Näin Kikkana valkokankaalla nähtävä Sara Melleri valmistautui esittämään seksisymbolia – vertaa toiseen blondiin ikoniin

Kikka!-elokuva esittelee rakastetun popikonin uran vaiheet Tampereen yökerhoista levy-yhtiöön, kansansuosioon ja alkoholinhuuruiseen romahdukseen. Pääroolin tekevä Sara Melleri kertoo IS:n haastattelussa, miten eläytyi lapsuutensa sankarin nahkoihin.

Kikan roolin tekevä Sara Melleri ihaili laulajaa jo lapsena. Kuva:  Toni Repo / Aamulehti

Mikael Mattila

Kirsi ”Kikka” Sirén (os. Viilonen) (1964–2005) on saanut viime vuosina kenties perinpohjaisemman kunnianpalautuksen kuin kukaan muu ennen aikojaan poistunut suomalaisartisti.

Viimeisen viiden vuoden aikana ovat ilmestyneet ainakin Kikka Fan Club -näytelmä, Ylen 20-osainen radiokuunnelma ja Kikan ystävän Raija Pellin kirjoittama Kikka-kirja.

Nyt 12. lokakuuta ensi-iltansa saa parituntinen fiktioelokuva Kikka!. Elokuvaa on odotettu, sillä sen piti tulla teattereihin jo alkuvuodesta. Korona kuitenkin lykkäsi ensi-iltaa.

Jussi-palkitun Anna Paavilaisen ensimmäinen pitkä ohjaus käy läpi Kikan uran vaiheet Tampereen yökerhoista levy-yhtiöön, kansansuosioon ja alkoholinhuuruiseen romahdukseen.

Elokuvan pääroolin näyttelee elokuvissa aiemmin etupäässä sivuosia tehnyt Sara Melleri.

– Keräsin mahdollisimman paljon informaatiota hänestä etukäteen, Melleri avaa valmistautumistaan IS:lle elokuvan lehdistönäytöksen jälkeen Tennispalatsin yläaulassa.

– Luin kirjan, kuuntelin kuunnelman, näin näytelmän. Katsoin haastatteluja, musiikkivideoita ja live-esiintymisiä. Tapasin myös Kikka-faniklubin jäsenen Sohvi Nymanin ja sain nähdä hänen keräämiään lehtileikkeitä.

Kikka!-elokuva tunnelmoi 1980–90-lukujen hengessä asukokonaisuuksia ja kimalleverhoja myöten. Kuva:  Sami Kuokkanen / Elokuvayhtiö Komeetta

Kikka! näyttää sankarinsa monet roolit. Vaikka Kikka oli Suomen tunnetuin seksipommi, oli hän myös parhaansa tekevä äiti sekä myöhemmin liikaan viinaan toistuvasti repsahtava, traaginen ex-stara.

Seksillä ei siis mässäillä. Elokuvan Kikka kyllä keikistelee levy-yhtiön ukoille baarin pöydällä ilman alushousuja esikuvansa tavoin, ja myös Mä haluun viihdyttää -musiikkivideon legendaarinen nännin vilahdus käsitellään. Mutta siinäpä se.

Kikan eri puoliin mukautumista ei Mellerikään kummempia taivastele.

– Ainahan näyttelijäntyö vaatii virittäytymistä ja valmistautumista. En sanoisi, että räiskyvämmät kohtaukset vaativat sen enempää kuin muutkaan.

Kikan ura alkoi jo vuonna 1984 Edes yhden kerran vain -nimisellä kappaleella. Vain televisiossa esitettyä laulua ei koskaan levytetty, mutta Sara Melleri nostaa sen suosikikseen Kikan tuotannosta. – Se on vähän synkempi diskokappale, mutta silti tosi kikkamainen; se edustaa todellista häntä, hän analysoi. Kuva:  Pentti Nissinen

Melleri on fanittanut Kikkaa jo lapsesta, ja hän on sanonut roolin olleen unelmien täyttymys. Silti myös idolin ja todellisen henkilön nahkoihin mukautuminen on vain näyttelijän työtä.

– Ei Kikan rooli vaatinut mitään varsinaista ekstraa. Olen kuitenkin aika pitkään ollut alalla, joten erilaiset tekniikat roolin haltuun ottamiseen ovat käytössä.

Olennaista oli omaksua etukäteen tankattu Kikka-tietous selkäytimeen, mutta sitten unohtaa se itse kuvaustilanteessa.

– Tehdä oma versio hänestä, Melleri painottaa.

Lue lisää: Ensimmäiset kuvat julki: tältä näyttelijä Sara Melleri näyttää uutuuselokuvan Kikkana!

