla on nyt paljon aiempaa enemmän keinoja mielenosoitusten tukahduttamiseen. Mellakkapoliiseihin ja muuhun sisäiseen turvallisuuteen on ainakin viimeisen vuosikymmenen ajan panostettu todella voimakkaasti.”