Main ContentPlaceholder
Kauppaneuvos Kyösti Kakkonen on käyttänyt miljoonia euroja taideostoihin ja maksaa mieluusti arkea helpottavista palveluista. Mihin tahansa ei miljonäärikään rahojaan hassaa: ”Autoni ostan aina käytettyinä.”
Heini Riitahuhdan tilaustyö Kukonlaulu ehti juuri valmistua Collection Kakkonen -näyttelyn avajaisiin. Vaihtuva näyttely pysyy Emmassa seuraavat vuodet. Kuva: Ninna Lindström
Tanja Hakamo
Toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen on tottunut puhumaan tv-kameroille ja yleisöille, palkollisille, pankkiireille sekä valtion päämiehille – hänen verkostonsa on sellainen, että presidentin rouvankin hän mainitsee ohimennen etunimellä.
Silti jotain erityisen herkkää on tässä kohtaamisessa espoolaisen taidemuseon tuulikaapissa, missä kaksi ventovierasta naista tarttuu Kyöstiä hihansuusta esittääkseen palautetta.
Naiset ovat vaikuttuneita näyttelystä, joka on koottu Kakkosen omistamista kotimaisista lasi- ja keramiikkateoksista. Niitä varten museoon rakennettiin kokonaan oma osastonsa.
Spontaani, henkilökohtainen palaute ei ole tavallista suomalaisille ylipäätään eikä liioin Kyöstille. Sen edessä hänen poskilleen nousee kaino puna. Museokierroksella osa vieraista haluaa yhteiskuvaan ja kiitoksia tulee lisää.
– Tämä kyllä tuntuu todella hyvältä, hän myhäilee myöhemmin kahvikupin äärellä.
Kauppaneuvos Kyösti Kakkonen, 66, on yhdistelmä joensuulaista maatilan poikaa, monimiljonääriä, halpakauppiasta, kokenutta sijoittajaa ja syvästi isänmaallista taidekeräilijää. Taidemuseo Emman vaihtuvaan näyttelyyn valikoidut teokset, rapiat 600 esinettä, ovat hänen henkilökohtaista omaisuuttaan ja vain murto-osa Kakkosen 10 000 teoksen kokoelmasta. Sen rahallisesta arvosta hän puhuu ympäripyöreästi ja vähän vaivautuneena mutta sen kulttuurillisesta merkityksestä pulppuavalla intohimolla.
”
Jos raadollisesti ajatellaan, onhan se aikamoinen rahareikä.
– Taidekeräily voi toki olla myös sijoitusmuoto, mutta minulle se on satsaamista suomalaiseen kulttuuriin. Isänmaallisena tyyppinä olen halunnut torpata kansallisen perintömme karkaamista ulkomaille ja toisaalta haalinut sitä maailmalta takaisin Suomeen, Kyösti sanoo.
– Ja jos raadollisesti ajatellaan, onhan se aikamoinen rahareikä.
Kakkosella on kuitenkin ollut siihen varaa. Vauraus on kasvanut kehityksen tuloksena. Hän perusti ensimmäisen yrityksensä veljensä Karin kanssa jo opiskelijana ja on nykyään mukana useissa kymmenissä niin pörssilistatuissa firmoissa kuin pienissä kasvuyrityksissä. Tunnetuin rooli oli nykymuotoisen Tokmanni-ketjun aiempana pääomistajana ja toimitusjohtajana vuoteen 2009. Noista 20 vuodestaan konsernijohtajana ja 3000 ihmisen työllistäjänä Kakkonen itse puhuu lempeästi ”Tokmannin setänä”.
– Lapsuudenkodissamme Pohjois-Karjalassa ei juuri puhuttu rahasta tai patistettu rikastumaan, mutta työhön ja ahkeruuteen kyllä. Maaseutukylässä vauraus oli lähinnä sukutiloja ja -taloja, ja se mitattiin lehminä ja hehtaareina, Kyösti kertoo.
– Perheet olivat siellä sosiaalisesti yhdenvertaisia. Lapset eivät tunteneet alemmuutta erimerkkisistä farkuista, kun kaikilla oli kotikutoiset vaatteet. Meilläkin kehrättiin ja värkättiin kaikenlaista ryijyä.
