Depeche Moden Memento Mori -levyä ei ole tehty muistoalbumiksi viime vuonna kuolleelle Andy Fletcherille, mutta surua ja menetyksen tunnetta albumi onnistuu silti hienosti kuvaamaan.
Martin Gore (vas.) ja Dave Gahan ovat kaksi Depeche Mode -yhtyeen jäljellä olevaa jäsentä Andy Fletcherin kuoleman jälkeen. Kuva: John Macdougall / AFP
Juuso Määttänen HS
Rock / Albumi
Depeche Mode: Memento Mori. Columbia Records. ★★★★
Viime vuoden toukokuussa olisi ollut vaikea uskoa, että elektronisen musiikin klassikkoyhtye Depeche Mode julkaisee alle vuoden sisällä parhaan levynsä pitkään aikaan, ehkä jopa parhaan tällä vuosituhannella.
Yhtyeen perustajajäsen Andy ”Fletch” Fletcher kuoli aortan repeämään 26. toukokuuta 2022. Hän oli kuollessaan 60-vuotias.
Kosketinsoittaja Fletcher ei koskaan ollut merkittävässä roolissa yhtyeen musiikillisen tuotannon osalta. Siitä päävastuun ovat kantaneet lauluntekijä Martin Gore ja laulusolisti Dave Gahan siitä lähtien, kun perustajajäsen Vince Clarke jätti yhtyeen debyyttialbumi Speak & Spellin ilmestymisen jälkeen vuonna 1981.
Fletcher oli silti yhtyeen toimintakyvyn kannalta kriittinen palanen. Hänet tunnettiin henkilönä, joka sovitteli Goren ja Gahanin erimielisyyksiä sekä hoiti managerin, taloudenhoitajan ja puhemiehen tehtäviä.
Fletcherin yhtäkkinen kuolema olisi voinut johtaa Depeche Moden loppuun. Varsinkin kun yhtyeen edellisen Spirit-albumin teko oli ajanut Goren ja Gahanin rajuihin erimielisyyksiin. Gahan ei ollut varma, haluaisiko tehdä enää yhtäkään Depeche Mode -albumia Spiritin jälkeen.
Erottamisen sijaan Fletcherin kuolema yhdisti Goren ja Gahanin uudella tavalla. Tuoreessa The New York Timesin haastattelussa kaksikko kertoo, miten ovat yhteisen ystävän kuoleman jälkeen löytäneet myös keskenään aivan erilaisen yhteyden.
Vaikka nyt julkaistun levyn latinankielinen lausahdus kääntyy suomeksi muotoon ”muista kuolevaisuutesi”, ei Fletcherin kuolema ole pääsyy siihen, miltä levy kuulostaa. Selvää silti on, että Fletcherin kuolema vaikuttaa siihen, miten albumia tulkitaan.
Kun Gahan ja Gore ilmoittivat uudesta levystä ja myös Suomeen elokuussa ulottuvasta kiertueesta, tekivät he samalla selväksi, että levyn kappaleita oli alettu kirjoittaa jo 2020-luvun alussa.
Gore on kirjoittanut jälleen suurimman osan biiseistä – tosin tällä kertaa neljä levyn biiseistä on tehty yhdessä The Psychedelic Furs -yhtyeen solistina tunnetun Richard Butlerin kanssa. Gahan on ollut vastuussa kahdesta levyn kappaleista.
Myös yksi Goren ja Gahanin yhteistuotos, nimeltään Wagging Tongue, on levyllä. Se on vasta toinen laatuaan koko Depeche Moden historiassa, ja levyn kakkoskappaleena se kuulostaa ilahduttavalta pateettisen My Cosmos Is Mine -avauskappaleen jälkeen.
Goren mukaan pääinnoittajina levyn synkille, kuolemanläheisille teemoille olivat koronapandemia ja oman kuolevaisuuden havaitseminen. Sitä hän oli alkanut miettiä täytettyään 60 vuotta.
”Minua ei haitannut täyttää 59 eikä mikään muu ikä sitä ennen. Mutta 60 iski lujaa”, Gore sanoi HS:n haastattelussa viime syksynä.
Depeche Mode on olemassaolonsa aikana julkaissut sellaisia hittejä kuin Personal Jesus, Enjoy the Silence ja Just Can't Get Enough. 2000-luvulla vastaavat suurkappaleet ovat puuttuneet.
Memento Moria edeltäneet albumit ovat olleet tasaisen varmoja suorituksia. Sävellykset ovat olleet päteviä ja Gahanin ääni on kannatellut kappaleita. Suurempi yllättävyys tai innostuneisuus on yhtyeen tuotannosta puuttunut pidemmän aikaa.
The New York Timesin haastattelussa Gore sanoi, että ”kukaan Depeche Mode -vaiheen elämässään läpi käynyt ei kasva siitä täysin ulos”. Ehkä niin, mutta on vaikea kuvitella, että yhtyeen muutamat edelliset albumit olisivat onnistuneet saavuttamaan bändille mainittavasti uutta yleisöä.
Ei Memento Morikaan sitä todennäköisesti kovin paljoa tee, koska albumi on tuttua elektronista rockia. Nykyisten listatrendien mukaiseksi sitä ei voi väittää.
Erityisesti sanoituksiltaan levyn kappaleet onnistuvat kuitenkin poikkeuksellisen hienosti kuvaamaan menetystä mutta samalla myös tiettyä toiveikkuutta surun keskellä.
Ghosts Again on erinomainen herkistelykappale, juuri sellainen todellisen hitin oloinen singlejulkaisu, jollaisia bändiltä ei ole vuosikausiin kuultu. Vastaavasti Soul With Me kasvaa neljän minuutin aikana hienoksi, jopa hartaaksi balladiksi. Sen jälkeen kuultava erikoinen Caroline’s Monkey tarjoaa toimivan tunnelmanvaihdoksen.
Voimakasta sointia Gore ja Gahan tarjoavat erityisesti tuntuvaan bassoon luottavalla People Are Good -kappaleella ja ytimekkään kitarariffin varaan rakennetulla Never Let Me Go -kappaleella. Molempien kappaleiden nimet ovat selviä viittauksia yhtyeen klassikkobiiseihin People Are People ja Never Let Me Down Again.
Vaikka Memento Mori ei ehkä sisälläkään yhtään tällaista, vielä 40 vuoden päästä yhtä antaumuksella muisteltavaa täysosumaa, on se rockalbumina vahva kokonaisuus. Ennen kaikkea se on hieno osoitus siitä, miten odottamaton vaikeus on tuonut Goresta ja Gahanista esille uuden innon musiikin tekemiseen.