Muistatko, millaisessa housupuvussa Aira Samulin meni naimisiin? 51 kuvaa Airasta elämän varrelta

Aira Samulin huomattiin, missä hän ikinä kulkikaan.

Kun Aira Samulin (s. 27.2.1927) valittiin 1954 mannekiinikuningattareksi, hän oli jo nähnyt elämän synkkää puolta: sodan, kodin jättämisen ja myös perhe-elämää rankimmillaan.

1960-luvulla hän aloitti Rytmikkäät mannekiinit -muotitanssikoulun ja myöhemmin menestyksekkäät muotishow’t, jotka yhdistivät muotia ja tanssia. Airan ansiosta tanssiminen monipuolistui ja vapautui. Hän toi kansan tietoisuuteen maailmalta monet uudet nuorisotanssit.

Samulinin Pirjo-tytär joutui jo varhain skitsofreenikoille tarkoitettuun hoitokotiin. Aira Samulin tekikin runsaasti työtä myös mielenterveysasioiden hyväksi.

Aira Samulinin lapsuudenkoti oli Ignoilassa, menetetyssä Karjalassa. Menetetyn kotiseudun muistoksi hän rakennutti Lohjan Nummelle rajakarjalaistyylisen talon ja nimitti paikkansa Hyrsylän Mutkaksi. Hän emännöi tilallaan turistiryhmiä ja järjesti erilaisia tapahtumia.

Lue lisää: Aira Samulin on kuollut

”Uusi muotitanssi fruugi on jo Suomessa. Tanssinopettaja Aira Samulin ihastui tähän tanssiin Yhdysvalloissa ja sunnuntaina hän opettaa sitä Polilla lähes tuhannelle nuorelle opastaa uuden tanssin askeleita”, vuoden 1965 arkistokuvan tiedoissa kerrotaan. Kuva:  HANNU LINDROOS / LEHTIKUVA

Aira ja hänen tyttärensä Pirjo Samulin kisasivat Suomen go-go mestaruudesta Linnanmäellä vuonna 1966. ”Keep smiling oli Aira ja Pirjo Samulinin tunnuslauseena. Hymy ei pahemmin kaikonnut, vaikka tulikin vain toinen sija”, kuvan tiedoissa kerrotaan. Kuva:  KARI SANTALA / LEHTIKUVA

Kansakunta kohahti, kun vuonna 1973 Aira avioitui itseään huomattavasti nuoremman Ekku Peltomäen kanssa. Pari pukeutui häihinsä muodin mukaisesti ”unisexiin”, samanlaisiin housupukuihin. Avioliitto päättyi 2004. Kuva:  IS arkisto

Lue lisää: Aira Samulin kertoi kesällä Me Naisille, miksei huolinut uutta miestä toisen avioeronsa jälkeen – ja miksi elämä oli parempaa yksin

Aira Samulin esittää kung-fu-tanssia vuonna 1975. Kuva:  ARI OJALA / LEHTIKUVA

Muotokuva vuodelta 1978. Kuva:  JORMA PUUSA / LEHTIKUVA

Vuoden 1978 kuva on otettu Me Naiset -lehteen. Kuva:  MARKKU ALATALO / LEHTIKUVA

Vuonna 1981 Aira Samulin esiintyi Kaivohuoneella poikansa Jari Samulinin kanssa yhteisessä ravintolashowssa. Kuva:  JORMA PUUSA / LEHTIKUVA

”Aira pisti kasetin soimaan niin että studion seinät tärisivät ja näytti, miten tanssitaan koko keholla”, IS kertoi vuonna 1988. Kuva:  Timo Hämäläinen

Aira Samulin valittiin 1954 mannekiinikuningattareksi. Hän loi uraa tanssin lisäksi vaatetusalalla. Tämä kuva on vuodelta 1982. Kuva:  Timo Hämäläinen

Tämä iloinen kuva on vuodelta 1983. Kuva:  Matti Tapola / IS

Potretti vuodelta 1989. Kuva:  Ari-Veikko Peltonen / IS

Ilta-Sanomiin otettu kuva vuodelta 1991. Kuva:  Ulla-Maija Lähteenmäki

1991. Kuva:  Ulla-Maija Lähteenmäki

Vuonna 1983 valmistunut, Lohjalla sijaitseva karjalaistyylinen hirsilinna Hyrsylän Mutka oli yksi Samulinin elämäntöistä. Vuonna 1995 hän kestitsi siellä vierailijaryhmää: ”Yhtä vanha kuin minä, muttei rypyn ryppyä, Aira esittelee jyväskyläläisille vierailleen pöydän päällä poseeraavaa siroa nukkea ja laskee leikkiä omasta kasvojen kohotusleikkauksesta”, IS kertoi. Kuva:  Pekka Tynell

