Jarmo Huhtanen HS
Puolustusvoimain entinen komentaja Ari Puheloinen sanoo sen nyt ääneen: Jyrki Kataisen (kok) hallitus leikkasi Puolustusvoimien resursseja liikaa.
”Puolustusvoimien koon määritti yksiselitteisesti raha”, hän sanoo.
”Leikkaukset olivat liian isoja ja ne leikkasivat puolustuskyvyn liian alas.”
Puheloinen viittaa puolustusvoimauudistukseksi kutsuttuun suureen säästöohjelmaan, joka leikkasi kymmenen prosenttia Puolustusvoimien rahoituksesta vuosina 2012–2015.
Puhel oisen mukaan vuoden 2009 valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa tehtiin oikeita päätelmiä siitä, mihin Suomen turvallisuusympäristö oli kehittymässä ja mitä Suomen puolustuskyvylle pitää tehdä.
”Kun siinä linjattiin, että puolustuskykyä pitää korjata ylöspäin, sillä oli selvä osoite. Tarkoitus oli rahoituksen lisäyksellä saattaa ajan tasalle kolmen alueellisen prikaatin varustus. Kun rahaa ei tullut, ne kolme alueellista prikaatia poistettiin sodan ajan kokoonpanosta.”
Kataisen hallitus tajusi, että supistuksissa liikutaan riskirajoilla. Puheloinen sanoo, että se siirsi puolustuskyvyn palauttamisen seuraavien hallitusten kontolle, mutta sitä ei 2010-luvulla todellisuudessa tapahtunut.
Etäinen. Pragmaattinen. Yksinäinen susi.
Kaikilla näillä sanoilla on kuvattu kenraali Ari Puheloista, joka toimi Puolustusvoimien komentajana vuosina 2009–2014.
Puheloinen on pitänyt julkisuudessa matalaa profiilia. Sen jälkeen kun hän jäi eläkkeelle, viestimet toisensa jälkeen ovat kärttäneet häneltä kommentteja – turhaan.
Puheloisen mielipide kiinnostaa nyt poikkeuksellisen paljon, koska hän tuntee Venäjän, venäjän kielen ja on kiinnostunut Venäjästä. Taustansa vuoksi Puheloisen sanomisilla olisi näinä aikoina paljon painoa mutta kenraalin linja on pitänyt.
Siksi olikin yllätys, kun tuli tieto, että Puheloinen on kirjoittanut kirjan. Sotilas ja työmies – muistikuvia ja mietteitä -kirja (Otava) julkaistaan tällä viikolla.
”Ei minulla ole mitään sellaista henkeä, että pitäisi jälkeenpäin jotenkin kielteisesti muistella. Olen halunnut ottaa asiat esille siinä mielessä, jos nähdään tarpeelliseksi ottaa oppia menneestä. Voisi olla hyötyä, että joku sanoo ne”, Puheloinen sanoo.
Mikä on saanut kenraalin vaikenemaan tähän asti?
”Kun lähdin reserviin, päätin, etten lähde esiintymään julkisuudessa. Haluan jättää seuraajilleni täyden työrauhan”, Puheloinen vastaa.
”Olen puolihuumorillani sanonut, että vaikka menisin jonnekin puhumaan muikun kalastuksesta, on varmaa, etteivät kysymykset kohdistuisi muikun kalastukseen vaan asioihin, joista seuraajani vastaa.”
Edelleenkään hän ei kommentoi esimerkiksi sitä, miten Suomea pitäisi puolustaa. Raja kulkee siinä.
Puheloinen palveli majurina apulaissotilasasiamiehenä Suomen suurlähetystössä Moskovassa vuosina 1986–1990. Kuvassa hän keskustelee Neuvostoliitonstrategisten ohjusjoukkojen komentajan armeijankenraali Juri Maksimovin kanssa. Kuva: Ari Puheloisen kuvakokoelma
Puheloinen sotilasuran huippuvaiheeseen 2000-luvun alkuun sattui kaksi suurta Puol ustusvoimien uudistusta, joissa hänellä oli keskeinen rooli.
Toinen oli Maavoimien luominen omaksi puolustushaarakseen ja toinen puolustusvoimauudistus.
Puheloinen jääkin historiaan komentajana, joka joutui vetämään läpi Kataisen hallituksen määräämän Puolustusvoimien suuren säästöohjelman. Siinä supistettiin sota-ajan joukkojen määrää ja rauhan ajan rakenteita pienennettiin merkittävästi.
Puheloinen kirjoittaa, että säästöohjelman jälkeen Suomen ”sotilaallinen suorituskyky heikkeni mitä kouriintuntuvimmalla tavalla”.
”Sodan ajan joukkojen määrä jouduttiin supistamaan minimitasolle, sodan ajan Puolustusvoimien kaluston ja materiaalin hankinnan rahoitus leikkautui alle vaatimustason, ja normaaliolojen palkatun henkilöstön määrä väheni lähes sietorajalle.”