”
En usko, että vaurauteen voi päästä pyrkyryydellä.
Vauraus on Kyöstin mukaan tullut kuvioihin vasta vuosien saatossa ja monen asian summana. Siihen on tarvittu sattumaa, hyviä liikeideoita ja päätöksiä, rohkeutta sekä sinnikkyyttä.
– Olen ylpeä siitä, että olen päässyt tähän elämäntilanteeseen omalla työlläni. Kun isämme kuoli 1985, me kaksi vanhinta veljeä luovuimme perinnöstä neljän nuoremman veljemme hyväksi, hän sanoo.
– En usko, että vaurauteen voi pyrkyryydellä edes päästä.
Kyösti Kakkosen taidekokoelmasta kiertää eri kokoonpanoja näyttelyissä maailmalla, parhaillaan muun muassa Japanissa. ”Sinne on kolmelle vuodelle sovittuna 11 erillistä näyttelyä. Jokunen täytyy käydä itse avaamassa.” Kuva: Ninna Lindstrom
Kyöstin toinen koti on edelleen nuoruudenseuduilla Joensuussa, Pyhäselän rannalla, Muloniemessä. Siellä arkea pyörittää taloudenhoitaja.
Toinen koti on puoliso, pääomasijoittaja Julianna Borsosin kanssa Helsingin Bulevardilla, 1800-luvun arvokiinteistössä, jonka Kyösti osti vuonna 2010. Kerrostaloon rakennutettiin silloin 20 asuntoa, joista suurimmassa Kyösti ja Julianna asuvat. Sen noin 600 neliön ja kahden kerroksen huushollaamisessa auttaa viikottain siivooja.
MAANANTAI
Eläinlääkäri 50 €
Ruoka- ja luontaistuoteostoksia 212 €
Ruokaostoksia 169 €
”Meidän Piki-koiramme, chihuahua, on vaimoni silmäterä. Sen hoitoon liittyy ainoa yhteinen rahasääntömme: koska Julianna halusi koiran, hän maksaa kaikki siihen liittyvät kustannukset – ja on sen kunniakkaasti tehnytkin. Koiran pitäminen maksaa aika paljon. Nyt eläintohtorilla taisi käydä kissamme, koska maksu on mennyt minun tililtäni. Kissamme asuu Joensuun-kodissa.
Juliannan kanssa emme ole ikinä kinanneet rahasta tai väitelleet, kumman vuoro on maksaa jotakin. Meillä on omat tilit ja omat tarpeemme. Kaupassa käy se, joka ennättää, ja jos käymme ravintolassa, Julianna voi tarjota yhtä hyvin kuin minäkin. Se on nykyaikaa. Julianna on akateeminen tohtorinainen ja fiksu sijoitusalan yrittäjä ja ammattilainen.
Työnjako on mennyt luontevasti niin, että Julianna vastaa Helsingin-kodin kuluista ja minä maksan Muloniemen-kotiin liittyvät kulut. Helsingin-kotia siivoava filippiiniläinen Sarina alkoi työskennellä Juliannalle jo 15 vuotta sitten.”
TIISTAI
”Suhteeni rahaan on pragmaattinen, raha on työväline ja summat ovat numeroita. Omistamiini tuotteisiin ei liity statussymboleja tai prameilua, ja ostan autonikin aina käytettyinä.
Taiteen keräilyä ajattelen kulttuuriperinnön säilyttämisenä sekä investointina tulevaan. Teosten ostamiseen pätee sama periaate kuin osakkeisiinkin: hyvä ostos palkitsee ajallaan. Joskus ostohetkellä olen miettinyt korkeaa hintaa ja että maksanko sittenkin liikaa, mutta jos on kyse laadukkaasta taiteesta, aika kyllä halventaa ostohintaa. Yksi tällainen uniikki master piece on Birger Kaipiaisen Helmilintu, jonka hankin yli 20 vuotta sitten. Minulle se on edelleen yksi läheisimmistä teoksistani.
”
Taisin maksaa teoksesta satatuhatta euroa.
Oiva Toikan tuotannosta minulle merkittävin on hänen teoksensa Lasimetsä. Niitä on kaksi kappaletta, ja toisen sain ostettua itselleni 15 vuotta sitten Toikan vielä eläessä. Kauppoja edelsivät pitkät neuvottelut, ja taisin maksaa siitä satatuhatta euroa. Joistakin töistä pitää maksaa ihan kunnolla.
