Suomessa on viime vuosina selvitetty ja otettu uudelleen tutkintaan monia rikosmysteereitä onnistuneesti. Vanhan murhan ratkaiseminen on aina hyvä osoitus rikollisille siitä, että rangaistus odottaa – vaikka vuosikymmeniä myöhässä.
Hehkutuksen alle unohtuu kuitenkin se toinen puoli: mitä viranomaistyöstä kertoo se, että vakavat henkirikokset hautautuvat arkistoihin ja ratkeavat puhtaan sattuman kautta vuosikausia myöhemmin?
Esimerkiksi sopii vaikka lakimies Ilpo Härmäläinen, joka murhattiin elokuussa 1994. Käräjätuomio julmasta teosta saatiin vasta vuonna 2022, sillä tapaus hautautui arkistoihin vuosikymmeniksi. Näin kävi, vaikka yksittäinen tutkija yritti vielä 2010-luvun taitteessakin nostaa asiaa tapetille.
Tutkijan kirjoittamassa muistiossa kerrottiin selkeästi, kuinka epäilty henkirikos pitäisi selvittää ja se olisi myös mahdollista selvittää. Laajalla jakelulle lähetettyyn hätähuutoon ei reagoitu asian vaatimalla vakavuudella, vaan juttu jäi pölyttymään.
Muistio on kirjoitettu vuoden 2010 tienoilla. Poliisi
On puhdas sattuma, että Härmäläisen tapaus tuli vuonna 2021 uudelleen poliisin tietoon. Se nousi esiin arkipäiväisessä keskustelussa, ja yhden aktiivisen rikostarkastajan ansiosta mapit kaivettiin takaisin pöydälle. Alle vuosi myöhemmin murhaaja sai elinkautisen tuomion.
Vaikka etenkin vuoden 2021 rikostutkinta oli toki rautaista poliisin ammattitaitoa, herää kysymys, miksi sellaista löytyi vasta silloin.
Koko Ilpo Härmäläisen tapaus kuulostaa alkuperäisen tutkinnan sekä sitä seuranneiden vuosikymmenten osalta silkalta välinpitämättömyydeltä. Mitä vakavampi rikos on käsillä, sitä enemmän siihen pitäisi panostaa. Härmäläisen kohdalla näyttää siltä, että lähes kaikki käänsivät selkänsä koko mysteerille.
Tämä kertoo isosta ongelma. Voi vain pohtia, kuinka monta rikosta on Suomessa selvittämättä sen takia, että tutkintaa ei ole hoidettu kunnolla.
Nojaako poliisin toiminta siihen, että lähes kaikki henkirikokset saadaan Suomessa selvitettyä helposti?. Usein epäilty on rikospaikalla vielä poliisin saapuessa ja myöntää teon edes osittain.
Kun jotain poikkeuksellista tapahtuu, ollaan ongelmissa. Tarkkuus korostuu, mutta samalla tulee kiire. Ensimmäiset tunnit, päivät ja viikot ovat kriittistä aikaa henkirikoksen selvittämisen kannalta.
Kun resurssit ovat koko ajan äärirajoilla, tarkoittaa tämä lopulta sitä, että poliisien työ on pelkkää akuuttien tulipalojen sammuttamista. Kiire näkyy aina poliisin kenttätyöstä lähtien vakaviin rikoksiin saakka. Se sysää syrjään vakaviakin rikoksia odottamaan ”parempia aikoja”. Kun vanha tutkinta ei etene, se on helppo laittaa hyllylle.
Näin kävi pitkään myös Oulun kaksoismurhan tutkinnan kanssa. Vuonna 1997 tapahtunut epäilty henkirikos jäi aikanaan avoimeksi, ja se otettiin aktiiviseen tutkintaan jälleen tänä vuonna.
Aiemminkin olisi voitu. Rikospaikalta löytyneestä näytteestä saatiin eristettyä DNA-näyte jo viitisen vuotta sitten, mutta keskusrikospoliisilla on riittänyt työsarkaa muiden, erittäin akuuttien tapausten kanssa.
Se, että rikos ei selviä heti, ei tietenkään tarkoita huonoa poliisityötä. Oulussa murhapaikalta kerätty näyte mahdollisti DNA:n löytymisen vuonna 2017. Ilpo Härmäläisen tapauksessa 1990–luvun esitutkinta mahdollista ruumiin löytymisen vuonna 2021.
Ja joskus selvitystyö vain vie aikaa.
Suomeen tarvittaisiin kuitenkin selkeät, yhtenäiset standardit, joilla taattaisiin rikostutkinnan tasainen laatu läpi Suomen. Ilpo Härmäläisen tapauksen tutkinnanjohtaja Aki Lahtinen nosti Iltalehden haastattelussa esiin, että tutkijatiimin voisi aika ajoin vaihtaa.
– Jos tutkintatiimi törmää seinään, pitäisi juttu antaa seuraavalle porukalle katsottavaksi. Uusin silmin katsominen voi auttaa, Lahtinen sanoi.
Tämä on yksi esimerkki siitä, miten rikosten selvittämisen tasalaatuisuus voitaisiin varmistaa. Lisäksi tarvittaisiin vielä ne sellaiset resurssit, että poliiseilla todella olisi aikaa tutkintaan. Kuten Oulun tapauksesta voi huomata, edes uudet kovat todisteet ja tutkinnan siirto toisille poliiseille eivät automaattisesti takaa, että kaksoismurhan mapit nostetaan heti pöydälle. Samalla pöydällä on todennäköisesti jo iso pino muita hommia. Niitä, joissa toimitaan aikaa vastaan.
Rikosten tutkinta ei kuitenkaan voi olla kiinni pelkästään siitä, kuinka paljon yksittäistä poliisia sillä hetkellä kiinnostaa tai kuinka paljon on aikaa. Mitä törkeämpi rikos, sitä enemmän se vaatii panostusta.
Jokaisella poliisilla pitäisi olla sellaiset edellytykset työntekoon, että suomalaisten oikeusturva ympäri maata on turvattu. Inhimillisen työtaakan lisäksi johtoportaan täytyy ottaa vastuu siitä, että etenkään erityisen vakavat rikokset eivät jää selvittämättä.