Elokuva näyttää Kikan kamppailun julkisuuden kanssa. Olennaisena kohtauksena on pahamaineinen Sabatti-ohjelman jakso, jossa toimittaja Tapani Ripatti kutsuu Kikkaa ”naiseksi, jolla kaikki on hartioiden alapuolella”. Myös ohjelman naispuoliset yleisön edustajat yhtyvät Kikan nälvimiseen.

Valoisalla ja positiivisella Kikalla oli myös paljon ala-asteikäisiä ihailijoita. Kuva:  Timo Hämäläinen

Irvokkaassa keskustelussa tiivistyy se, miten vaikeaa Kikan kaltaiseen näyttävään ja seksikkääseen mutta silti sanavalmiiseen ja älykkääseen naiseen oli 1990-luvun alussa suhtautua. Kikkakin joutui lopulta imagonsa vangiksi, alkoholisoitui, riitautui läheistensä kanssa ja koki traagisen lopun.

Siksi viime vuosien Kikka-buumi tuntuu siltä, kuin hänelle maksettaisiin jonkinlaista kollektiivista kiitollisuudenvelkaa.

Lue lisää: Kikka-elokuvan uusi traileri julki! Mukana kohtaus kohauttaneesta haastattelusta

Sara Melleri analysoi asiaa IS:lle näin:

– Ehkä monilla Kikkaa jo lapsena ihailleilla ohjaajilla ja taiteilijoilla on ollut tarve tarkastella häntä Me Toon jälkeisessä maailmassa ja nykypäivän valossa ja sitä kautta myös tietyllä tavalla palauttaa hänen kunniansa.

Melleri viittaa Tennispalatsin seinällä komeilevaan ja myös Kikkaa innoittaneeseen Marilyn Monroehen:

– Kaikki ovat aina rakastaneet ikonisia popkulttuurin naisia – sädehtiviä, valovoimaisia, seksikkäitä blondeja. Nämä hahmot on nostettu tähdiksi, mutta heidän tragedioillaan on myös mässäilty. Luulen, että Kikka osuu juuri siihen.

Sara Melleri arvelee, että viime vuosien Kikka-buumi haluaa käsitellä hilpeän seksikästä ja omana aikanaan väheksyttyä laulajaa nykypäivän kunnioituksella. Kuva:  Joonas Salo

Nykypäivästä käsin Kikalle on ollut helpompi asettaa seksuaalisen vapautuneisuuden ja tasa-arvon pyhimyksen sädekehä. Omana aikanaan häntä taasen rangaistiin siitä, minkä hän osasi parhaiten, Sara Melleri pohtii.

– Me olemme tottuneet odottamaan ikoniselta naisartistilta seksikkyyttä ja paljasta pintaa. Seksi on yksi taiteen käyttövoima, ja se myös myy. Mutta samalla siitä rangaistaan.

Tästä ei olla Mellerin mukaan vieläkään päästy täysin irti.

– Kyllä edelleenkin ilmenee vähättelyä ja sellaista, että naisen oma toimijuus otetaan häneltä pois.

On naisartistien liikkumatila kuitenkin lisääntynyt merkittävästi, hän myöntää.

– Kyllähän nykyään on helpompaa ottaa oma kehonsa ja seksuaalisuutensa haltuun sukupuolesta riippumatta. Siltä osin olemme tietenkin menneet eteenpäin.

Muutoksen symbolina elokuvan lopputekstien taustalla soi Erika Vikmanin kappale Kateus. Vikman on Kikan perinnön jatkaja: uusi suomalainen poptähti, joka pelaa ehdottomasti seksillä, mutta selkeän itsenäisesti.

Kikka olisi halunnut laajentaa seksikästä imagoaan myös vakavampiin lauluihin, mutta tämä puoli hänessä ei ehtinyt tulla kokonaan esiin. Kuva:  Jukka Hyvönen

Silti Kikkakaan ei olisi halunnut olla vain seksikäs. Halua laajentaa vakavampiin lauluihin oli. Elokuvassa hän purkittaa melankolista Rakkauden talo -balladia, mutta Aku Hirviniemen esittämä Ilkka Vainio torppaa laulun: hauskuus puuttuu.

Singlenä julkaistu kappale ei koskaan päätynyt Kikan viimeiseksi jääneelle Herkut lisukkeineen -albumille (2000). Senkin kannessa aikuiseksi kasvanut laulaja poseeraa avonaisessa nahkatakissa, jonka alta mustat rintaliivit vilkkuvat.

Vakavan Kikan potentiaali jäi lunastamatta. Tätä Sara Mellerikin suree.

– Kikka olisi niin halunnut muuttua ja kasvaa. Sehän on taiteilijuuden ja ihmisyyden edellytys!


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”