Nyt eduskuntavaalien alla moni ehdokas on kokenut vaalihäirintää. Häirintä on voinut esimerkiksi tapahtua fyysisesti kampanjoinnin lomassa tai se on ollut vihapuhetta sosiaalisessa mediassa.
Asia nousi erityisesti esille, kun Ben Zyskowicz (kok) pahoinpideltiin viime lauantaina Itäkeskuksessa.
Myös muissa puolueissa on kohdattu häirintää. Esimerkiksi alkuviikosta Tom Packalénia (ps) tönittiin kampanjoinnin yhteydessä Malmilla. Vasemmistoliiton puoluesihteerin Anna Mäkipään mukaan puolueen ehdokkaille on huudeltu aggressiivisesti ulkokampanjoinnissa. Mäkipää kertoo, että erityisesti naiset sekä vähemmistöt ovat kohdanneet häirintää.
Mistä viha kumpuaa?
Uhkailua eri kanavissa
Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Veikko Isotalo on tutkinut aihetta vuoden 2019 eduskuntavaaleissa politiikantutkija Hanna Wassin kanssa.
Isotalon mukaan vaalihäirinnän tutkinta on suhteellisen uusi tutkimusala Suomessa, joten siksi on vaikea arvioida, onko häirintää aikaisempaa enemmän. Sitä kuitenkin tapahtuu paljon erityisesti sosiaalisessa mediassa.
– Brittitutkimuksessa on kartoitettu eri kanavia, missä vaalihäirintää esiintyy. Ykkössijalla on sosiaalinen media, sitten tulevat häirintä sähköpostitse ja puhelimitse, Isotalo kertoo.
Tutkimuksen mukaan yleisiä vaalihäirinnän keinoja on useita.
– Viime eduskuntavaalien jälkeen kysyimme ehdokkailta, mitä vaalihäirinnän muotoja he havaitsivat. Ehdokkaat havaitsivat eniten virheellisen informaation levittämistä, ehdokkaisiin kohdistettuja mustamaalauskampanjoita ja verkkosivujen sekä sosiaalisen median tilien häirintää. Tutkimuksessa yli 50 prosenttia ehdokkaista oli havainnut näitä häirinnän muotoja.
Takana voi olla myös toinen valtio
Myös valtiollinen toimija voi tehdä vaalihäirintää ja yrittää siten vaikuttaa toisen valtion äänestystulokseen. Petteri Paalasmaa
Vaalihäirintää voi tehdä esimerkiksi toinen valtio tai yksityinen henkilö. Häirintä voi olla myös systeemitason häirintää.
– Systeemitason häirinnässä voidaan pyrkiä kyseenalaistamaan äänestystulosta ja sen ei tarvitse olla välttämättä yhteen ehdokkaaseen kohdistuvaa, Isotalo kertoo.
– Häirintä voi olla sellaista, mitä voisi ajatella valtiollisten toimijoiden tekevän. Esimerkiksi vieraan valtion trollit voisivat levittää huhuja netissä vilpillisestä vaalituloksesta, Isotalo sanoo.
– Vaalihäirinnän taustalla voi olla valtiollinen toimija. Sellainen, joka haluaa hämmentää pakkaa ja saada tilanteen näyttämään siltä, että puolueet riitelevät maan sisällä keskenään.
Isotalon mukaan tämän kevään vaaleissa tapahtuneesta häirinnästä saadaan kattavaa tietoa vasta kyselytutkimuksilla vaalien jälkeen.
Useissa tutkimuksissa naiset ovat kohdanneet enemmän häirintää. Myös tunnettuja ehdokkaita häiritään enemmän kuin muita.
– Häirinnällä voi olla ehdokkaiden kampanjoiden kannalta negatiivisia vaikutuksia. Häirintä vaikuttaa siihen, miten kampanjoit. Se tosiasiassa heikentää kampanjointipotentiaalia, koska kampanjointia voidaan rajoittaa oman turvallisuuden takia. Se on huono juttu, koska kampanjoidessa ehdokkaiden tulisi kokea olonsa turvalliseksi, Isotalo sanoo.
Nettivihassa tekijät usein miehiä
Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian professori Atte Oksanen on tutkinut verkkohäirintää. Viimeisimmissä tutkimuksessa aineistoa kerättiin tutkijoilta, kuntapoliitikoilta ja toimittajilta.
Verkossa tapahtuva häirintä ja vihapuhe ovat Oksasen mukaan yleinen ongelma, joka kohdistuu kaikkiin sukupuoliin mutta häirinnän muodoissa on eroja.
Tekijät ovat kuitenkin useimmiten miehiä.
– Jos häiriköistä puhutaan, niin on ymmärrettävä, että siellä on pienempi joukko jotka käyttävät sosiaalista mediaa megafonina. Vihan ja häirinnän ilmapiiri heikentää yhteiskunnallista luottamusta, Oksanen sanoo.
Oksasen mukaan aiemmista tutkimuksista on käynyt ilmi, että verkkovihan tekijöistä löytyy yhteneväisiä piirteitä.
