Main ContentPlaceholder
Kulttuuri|Kirja-arvostelu
Pidä puolesi, Swiv on kanadalaisen Miriam Toewsin kahdeksas romaani, mutta vasta toinen suomennettu.
Mennoniittayhteisössä kasvanut Miriam Toews käyttää taustaansa usein romaaneissaan. Kuva: Carol Loewen
Arla Kanerva HS
Miriam Toews: Pidä puolesi, Swiv (Fight Night). Suom. Kaisa Kattelus. 270 s. S&S.
Isoäiti, äiti, tytär: kertomukset kolmen sukupolven naisista ovat kirjallisuuden peruskauraa, ja usein harmillisen pateettisia. Kanadalaisen Miriam Toewsin Pidä puolesi, Swiv sen sijaan on hurja, riemukas ja riipaiseva, ihon alle jäävä.
Koulusta erotettu yhdeksänvuotias Swiv asuu raskaana olevan äitinsä ja Elvira-mumminsa kanssa kuin omassa kosmoksessaan, vähät välittäen ympäröivän yhteiskunnan mielipiteistä. Swiv saa mummilta kotitehtäväksi kirjoittaa jossakin olevalle isälleen, ja kirjeiden muotoon rakentuva romaani tavoittaa sujuvasti lapsen äänen ja tavan katsoa maailmaa.
Pidä puolesi, Swiv on Toewsin (s. 1964) kahdeksas romaani, mutta vasta toinen suomennettu. Toews itse on kasvanut mennoniittayhteisössä, ja 2021 suomeksi julkaistu Naiset puhuvat sai inspiraationsa järkyttävistä tositapahtumista bolivialaisessa mennoniittayhteisössä, jossa paljastui miesten huumanneen ja raiskanneen naisia vuosien ajan. Uhreja oli ainakin 130, osa heistä lapsia.
Kaisa Kattelus on suomentanut kummankin romaanin varmuudella, joka tavoittaa hienosti Toewsin omaperäisen äänen.
Erityisesti dialogia Toews rakentaa mestarin ottein. Tiiviit repliikit yhdistyvät ja sekoittuvat Swivin kautta eräänlaiseksi kaleidoskoopiksi, jossa tragiikka ja komedia vuorottelevat paikoin absurdein sävyin.
Swiv suhtautuu asioihin juuri niin vakavasti kuin yhdeksänvuotias vain voi, mutta myös liian nopeasti vastuun painamana. Hän on ottanut roolin eräänlaisena mummin lähihoitajana, auttaa tätä pukeutumisessa, peseytymisessä ja lääkkeiden ottamisessa, ja kulkee mummin matkassa ympäri kaupunkia. Siinä sivussa hyvinkin eläväinen mummi opettaa lapsenlapselleen elämän totuuksia, aiheita kaihtamatta.
Mennoniittoja ei mainita romaanissa nimeltä, mutta mummin menneisyydessä he ovat läsnä. Kiihtyessään hän alkaa puhua ”salakieltä”, mennoniittojen edelleen käyttämää alasaksaa, ja hänen tarinoistaan muodostuu kuva raskaan työn ja miesten vallankäytön värittämästä lapsuudesta ja nuoruudesta.
Kuolema on mummin puheissa jatkuvasti läsnä: ystäviä, tuttavia ja vihamiehiä kuolee koko ajan, tai on kuollut vuosikymmeniä sitten, tai tulevat kuolemaan lähitulevaisuudessa. Tuhkauksesta voi vitsailla, mutta kuolinuutisten kautta myös Swivin nuoruus saa uuden merkityksen: ”Kuolemapuheluiden päivinä mummi aina tarttuu minuun, kun kuljen ohi, ja tiedän että mummi kaipaa hellyyttä mutta on kamalaa olla elämän ruumiillistuma.”
Näyttelijä-äiti on päivät töissä ja kotiin tullessaan näännyksissä, mielialasta toiseen heilahdellen ja vahvasti raskaana. Tulossa olevan sisaruksensa Swiv on nimennyt Gordiksi, ja osoittaa sanansa toisinaan suoraan tälle tulossa olevalle. Äidin hahmo pysyy pitkään ailahtelevan arvaamattomana ja Swiv pelkää tämän tappavan itsensä kuten täti ja isoisä tekivät. Swivin läheisin ja kaikessa rämäpäisessä elämänhalussaan luotettavin aikuinen on ilman muuta mummi.
Vielä vahvemmin Swivin ja mummin väliseksi tarina kasvaa heidän lähtiessään kahdestaan Floridaan sukulaismiesten luo. Swiv näkee uuden tavan olla, kevyemmän, mutta samalla huoli mummon terveydestä kasvaa. Traagisen ja koomisen sävyt voimistuvat mummon seikkaillessa yhä holtittomammin, eläen niin paljon kuin voi.
Katkeransuloisen tarinan päätepiste on näkyvissä jo varhain. Siisti paketointi on pieni pettymys muuten monin tavoin kekseliääseen romaaniin.