Kuvat paljastavat karun totuuden: Tämän takia terveys­keskuksia suljetaan ja silti rahat ovat lopussa

Hyvinvointialueet tekevät tänä vuonna alijäämää arviolta miljardi euroa. Keskeinen syy alijäämien taustalla on henkilöstöpula, selvisi valtiovarainministeriön (VM) mediatilaisuudessa keskiviikkona.

Tilanne sote-henkilöstön saatavuuden suhteen vaikeutuu entisestään lähivuosina.

VM:n laatima kuvio näyttää, miten tarvittavan sote-henkilöstön määrä kasvaa dramaattisesti palvelutarpeen kasvun ja eläköitymisten vuoksi lähivuosina.

Sote-alalle tarvitaan 2030-luvun alkuun mennessä yhteensä 101 000 uutta työntekijää, josta 25 000 johtuu palvelutarpeen kasvusta ja 76 000 eläköitymisistä. Arvio ei sisällä tehtävämuutoksia tai uusia tehtäviä.

Kuvaajassa näkyy suuntaa-antava arvio sote-alan henkilöstön tarpeen kehityksestä. Lähde: Valtiovarainministeriö ja Keva

Näin vuokratyön kustannukset kasvavat

Kun hyvinvointialueet eivät saa palkattua virkahenkilöstöä, ne joutuvat ostamaan kalliimpaa vuokratyövoimaa saadakseen toteutettua kansalaisten tarvitsemat palvelut lain edellyttämällä tavalla.

Vuokratyön käyttö ja siitä aiheutuneet kustannukset ovat kasvaneet VM:n mukaan voimakkaasti etenkin iäkkäiden palveluissa (56 prosenttia) ja vammaisten henkilöiden palveluissa (64 prosenttia).

Myös erikoissairaanhoidossa vuokratyön aiheuttamat kustannukset ovat nousseet merkittävästi, 16 prosenttia vuosina 2021–2022.

Vuokratyön käyttö ja sen kustannukset ovat jatkaneet kasvuaan tänä vuonna, mutta niitä ei ole mukana VM:n kuviossa.

Vuokratyön kasvu on ollut suurinta iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden palveluissa vuosina 2021–2022. Lähde: Valtiovarainministeriö

Taustalla hoitajamitoitus

Valtiovarainministeriön kansliapäällikön Juha Majasen mukaan iäkkäiden palveluiden korostumista vuokratyön käytön kasvussa selittävät muun muassa kiristyneet mitoitukset ja vaatimukset.

Vanhusten ympärivuorokautiseen hoivaan tuli viime kaudella sitova mitoitus, joka kiristyi asteittain. Nyt mitoitus on 0,65 työntekijää vanhusta kohden.

Hoitohenkilöstöä on jouduttu vuokraamaan entistä enemmän, jotta kireämpiin lain velvoitteisiin päästäisiin.

Majasen mukaan sinänsä hyvää tarkoittavat mitoitukset jäykistävät aika paljon hyvinvointialueiden mahdollisuuksia päättää, miten rajalliset resurssit on tarkoituksenmukaisinta kullakin alueella käyttää ihmisten palveluiden turvaamiseksi.

Palveluntarve kasvaa

Suomen väestö vanhenee vauhdilla, ja yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa voimakkaasti tulevina vuosikymmeninä.

Tämä tarkoittaa, että myös palveluiden tarve ja sote-palveluiden järjestämiseen tarvittavan rahan määrä kasvaa voimakkaasti.

Samalla verotuloja tuovan työikäisen väestön määrä laskee, mikä hankaloittaa palveluiden rahoittamista.

Yli 75-vuotiaiden osuus Suomen väestöstä kasvaa merkittävästi lähivuosikymmeninä. Lähde: Valtiovarainministeriö ja Tilastokeskus

Pitkäaikaishoivan ja terveydenhuollon kustannukset nousevat vauhdilla sen mukaan, mitä vanhemmasta ihmisestä on kyse. Tätä VM:n laatima kuvio havainnollistaa.

Mitä iäkkäämmäksi ihminen elää, sitä enemmän aiheutuu pitkäaikaishoivan ja terveydenhuollon menoja. Lähde: Valtiovarainministeriö, STM:n kehittämä SOME-malli

Paljon hyvinvointialueiden harteilla

Petteri Orpon (kok) hallitus tavoittelee sote-sektorilta yhteensä 1,4 miljardin euron säästöjä. Tästä noin 500 miljoonaa on tarkoitus saada kasaan mitoituksia ja vaatimuksia höllentämällä.

Esimerkiksi vanhusten ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoitus pidetään 0,65:ssä, kun se oli tarkoitus kiristyä 0,7:ään, ja perusterveydenhuollon kiireettömän hoidon hoitotakuu pidetään kahdessa viikossa, kun sen oli tarkoitus kiristyä viikkoon.

