Mahtava bolognese ja ihanat pihvit, joissa liha vaihdetaan sieniin – 4 hyvää ohjetta

Lihaisat arkiruokaklassikot valmistuvat helposti myös metsäsienistä, joissa on paljon proteiinia ja reippaasti makua. Ja mikä parasta, vegellekin maistuu!

Hienonna sienet hyvin ja raasta kasvikset kunnolla, niin saat pihvimassasta mukavan tasaisen. Voit käyttää pihveissä myös säilöttyä etikkapunajuurta. Kuva:  Piia Arnould

Anu Brask

Tattibolognese

Lisäksi

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Puhdista sienet. Laita kuivatut sienet 15 minuutiksi likoamaan kuumaan veteen.

Jauha sienet ja valkosipulinkynnet tehosekoittimessa murumaiseksi. Ota sivuun ja tee samoin sipulille, porkkanalle ja sellerille. Valuta kuivatut sienet, ota liotusliemi talteen.

Kuumenna 2 rkl öljyä isolla, korkeareunaisella uuninkestävällä pannulla tai kasarilla, ja paista sieni-valkosipuliseosta 4 minuuttia. Lisää joukkoon kuivatut sienet ja vihannesmuru ja paista vielä 10 minuuttia.

Lisää tomaattimurskat ja sienien liotusvesi. Sekoita joukkoon etikka ja mausteet. Kuumenna kiehuvaksi.

Leikkaa padan päälle leivinpaperista pyöreä kansi ja palan keskelle pieni reikä. Paina leivinpaperikansi kastikkeen pinnalle. Hauduta kastiketta uunissa 1 ½ tuntia. Sekoita valmiiseen kastikkeeseen juustoraaste ja koristele annokset hienonnetulla persiljalla. Tarjoile pastan kanssa.

Valmistusaika: 2 tuntia

Annoksia: 4

Pilko sienet pieneksi muruksi, paista kunnolla jauhelihan tapaan ja muhita vielä tomaattien kanssa ihanan umamiseksi kastikkeeksi. Kuva:  Arnould Piia

Chili con sieni

Lisäksi

Puhdista sienet ja pilko osa pieneksi muruksi, jätä muutama pienempi sieni kokonaiseksi tai pilko muutamaan osaan. Hienonna valkosipulit, sipuli ja chili.

Kuumenna öljy kattilassa tai korkeareunaisessa paistinpannussa. Kuullota sipuli ja valkosipuli. Lisää sienet, kuivattu chili, savupaprikajauhe ja juustokumina. Kypsennä noin 5 minuuttia.

Lisää tomaattipyre ja kasvisliemi, mausteeksi kaakaojauhetta ja oreganoa ja pippuria. Keitä kastiketta noin 20 minuuttia niin, että neste keittyy kasaan ja maut tiivistyvät.

Valuta pavut ja lisää ne kastikkeeseen, kypsennä 5 minuuttia. Mausta chili suolalla ja limen mehulla. Hienonna joukkoon lopuksi korianteria ennen tarjoilua. Tarjolle riisin ja maissilastujen kera

Valmistusaika: 40 minuuttia

Annoksia: 4–6

Chili con sieni yllättää lihaisuudellaan, vaikka on vegaaninen. Käytä reippaasti öljyä, niin saat erityisen mehukkaan soosin. Kuva:  Arnould Piia

Metsäsienimoussaka

Sienikastike

Valkokastike

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Leikkaa munakoisot noin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Sivele öljyllä ja ripottele pinnalle suolaa. Paahda munakoisoja noin 20 minuuttia, kunnes ne pehmenevät ja ruskistuvat kevyesti.

Valuta säilötyt sienet siivilässä. Jos sienet ovat hyvin suolaisia, huuhtele niitä juoksevalla vedellä.

Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna puolet öljystä paistinpannulla ja paista sieniä hetki. Lisää loppu öljy, sipulit ja valkosipuli, paista 5 minuuttia. Kaada paistokseen viini ja kiehauta neste kasaan.

Lisää säilyketomaatit, vesi ja mausteet. Hauduta kastiketta noin tunti. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa.

Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot ja paista 3–5 minuuttia vispilällä koko ajan sekoittaen. Vispaa joukkoon maito muutamassa erässä ja sekoita hyvin kattilan pohjaa myöten, ettei kastike paakkuunnu. Hauduta kastiketta miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin 15 minuuttia.

Murenna feta, ota vähän sivuun ruoan pinnalle ja laita loput kastikkeeseen. Lämmitä, kunnes juusto sulaa. Mausta pippurilla ja muskotilla.

Kokoa moussaka korkeareunaiseen uunivuokaan. Laita vuoan pohjalle kerros munakoisosiivuja, sen päälle puolet sienikastikkeesta ja valkokastiketta.

Lado toinen kerros munakoisoja, sienikastiketta ja valkokastiketta vuokaan, ja viimeiseksi loput munakoisot ja valkokastike. Ripottele pinnalle loppu feta.

Kypsennä moussakaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 40 minuuttia. Jos pinta alkaa ruskistua liikaa, peitä vuoka foliolla. Anna vetäytyä vähintään puoli tuntia ennen tarjoilua.

Valmistusaika: 1 ½ tuntia

Annoksia: 4–6

Rouskut sopivat moussakaan jauhelihan tilalle niin loistavasti, että eroa hädin tuskin huomaa. Kuva:  Arnould Piia

Sienestäjän Lindströmin pihvit

Lisäksi

Puhdista ja hienonna sienet. Laita sienet kuumalle paistinpannulle ja paista ilman rasvaa niin, että nesteet ensin irtoavat sienistä ja sitten keittyvät kasaan. Laita sienet isoon kulhoon.

Keitä perunat kypsiksi, jäähdytä ja raasta kypsät perunat. Kuori ja raasta punajuuret, raasta tai hienonna sipuli. Sekoita raasteet sienien joukkoon, riko mukaan muna ja lisää korppujauhot.

Mausta hienonnetulla rosmariinilla, suolalla, jauhetulla maustepipurilla. Sekoita tasaiseksi massaksi ja anna maustua jääkaapissa vähintään 30 minuuttia.

Paista taikinasta pannulla öljyssä pieni testipala. Jos pihvi ei pysy paistaessa kasassa, lisää taikinaan korppujauhoja.

Jaa pihvitaikina 8 osaan ja taputtele pihveiksi. Paista pihvejä kuumassa öljyssä pannulla molemmin puolin noin 5 minuuttia. Laita pihvit 150-asteiseen uunii n tarjoiluun asti.

Suikaloi sipulit ja ruskista ne pannulla. Mausta suolalla ja sokerilla. Lusikoi paistos pihvien pinnalle ja lisää kaprikset ennen tarjoilua.

Valmistusaika: 1 tunti

Määrä: 8 kappaletta


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”