Kommentti: Kuva, jota et koskaan uskonut näkeväsi – ja siihen tiivistyy Cristiano Ronaldon täysin uusi ja kivulias tilanne

Cristiano Ronaldon elämässä alkaa uusi vaihe. On vihdoin aika kasvaa aikuiseksi, kirjoittaa Janne Oivio.

Cristiano Ronaldo osallistui maalijuhliin kentän laidalla. Kuva:  Jewel Samad / AFP

Janne Oivio

Siihen ei valmista mikään. Kun todellisuus iskee vasten kasvoja, mikään määrä ennakkovaroituksia ei auta.

Kun on aika päästää irti, on aika päästää irti.

Nämä sanat, jotka tavalla tai toisella on virkkonut lähes jokainen urheilumaailman suurista, tulivat eilen mieleen. Viimeksi Alan Shearer kirjoitti aiheesta mainion kolumnin The Athleticille. Mutta muistan samankaltaisia sanoja vaikka kuinka monelta urheilun suurelta aina Joe Montanasta alkaen.

Kun ei enää pysty siihen, mihin aiemmin pystyi, se sattuu. Ja tämä koskee urheilijoiden ohella meitä kaikkia muitakin, ja se on milloin mitäkin. Työnteko hidastuu. Ei enää jaksa valvoa yötä myöten. Se hetki, kun omat lapset juoksevatkin isää tai äitiä nopeammin juoksukisassa.

Kukaan meistä ei voi päihittää kelloa. Ei Tom Brady, joka saa siitä kivuliaan muistutuksen joka viikko NFL:ssä, eikä Cristiano Ronaldo, joka penkitettiin MM-kisoissa ja sai potkut siviilityöstä.

Totuus on ollut jo syksystä lähtien meidän kaikkien nähtävillä, ja Portugalin päävalmentaja Fernando Santos alleviivasi asian Belémin tornin kokoisella kuulakärkikynällä.

Cristiano Ronaldo ei ole enää automaattinen avauskokoonpanon pelaaja.

Ronaldo istui tiistaina vaihtopenkillä ja katsoi kun hänen korvaajansa, 21-vuotias MM-joukkueen yllätysvalinta Goncalo Ramos, iski hattutempun Sveitsiä vastaan.

Ronaldo, 37, ja Santos ajautuivat riitaan lohkovaiheen aikana, eikä valmentaja enää suostunut kumartamaan legendalle. Oli rajanvedon aika – ja pölyn laskeuduttua Santos käveli tilanteesta voittajana.

6–1-voittajana, jos tarkkoja ollaan.

Sveitsi ulos, Portugali jatkoon, ja tie maailmanmestaruuteen on yhä auki.

Cristiano Ronaldo on tottunut olemaan juhlittu maalintekijä, ei liivi päällä seisova onnittelija. Kuva:  HANNAH MCKAY / Reuters

Lue lisää: Cristiano Ronaldo vastasi vain yhteen kysymykseen ottelun jälkeen – sensaatiopoika pani supertähden istumaan

Lue lisää: MM-tuomio: Cristiano Ronaldon takia koettiin hämmentävä tilanne – tähtipelaaja pudotti synnyinmaansa pöyhkeällä tavalla

Portugalin maajoukkue on ollut, jos mahdollista, vielä enemmän Ronaldosta riippuvainen kuin kaikki ne huippuseurat, joita hän on urallaan edustanut. Maalla ei olisi Euroopan mestaruutta tai Kansojen liigan voittajan titteliä ilman Ronaldoa.

Ennen Ronaldon aikaa maa oli kaikkea muuta kuin edes varma osallistuja arvokisoihin.

Mikä voisi tilanteen paremmin taltioida kuin kuva Portugalin joukkueesta juhlimassa Ramosin maalia sivurajalla – ja Ronaldo on juhlissa mukana vaihtopelaajan liivi yllään?

Jos tilannetta ei vielä hyväksy Ronaldo, niin ei sitä tunnu hyväksyvän kukaan muukaan.

Jo ennen ottelua nähtiin täysin absurdi tilanne, kun Portugalin kansallishymnin aikana satapäin kuvaajia kerääntyi vaihtopenkille kuvaamaan Ronaldon tunnelmia, ei joukkuetta tavanomaiseen tapaan.

Yleisö huusi ja vaati Ronaldoa kentälle ottelun aikana. Ja miksi ei? Joukkue jyräsi Sveitsin maan rakoon. Santos vastasi huutoon lähettämällä Ronaldon kentälle 74. minuutilla, mutta se oli vähän kuin maskotin rooli.