Lue lisää: Hyrsylän mutka pimeni – koti­kadulle ilmestyi kynttilöitä

Aira Samulin ja Ekku Peltomäki vuonna 1997. Kuva:  Pirjo Rönkkö

1997: Aira Samulin pisti tanssiksi 70-vuotisjuhlissaan. Kuva:  PEKKA TYNELL

Mannapuuro valmistuu Hyrsylän Mutkan keittiönurkkauksessa vuonna 1997. Reunuksen pitsit muistuttavat, että ollaan mini-Karjalassa. Kuva:  PAUL WILLIAMS

1997: Hyrsylän Mutka sai oman höyryveturin. Kuva:  SEPPO HAAVISTO

Helena Säkkinen, Anitra Ahtola, Tiina Laine ja Aira Samulin esittelevät muodikkaita sukkahousuja vuonna 1997. Kuva:  PENTTI NISSINEN

Aira Samulin teki töitä myös lasten ja nuorten liikuttajana. Tässä ollaan Veturi-lastenohjelman kuvauksissa vuonna 1997. Kuva:  PIA INBERG

Tanssikurssi Lepakossa Helsingissä vuonna 1997. Kuva:  PEKKA TYNELL

Vuonna 2000 Ilta-Sanomien Sukupuolileikki-palstalla nähtiin toiseen sukupuoleen stailattuja julkkiksia. Aira Samulin valitsi esikuvakseen Mannerheimin, jota hän ihaili paitsi suomalaisena sankarina, myös ulkoisesti. ”Marski oli uljas mies, edustava presidentti ja sotilas. Miehenä hän oli uskomattoman hyvännäköinen, seksisymboli ratsailla”, Samulin perusteli valintaansa. Kuva:  pia inberg

Aira Samulin oli tuttu näky kokoomuksen vaalivalvojaisissa, ja hän toimi myös paikallispolitiikassa keskustan riveistä Espoossa ja kokoomuksen valtuutettuna ja varavaltuutettuna Helsingissä. Vuoden 2000 kunnalisvaalien tuloksia tutkivat Sauli Niinistö, Eva-Riitta Siitonen ja Aira Samulin. Kuva:  PETER JANSSON

Me Naiset -lehden muotinäytös Helsingin jäähallissa vuonna 2000. Kuva:  ISMO HENTTONEN

Jorma Uotinen oli Aira Samulinin rakas ystävä. Tanssin pyörteissä vuonna 2001. Kuva:  pia inberg

Lue lisää: Jorma Uotinen osasi valmistautua Aira Samulinin kuolemaan: ”Haurastuminen alkoi näkyä”

Tango Kabaree on vuonna 2001 ensi-iltansa saanut Pekka Lehdon ohjaama elokuva, joka on fiktiivinen tarina Aira Samulinin elämästä. Samulin näytteli pääosan itse. Kuva:  IS arkisto

Aira Samulin, 74, puettiin Helsingin Sanomien Nyt-liitteen juttua varten "ikäisensä näköiseksi" vuonna 2001. "Minä olin jo 60-luvulla liian vanha käyttämään minihametta", räväkkänä pukeutujana tunnetuksi tullut Samulin kommentoi. Kuva:  Petri Juntunen

Aira Samulin ohjasi Kaisanimen ala-asteen lapsia vuonna 2002. Kuva:  ARI-VEIKKO PELTONEN

IS vieraili Hyrsylän Mutkassa vuonna 2003. Kellarin lelumuseo on avoinna vain aikuisille ja erityisesti vanhuksille, IS kertoi. Kuva:  SEPPO SOLMELA

Samulinin isä, rajamies Viktor Suvio kaatui aivan jatkosodan alussa vuonna 1941 tyttären ollessa vasta 14-vuotias. Hyrsylän mutkan pihassa seisoo patsas isän muistolle. Kuva on vuodelta 2004. Kuva:  ERKKI RASKINEN

Aira Samulin dj-hommissa Kiasmassa vuonna 2003. Kuva:  Kari Kuukka

Aira Samulin ja Jorma Uotinen kuvattiin yökerho Luxin avajaisissa vuonna 2006. Kuva:  Tea Karvinen