Tälle viikolle osui poikkeuksellisen paljon taideostoja, kun hankin myös uuden tilaustyön Heini Riitahuhdalta. Hän onnistui toteuttamaan toiveeni reliefistä, jonka aiheissa näkyvät kirkko isoine ruusuikkunoineen, kukko ja hääpari.”
KESKIVIIKKO
Luostariviskitynnyri 4 960 €
Queen meets the King -konsertti 16 €
Viipurin lauluveikkojen konsertti 25 €
Syraks-Ordenin jäsenmaksu 10 €
”Syyrakin ritarikunnan jäsenyys on minulle kunnia-asia. Ville Vallgrenin perustaman taideseuran historia ulottuu 1930-luvulle, ja porukkaan on kuulunut muun muassa Akseli Gallén-Kallela. Olen myös Suomen taideakatemian kunniajäsen.
”
Hankimme Valamosta viskitynnyrin.
Kolmen ystäväni kanssa hankimme Valamon viinitilan tislaamosta oman nimikkoviskitynnyrin. Juoman pitää kypsyä vähintään viisi vuotta, mutta viskiä on tynnyrissään 200 litraa, joten siitä riittää iloa vielä pitkäksi aikaa.
Kävimme parissa konsertissa, joista Viipurin lauluveikoilla on pitkät perinteet ja taas Espoon musiikkiopiston puhallinorkesteri Enpossa soittaa nuorta väkeä. Juliannan kummiperheen lapsi esiintyi, ja halusimme tukea toimintaa.
”Minulle vauraus on vastuuta isosta leiviskästä, jonka sallimus on antanut hoidettavakseni. Sillä pitää luoda työpaikkoja, mahdollisuuksia ja hyvinvointia myös muille”, Kyösti Kakkonen sanoo. Kuva: Ninna Lindstrom
Ajattelen, että vauraus merkitsee vastuullisuutta ja mahdollistamista. Ei saa olla itsekäs ja ahne, vaan hyvä pitää laittaa kiertämään. Siksi osallistun soppatykkitoimintaan, kulttuurikinkereihin ja urheilutilaisuuksiin. Näyttää siltä, että luonto antaa takaisin enemmän kuin koen itse satsanneeni. Tulee hyvä mieli, kun tiedän tehneeni jotain lähimmäisen hyväksi.
Siitä nyt Espoon taidenäyttelyssänikin on kyse: teokset pääsevät kaikkien nähtäviksi ja koettaviksi.”
TORSTAI
”Ajelen Joensuuhun viikoittain, sillä siellä on myös yhtiömme hallintokeskus. Muloniemen-kodin arjesta vastaa kodinhoitaja, joka tuntee talon asiat paremmin kuin minä. Sama nainen on ollut apunani jo 26 vuotta ja on tuttu kuin perheenjäsen.
Taloudellinen menestys on mahdollistanut sen, että voin käyttää palveluita ja samalla työllistää muita. Arvostan arjen sujuvuutta ja sitä, että voin käyttää aikani siihen, minkä parhaiten osaan. Onhan se nyt mahtavaa, kun golfvälineet ovat aina lähtövalmiina ja puhtaat, silitetyt paidat ilmestyvät kuin taianomaisesti kaappiin. Nuorempana kaikki tuli siliteltyä itse.”
Kyösti tekee useimmat huutokauppaostoksensa netissä tai välimiehen kautta. Kuva: Ninna Lindstrom
PERJANTAI
Helsingin-kodin sähkölasku 1 271,64 €
Terveystutkimuksia 120 €
Kaksi Claritas-maljakkoa huutokaupasta 4 290 €
”Hankin lisää Sarpanevaa Turengin huutokaupasta. Olen vältellyt lähtemästä huutokilpaan paikan päälle, teen useimmat huutoni netissä tai käytän välimiestä livehuutokaupassa. En ilmaise etukäteen kiinnostustani, ja jos joku haluaa vedättää hintaa ylöspäin, tuumin helposti, että pitäkööt esineensä. Kokoelmani on sen verran laaja, ettei yksikään esine ole niin tärkeä, että se pitäisi saada hinnalla millä hyvänsä.