Puheloinen kirjoittaa, ettei hän ollut kuitenkaan pahoillaan siitä, että supistukset sattuivat hänen komentajakaudelleen. Hänen mukaansa olosuhteita ei voi valita, ei sodassakaan:
”On toimittava niissä puitteissa, jotka ympärillä ovat”, hän kirjoittaa. ”Se on sotilaan homma.”
Vaikka Puheloinen aloitti sotilasuransa rakuunana, hänen sanotaan olevan panssariupseeri tornista telaketjuihin asti. Hän toimikin urallaan Parolannummella sekä pataljoonan että prikaatin komentajana.
Kirjan kiinnostavaa antia onkin Puheloisen kertomus siitä, kuinka hänet lähetettiin loppuvuonna 1978 kolmen muun upseerin kanssa Neuvostoliiton asevoimiin pataljoonan komentajan koulutukseen.
Viiden kuukauden kurssissa kyse oli moottoroidusta jalkaväkipataljoonasta, mutta kurssilaisten annettiin ymmärtää, että johtaminen oli samanlaista myös panssarivaunupataljoonassa.
”Siinä pääsi tutustumaan venäläiseen ajattelutapaan, miten siellä taktiikassa asioita järkeillään ja järjestetään ja millaiset olivat opetusmenetelmät. Pidin sitä erittäin hyödyllisenä”, Puheloinen kertoo.
Kenraali Puheloinen Maavoimien harjoituksessa Rovajärvellä vuonna 2012. Kuva: Vesa Oja / HS
Mitä ajattelette Leopard-panssarivaunuista käydystä keskustelusta?
”On hyvä, että on alettu sisäistää, että yksittäinenkin panssarivaunu on järjestelmä. Panssari vaatii paljon ympärilleen. Kun monikansallisista lähtökohdista yritetään koota yhtenäistä kokonaisuutta, se tulee varmasti viemään aikaa”, Puheloinen sanoo.
Puheloinen kertoo miettineensä, mitkä ovat poliittisen ratkaisun löytämisen mahdollisuudet Ukrainan sodassa.
”Poliittinen ratkaisuhan tässä pitää tehdä. Nyt näyttää siltä, että ainoa tie poliittiseen ratkaisuun syntyy sotilaallisen ratkaisun kautta”, hän sanoo.
Sotilas ja työmies on kaksijakoinen teos.
Toisaalta siinä on elämäkerrallisia elementtejä Puheloisen nuoruudesta ja armeijaurasta. Toisaalta kirja on eläkkeellä olevan kenraalin fundeerausta ajankohtaisista asioista, kuten Venäjästä. Aineksia olisi ollut ehkä jopa kahteen kirjaan.
Kirja paljastaa äärimmäisen tunnollisen miehen. Eräs Puheloisen työtä läheltä seurannut sanookin, että Puheloinen ei ole koskaan ”ostanut halvalla mitään”.
Ahkeruus on luonteenpiirre, jota hän ei kirjassaan peittele. Se tulee esille niin nuoruuden työmies-Puheloisessa kuin nuoressa sotilas-Puheloisessa, joka hurjalla intohimolla aikaa ja vaivaa säästämättä pänttäsi venäjää jopa 12 tuntia päivässä.
Puheloinen pitää ilmiselvästi opiskelusta. Hän kertoo, että itsekseen opiskelu on ollut hänelle aina ominaista.
”Minun isäni tapasi joskus sanoa, että kun meidän Ari päättää jotain ruveta tekemään, niin ensimmäiseksi se ostaa sitä käsittelevän kirjan, sit se lukkoo sen ja sit se rupiaa sitä tekemään”, Puheloinen kertoo.
”Kirjoissa on viisaus.”
Puheloisesta sanotaan, ettei hän pyrkinyt Puolustusvoimain komentajaksi. Niin hän antaa ymmärtää kirjassaankin.
”Puke hiippaili aina jotenkin taakse, se ei tullut sillä tavalla henkselit paukkuen sisälle. Vähän kuin joku Raipe: ei tehdä tästä nyt suurta numeroa”, kuvailee eräs entinen työtoveri.
Puheloinen kertoo kirjassaan, että hän on toivonut olevansa omalla tavallaan kansan ihminen.
Pitääkö paikkansa, että hyvässä seurassa Ari Puheloinen voi ottaa esiin kitaran ja ruveta laulamaan iskelmiä?
”Kyllä sellaistakin on tapahtunut, ja huuliharppua myös, joskus jopa samaan aikaan”, Puheloinen hymähtää.
”Omaksi iloksi ja muiden harmiksi joskus tulee soiteltua ja lauleskeltua.”
Puheloisesta löytyy myös itseironiaa ja piikikkyyttä. Hän kertoo kirjansa lopussa erään suomalaisen kärkipoliitikon luonnehtineen, että ”Puheloinen ei ole universumin rennoimpia miehiä”.
”Varmaan perusteltu vaikutelma”, Puheloinen kuittaa, ”joka saattaa riippua seurastakin”.
Otava julkaisee Puolustusvoimain entisen komentajan Ari Puheloisen kirjoittaman kirjan tällä viikolla. Kuva: Timo Numminen