Samulin kuvattiin Ilta-Sanomiin 80-vuotishaastattelua varten vuonna 2007. Haastattelussa hän ilmoitti juhlivansa synttäreitään viikon verran. Kuva:  Seppo Solmela

Helena Lindgren, Jorma Uotinen ja Aira Samulin olivat tuttu ystäväkolmikko erilaisissa tilaisuuksissa. Tässä juhlitaan Ilta-Sanomien 75-vuotista taivalta vuonna 2007. Kuva:  Seppo Solmela

Lue lisää: Surun murtama Helena Lindgren kertoo viimeisestä kohtaamisesta Aira Samulinin kanssa – suunnitelma jäi toteutumatta

Vuonna 2009 Aira Samulin kertoi Aamulehdelle, että Hyrsylän mutkan nukkekokoelmassa oli yli 500 nukkea. Kokoelman aarre oli Jukka Rintalan suunnittelemaan asuun puettu Barbie. Kuva:  Joel Maisalmi

Samulin tanssitti ikäihmisiä Himmelissä Porissa vuonna 2009. Kuva:  Hanna Leppänen

Aira Samulin vuonna 2010 tiluksillaan Hyrsylän Mutkassa. Kuva:  Pekka Elomaa

Vuonna 2012 Samulin yritettiin taas pukea mummovaatteisiin, tällä kertaa Ilta-Sanomissa. Kuva:  Ulla-Maija Lähteenmäki

Vuonna 2012 vietettiin Aira Samulinin kaupunkiasunnon ”harjannostajaisia”. Samulin asui Helsingin Bulevardilla kuolemaansa saakka. Kuva:  Janne Aaltonen

Aira Samulin nähtiin useasti presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Tämä kuva on vuodelta 2012. Kuva:  Antti Hämäläinen

Samulin kuvattiin riehakkaana seurapiiritapahtumassa vuonna 2015. Kuva:  Joonas Salo

Olga, Aira ja Galina pistivät lauluksi, kun IS lähti Samulinin kanssa tutustumaan tämän lapsuuden maisemiin nykyisen Venäjän puolelle Karjalaan vuonna 2015.. Kuva:  Joonas Salo

Lue lisää: Nuoren Airan unelmat jäivät Karjalaan – lue IS:n reportaasi Venäjältä

90 vuotta täyttänyt Aira Samulin vuonna 2017. Kuva:  Sirpa Räihä

Aira Samulin puhui usein julkisuudesta sotavuosista ja kokemuksistaan noina aikoina. Taustalla valokuvaaja Johanna Karen hänestä ottama kuva Lotista kertovan näyttelyn avajaisissa vuonna 2017. Kuva:  Sari Gustafsson

Lue lisää: ”Hän oli kuin enkeli” – Aira Samulin näki 13-vuotiaana isänsä ammuttuna ja kertoi hirveästä päivästä vavahduttavan tarinan

Samulin valmistautui Linnan juhliin vuonna 2017. Kuva:  Pete Aarre-Ahtio / IS

Samulinin aikoinaan järjestämät vauhdikkaat muotishow’t muistetaan vieläkin. Vuonna 2018 hänet nähtiin edelleen catwalkilla Ideaparkissa pidetyssä muotinäytöksessä. Kuva:  Ossi Ahola

Aira Samulinin koti näytti yhtä värikkäältä kuin omistajansa vuonna 2019. Kuva:  Viena Kytöjoki

Samulin vilkutti IS:n kuvaajalle parvekkeelta, kun koronan vuoksi iäkkäitä ihmisiä kehotettiin eristäytymään koteihinsa vuonna 2020. Kuva:  Joonas Salo

Hyrsylän mutkassa pidettiin iloiset joulujuhlat vuonna 2021. Pukkina oli Jorma Uotinen. Kuva:  Antti Hämäläinen

95-vuotias Aira vuonna 2022. Kuva:  Aleksi Jalava

Aira Samulin oli tuttu näky Tanssii tähtien kanssa -ohjelman katsomossa. Hän poseerasi Ilta-Sanomille haastattelua varten vielä ennen lähetystä 24. syyskuuta 2023. Kuva:  Antti Hämäläinen

Lue lisää: Aira Samulin on poissa – viimeinen haastattelu julki: ”Jos tuntee olevansa kaunis, silloin on”

Aira Samulin menehtyi Meilahden sairaalassa Helsingissä maanantaiaamuna 23. lokakuuta.


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”