”
Sähkön hintaa olen kauhistellut, kuten muutkin.
Olen hyvin perillä teosten markkina-arvosta ja teen toisinaan hinta-arvioita vakuutusyhtiöillekin.
Sähkön hintaa olen kauhistellut, kuten muutkin. Tämä sähkölasku sisälsi kuukauden käyttösähkömme Bulevardilta, sen lämmityskulut ovat vielä erikseen. Minulla on sihteeri, joka huolehtii laskujen maksamisesta.”
Kyöstin mielestä kotimaisen taiteen keräilyssä on kyse isänmaallisuudesta. ”Olen halunnut torpata kansallisen perintömme karkaamista ulkomaille ja toisaalta haalinut sitä maailmalta takaisin Suomeen.” Kuva: Ninna Lindstrom
LAUANTAI
”Kävimme Juliannan kanssa Stockmannilla ostoksilla ja illalla söimme ystävien kanssa ravintola Savoyssa pitkän juhlaillallisen sopivine viineineen. Minä tarjosin vaimolle, ja muut maksoivat omat laskunsa – se on ihan nykyaikaa. Yrityslounailla tulee useammin tarjottua vieraille.
Kaupan alan yrittäjänä seurasin vuosikymmenet läheltä suomalaisten kulutustottumuksia. Kauppa pystyy tarkkaan profiloimaan, kuka tarvitsee mitäkin. Me suomalaiset olemme aikamoisia tarjoushaukkoja, se on ollut kulttuurissamme aina. Halpa Juhla Mokka ja konvehdit saavat meidät ajamaan kymmeniä kilometrejä, vaikka oikeasti siinä ei ole mitään järkeä.
”
Meidän krokotiililogossa häntä osoitti alaspäin.
Kansakunnan itsetunto näkyy suoraan kulutuskäyttäytymisessä. Aiemmin, kun itsetuntomme oli vähän heikko, pidettiin nolona käydä halpakaupoissa ja yhteiskunnallista statusta todistaakseen piti olla Bossin tai Lacosten paita.
Sitten henki muuttui, ja kuluttajista tuli selvästi hintatietoisempia ja valveutuneempia. Kansa huomasi, että laatua saa halvemmallakin. Meilläkin myytiin krokotiilipaitoja, jotka tulivat samasta tehtaasta ja joissa oli yhtä paljon puuvillaa kuin kalliilla merkillä. Meidän krokotiililogossa häntä vain osoitti alaspäin ja hintaa oli puolet vähemmän.
Nykyään halpamerkin valinta voi olla jopa protesti kansainvälisiä merkkejä vastaan. Toki myös aika pakottaa tarkkuuteen, arjen eläminen on aika kallista.”
SUNNUNTAI
Ruoka- ja samppanjaostoksia 969 €
Teatteriliput 59 €
Luontaistuotteita 228 €
”Muloniemessä kodinhoitaja vastaa ruokahuollosta ja siitä, että sopiviin tilanteisiin on aina samppanjaa. Juomme yleensä Ruinartea, joka maksaa noin 65 euroa pullo.
”
Muloniemessä kodinhoitaja valmistaa illallisen.
Meillä syödään paljon kalaa, kasviksia, juureksia, hedelmiä ja myös lihaa. Nyt pakastimessa on 40 litraa mustikoita ja 30 kiloa itse kaadetun hirven lihaa. Se on niin luomua, että eikös se ole melkein puolivihannes? Tykkään graavilohesta, suolasiiasta, kaalikääryleistä ja lihakukosta, ja välillä maistuu kunnon sisäfilee. Muloniemessä kodinhoitaja valmistaa myös illallisen, eikä meillä syödä puolivillaisia eineksiä. Helsingissä meillä on upea italialainen keittiö, jossa kokkaamme mielellämme yhdessä.
Kun lomailimme Mauritiuksella kolme vuotta sitten, huomasin olevani vähän rapakunnossa ja päätin aloittaa kuntokuurin. Nykyään voimistelen aamuisin ja pyrin kävelemään 12 000 askelta päivittäin. Käyn säännöllisesti hierojalla Joensuussa ja luontaishoidoissa Globulissa Helsingissä.