– He ovat useimmin miehiä ja aktiivisia netin käyttäjiä, jotka ovat löytäneet oman vertaisryhmän verkosta, Oksanen sanoo.
– Heillä saattaa olla hieman heikommat suhteet läheisiin ja he saattavat olla impulsiivisia. Mutta tämä ei koske kaikkia, koska on olemassa myös paljon ideologisempaa ja harkitumpaa häirintää.
”Yhteiskunnan epävarmuus ruokkii vihaista ilmapiiriä”
Myös polarisoituminen näkyy vaalien alla vihapuheessa ja häirinnässä. Petteri Paalasmaa
Suomalaisessa yhteiskunnassa on jo pitkään eletty poikkeuksellista aikaa. Koronaepidemia, Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa ja taloudellinen epävarmuus ovat tuoneet epävarmuutta elämiseen.
– Jos yhteiskunnassa on paljon epävarmuutta, se ruokkii vihaista ilmapiiriä. Vihan näkeminen verkossa vaikuttaa suoraan siihen, minkälaiseksi kokee yhteiskunnallisen tilanteen tai turvallisuuden, Oksanen kertoo.
– Epävarmat yhteiskunnalliset tilanteet näkyvät valitettavasti siinä, että syntyy ryhmäjakoja ja yhteinen luottamus alkaa rapistua.
Oksasen mukaan pohjoismaisessa yhteiskunnassa perinteinen voimavara on ollut korkea luottamus poliittisiin instituutioihin.
– Tämä on voimavara, ja sitä ilmapiiriä pitäisi vaalia. Tietysti saa olla kriittinen ja käydä poliittista keskustelua, mutta ei pitäisi lietsoa vihaa toisia vastaan. Eihän se ammattipoliitikoiden intresseissä myöskään ole, Oksanen kommentoi.
– Yhteiskunnan olisi muutenkin syytä pitää huoli siitä, ettei eriarvoisuus kasva. Vaikka sosiaalinen media on tuonut keskustelukulttuuriin muutosta, taustalla on myös muuta yhteiskunnallista pahoinvointia ja huolta.
Polarisaatio kasvussa Suomessa
Kaikki vakiintuneet puolueet ovat tuominneet vaalihäirinnän. Oksasen mukaan Suomessa ei ole niin räikeää ilmapiiriä politiikassa kuin joissain muissa maissa. Samoilla linjoilla on myös väitöskirjatutkija Isotalo.
– Loppujen lopuksi Suomessa on ollut aika vähän affektiivisista eli tunteisiin menevää polarisaatiota kansainvälisesti verrattuna. Mutta sitä on rantautunut meillekin ja se on kasvussa.
Isotalon mukaan yhteiskunnassa on niin monia ilmiöitä samaan aikaan, että on vaikea sanoa mikä on syy häirinnän lisääntymiselle.
– Esimerkiksi perussuomalaisten ilmaantuessa puoluekenttään polarisaatiota on esiintynyt. Perussuomalaiset eivät tykkää monista puolueista ja nämä puolueet eivät tykkää perussuomalaisista.
Isotalon mukaan on vaikea sanoo kuinka eri poliittiset liikkeet ovat kasvaneet, mutta ainakin sosiaalinen media on tehnyt niistä äänekkäämpiä.
– Sosiaalisessa mediassa käydään omia vääntöjää kovilla kierroksilla ja mahdollisesti silläkin on vaikutusta, Isotalo tiivistää.
Edes tappouhkauksista ei aina ilmoiteta poliisille
Oksasen tutkimuksessa jopa kaksi kolmasosaa kuntapoliitikoista kohtasi joskus nettivihaa. Tilanteesta tekee hankalan se, että sosiaalinen media on poliitikoille tärkeä kampanjaväline.
– Verkkohäirinnän ilmiö on valitettavan yleinen. Sosiaalisen median kulttuuri on kehittynyt sellaiseen suuntaan, että käytös on siellä aika aggressiivista ja se läikkyy vaalikampanjakontekstissa yli.
Oksanen mainitsee, että esimerkiksi Zyskowiczin tapaus on hyvin valitettava ja huolestuttava, mutta ei valitettavasti yllättävä asia.
Oksanen tuo myös esiin huolen siitä, ettei vihapuheeseen puututa välttämättä edes vakavimmissa tapauksissa.
– Sosiaalisen median kulttuurin pitkässä kehityskuluissa käyttäjät turhautuvat ja turtuvat vihapuheeseen. Se on huolestuttavaa. Päästetään läpi pahimpiakin uhkauksia. Ajatellaan, että niistä ei tarvitse ilmoittaa poliisille, Oksanen sanoo.
– Tutkimuksen mukaan verkossa tapahtuu paljon sellaista, mikä ei päädy aina tutkintaan. Tutkimuksessamme jopa tappouhkauksia saaneet ovat vastanneet, että teot eivät olleet tarpeeksi vakavia, että niistä olisi ilmoittanut poliisille. Miten käy kun ei puututa edes niihin vakavimpiin tapauksiin, kuten tappouhkauksiin, jotka täyttävät rikoksen tunnusmerkit? Yhteiskunta ei suojele kovinkaan hyvin uhreja.