Ronaldoon on suhtauduttu läpi hänen uransa kuin supersankariin, ja tämäkin oli kuin kohtaus yhdessä lukemattomista supersankarielokuvista. Aiemmin Ronaldo oli Spider-Man. Nyt hän oli kuin Tobey Maguire hittielokuvassa Spider-Man: No Way Home: sympaattisessa cameo-roolissa, kun manttelin oli jo perinyt nuorempi tähti Tom Holland.

Ronaldo on läpi uransa saanut tuittuilla, kiukutella ja leikkiä kuninkaantekijää seurojensa sisällä. Hän on ansainnut aseman sen vuoksi, että Ronaldon pestaamalla yleensä voittaa suuria asioita.

Kun se ei enää pidä paikkaansa, on joko itse muututtava, tai ympäristö muuttuu hänen ympärillään.

Tobey Maguire palasi Spider-Manin rooliin vuosikymmenen tauon jälkeen – muttei enää ollut elokuvan suurin tähti.

Supertähden elämässä ja urassa alkaa uusi vaihe, ja se on käynyt kisojen aikana kaikin tavoin selväksi. Ensin hän sai Manchester Unitedista kenkää annettuaan rajun haastattelun Piers Morganille.

Jos Ronaldo odotti, että Euroopan suurseurat alkaisivat jonossa juosta hänen perässään, erehtyi portugalilainen pahasti.

Markkinoiden viesti oli kylmä: 37-vuotias Ronaldo ei enää sopinut suurimpien suunnitelmiin – eikä Ronaldo ole sitä tyyppiä, että lähtisi jatkamaan uraansa Crystal Palaceen tai Bournemouthiin.

Lue lisää: Cristiano Ronaldon toiminta ottelun jälkeen hämmentää – someviesti sekoitti pakkaa entisestään

Lue lisää: Cristiano Ronaldon ele oli liikaa – Portugalin valmentaja raivona supertähdelle, seuraukset mahdollisia

Lue lisää: Lehti: Cristiano Ronaldon ura jatkuu Saudi-Arabiassa – palkka lähes 200 miljoonaa euroa kaudessa!

Lue lisää: Cristiano Ronaldon käytös herätti epäilyksiä – kertoi nyt oman versionsa: ”Hänen on turha komentaa minua”

Kärkivaihtoehdoksi jäi siirtyminen Saudi-Arabian liigan mannekiiniksi. Korvaus on ME-summa, ja se luonnollisesti hivelee Ronaldon kuuluisaa egoa. Arviolta 200 miljoonaa kaudesta auttaa lievittämään huippu-urasta luopumisen tuomaa tuskaa.

Saudi-Arabiassa hän saa olla taas kuninkaantekijä. Tuntuuko se enää samalta, kun kukaan ei huomaa? Saudi-Arabian pääsarjan viime kauden yleisökeskiarvo oli 7 659 katsojaa. Ronaldo varmasti vetää paljon ylimääräistä väkeä lehtereille, mutta se ei silti ole sama asia kuin Santiago Bernabeun räjäyttäminen täyteen huutoon Madridissa.

Nyt on viimeistään aika kasvaa aikuiseksi. Ura huipulla päättynee näihin MM-kisoihin. Penkkikomennuksella tai ilman, Ronaldo saattaa edelleen ratkaista vaikka maailmanmestaruuden Portugalille. Yksittäisiä pelejä hän pystyy yhä ratkomaan.

Ronaldolla on ratkaisu tehtävänään: haluaako hän imeä kaiken huomion itseensä, kiukutella ja kerätä sääliä – tai olla johtaja ja esimerkki joukkueelle, vaikkei olisi koko ajan kentällä valokeilassa?

Aiempi ura ei lupaa hyvää, mutta viime yönä Ronaldon Instagramiin tipahti päivitys, joka lupasi parempaa.

– Upea päivä Portugalille, historiallinen tulos maailman kovimmassa kilpailussa. Loistokas näytös joukkueelta, joka on täynnä lahjakkuutta ja nuoruutta. Onnea meidän maajoukkueellemme. Unelma elää! Päätyyn asti! Hyvä Portugali!

Näin puhuu johtaja. Aika näyttää, onko mielentilassa oikeasti tapahtunut täyskäännös, vai onko kyse vain hetkellisestä performanssitaiteesta.

Perjantai 9.12.

17.00 Kroatia–Brasilia (Yle TV2)

21.00 Hollanti–Argentiina (MTV3)

Lauantai 10.12.

17.00 Marokko–Portugali (Yle TV2)

21.00 Englanti–Ranska (Yle TV2)


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”