Noin 900 miljoonan euron säästöt pitäisi saada aikaan hyvinvointialueiden omilla säästö- ja tuottavuustoimilla.

– Kyllä pelottavan suuri määrä hallituksen julkisen talouden vakauttamisen tavoitteesta lepää hyvinvointialueiden oman toiminnan tehostamisen varassa, Majanen sanoi keskiviikkona.

Majanen pitää kuitenkin hyvinvointialueiden tuottavuusohjelmia uskottavina, vaikka hän muistuttikin, ettei kipeiden päätösten toteuttaminen ole alueille helppoa.

Majanen korosti, että siksi VM:n ohjausta vahvistetaan ja alueiden kustannusten hillinnän tavoitteiden toteutumista seurataan tarkasti. Hän lupaa, että ministeriö on valmis tukemaan hyvinvointialueita kaikin tavoin välttämättömissä uudistuksissa.

– On totta, että aika monta asiaa pitää loksahtaa kohdalleen, että päästään maaliin, Majanen toteaa hallituksen säästötavoitteista.

Hyvinvointialueiden menot kasvavat voimakkaasti lähivuosina hallituksen tavoittelemista säästöistä huolimatta. Lähde: Valtiovarainministeriö

Näin henkilöstöpulaa pyritään ratkomaan

Sanna Marinin (sd) hallitus ryhtyi valmistelemaan sote-alan henkilöstöpulan ratkaisemiseksi keinoja vasta marraskuussa 2021. Orpon hallitus jatkaa edellisen hallituksen työtä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) johtamalla Hyvän työn ohjelmalla.

Valtiovarainministeriö luottaa siihen, että STM:n valmistelema ohjelma tuo toimivia lääkkeitä henkilöstön saatavuusongelmiin.

Nyt valmisteltavat toimet liittyvät koulutusmääriin ja koulutuksen sisältöihin, kansainväliseen rekrytointiin, työnjaon uudistamiseen, teknologisten ratkaisujen hyödyntämiseen sekä työssä jaksamisen ja hyvän työn edellytysten parantamiseen.

Vuokratyövoiman käytön vähentämiseen valmistellaan nopeammin vaikuttavia keinoja Majasen mukaan verkostoyhteistyöllä, jossa mukana ovat VM, STM, sisäministeriö ja hyvinvointialueet.

VM:n muutosjohtaja Ville-Veikko Ahonen huomautti, että vuokralääkäreitä ja -hoitajia käytetään eniten hyvinvointialueiden reuna-alueilla. Hän uskoo, että hyvinvointialueiden suunnitelmat supistaa palveluverkkoaan helpottavat tältä osin henkilöstön saatavuusongelmia.

Sairaalaverkkoon supistuksia

STM:ssä on myös käynnissä selvitys erikoissairaanhoidon sairaaloista ja päivystyksistä. STM:n mukaan ympärivuorokautisia päivystys- ja varallaolorinkejä on pystyttävä vähentämään, jotta sote-henkilöstöä riittäisi.

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps) sanoi HS:lle, ettei aikeissa ole sulkea sairaaloita, vaan selvittää, mitä erikoissairaanhoidon palveluita keskitetään. Esimerkiksi lonkkaleikkauksia voitaisiin tehdä harvemmissa sairaaloissa.

Majasen mukaan hallitus myös kuulee työmarkkinaosapuolia siitä, mitä sote-alan palkkaukselle voitaisiin tehdä alan vetovoiman parantamiseksi.

Palkkaharmonisaatio, eli laista tuleva edellytys palkkojen yhdenmukaistamisesta, hankaloittaa hyvinvointialueiden mahdollisuuksia kilpailla työntekijöistä palkoilla.

Mikäli hyvinvointialue tarjoaisi esimerkiksi yhdelle silmälääkärille 50 000 euron kuukausipalkkaa, voisivat muut virassa olevat erikoislääkärit perustellusti vaatia yhtä suurta palkkaa.

Näistä säästetään

Keskeisenä keinona säästöjen saamiseksi hyvinvointialueilla on digitaalisten palveluiden lisääminen ja painopisteen siirtäminen kalliimmasta erikoissairaanhoidosta perustasolle. Osalla alueista on käynnissä yt-neuvotteluja esimerkiksi tukihenkilöstöä ja hallintoa koskien.

Myös palveluverkkoa supistetaan, mikä tarkoittaa käytännössä terveyskeskusten sulkemista tai niistä saatavien palveluiden tai aukioloaikojen pienentämistä.

Alueet hakevat säästöjä myös ostopalveluiden ja vuokratyövoiman käytön vähentämisestä sekä kiinteistösopimusten irtisanomisesta.

Iltalehden kyselyssä hyvinvointialueet kertoivat myös vähentävänsä vanhusten ympärivuorokautisen hoivan paikkoja suhteessa palvelutarpeen kasvuun, jota väestön ikääntymisestä seuraa.


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”