Pyrin syömään terveellisesti ja olen perehtynyt vitamiineihin sekä erilaisiin lisäravinteisiin. Kodinhoitaja pitää huolen, että niitä on saatavilla. Syön päivittäin kaurakuituja sekä aloe vera -juomaa ja ryhmissä ajoittain ubikinonia, valkosipulikapseleita, karoteenia, Kal-Magia, flavonoideja, seleeniä, metyylikobalamiinia, maitohappobakteeria sekä A-, C- ja B12-vitamiineja. Jaksaminen, kunto ja notkeus ovat kohentuneet – tässähän aivan nuortuu.”
Viikon menot yhteensä 82 902,64 €
RAHAMOKA? Sijoittajana koin kunnon tyrimisen Skopin osakeannissa vuonna 1988. Ostin osakkeita miljoonalla markalla, mutta niiden arvo pysyi merkintäkurssissa vain pari päivää, kunnes romahti. Menetin miljoonan ja sain osakekirjoista kalliit tapettipaperit. Otan kohtuullisia riskejä, mutta tuo kyllä kävi kaaliin. Mielestäni se oli epäeettinen toimi, jossa sijoittajia huijattiin viimeisen päälle eikä veijareita saatettu riittävään vastuuseen. Nykyisellä valvonnalla tuollaista puhallusta ei Suomessa pystyisi enää toteuttamaan.
MISTÄ PIHISTÄT? Olen rahankäytössä tarkka ja ostan sellaista, mikä säilyttää arvonsa, varsinkin kiinteistöissä ja taiteessa. Käyttövälineissä on tyhmää tuhlailla, eikä esimerkiksi autoa ole mitään järkeä hankkia uutena. Omani ostan aina esittelyautoina tai suunnilleen 20 000 kilometriä ajettuina. Meillä on hybridi Audi Q7 sekä Bentley, jolla on mukava ajaa.
MITÄ OPETTAISIT NUORILLE RAHASTA? Edesmennyt vaimoni oli tarkka rahankäytöstä, ja meillä kahden tyttäreni viikkorahoista pidettiin kirjaa. Olen yrittänyt opettaa vastuullisuutta ja sitä, ettei kalevalaista rahapuuta saati itsestäänselvyyksiä ole olemassa. Taloudessa ei koskaan pidä elää kuin viimeistä päivää. Jo presidentti Paasikivi sanoi: ”Talous tarkka, vakaa markka.”
MITEN SIJOITAT? Isoimmat omaisuuseräni ovat kiinteistöjä. Investoin kohtuullisella riskillä yhtiöihin, joka tähtäävät kasvuun ja joiden liikeideoissa tunnistan kantavuutta. Suomalaisten pitäisi tarttua rohkeammin innovatiivisuuteen – pelkuruus on ikävä kansantauti. Jos jokin sijoitus menee pieleen, muistelen tuttavan lausahdusta Monacossa epäonnisen casinoillan jälkeen: ”Rahat meni, mutta rahantekotaito on tallella.”
MITEN VIHREÄT ARVOT NÄKYVÄT RAHANKÄYTÖSSÄSI? Olen muun muassa sijoittanut biopolttojalostamoon ja iloitsen tekstiilisellun kehityksestä. Vihreä siirtymä pitää tehdä niin, ettei Suomi ammu itseään jalkaan kansainvälisessä kilpailukyvyssään ja ettei kuluttajille ja yrityksille aiheuteta liikaa painetta.
Kyösti Kakkonen
66-vuotias kauppaneuvos, toimitusjohtaja, mesenaatti ja Unkarin kunniakonsuli asuu Helsingissä ja Joensuussa vaimonsa, pääomasijoittaja Julianna Borsosin kanssa.
Kaksi aikuista lasta.
Tokmanni-ketjun toinen perustaja ja Kakkonen-yhtiöiden omistaja.
Kakkonen collection -näyttely taidemuseo EMMAssa. Taidekeräilijä omistaa myös mittavan ryijykokoelman, ja yrityksen nimissä on grafiikkakokoelma Tampereen Himmelblaulla.
Kunnostanut Haapaveden rannalla sijaitsevaa Rauhalinnaa yli 10 miljoonalla eurolla.